Avaa päävalikko

Carl Rainer Rudolf Ahonius (11. helmikuuta 1896 Kangasala7. helmikuuta 1975)[1] oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti.

Rainer Ahonius
Kuva-C r r ahonius.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 11. helmikuuta 1896
Kangasala
Kuollut 7. helmikuuta 1975 (78 vuotta)
Jääkäri
Liittymispäivämäärä 25. helmikuuta 1915
Komppania 1.K ja Tiedonanto-osasto
Taistelut
jääkäriaikana
Misse-joki, Riianlahti ja Aa-joki
Korkein arvo
jääkäriaikana
Jääkäri
Palasi Suomeen 18. helmikuuta 1918
Arvo Suomeen
tultaessa
Vänrikki
Korkein sotilasarvo Everstiluutnantti

OpinnotMuokkaa

Ahoniuksen vanhemmat olivat asemapäällikkö Rudolf Josef Kristian Ahonius ja Signe Maria Alanco. Hänen puolisonsa oli Ulla Eva Emilia Arnkil.[2][3] Ahonius suoritti kuusi luokkaa Tampereen reaalilyseota ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Kuopion lyseossa vuonna 1920. Koulupoikana ollessaan hän oli mukana avustamassa Suomen ensimmäistä moottorilentäjään Adolf Aarnoa lentoyrityksissä ja kirjoitti vuonna 1961 Aarnosta kirjan. Ilmavoimien tähystäjätutkinnon hän suoritti vuonna 1924, lentokoneen ohjaajatutkinto hän suoritti vuonna 1927, sotilaspedagogiselle kurssille hän osallistui vuonna 1925, Sotakorkeakoulussa pidetyn kapteenikurssin hän suoritti vuonna 1926, Ilmavoimien komentajakurssin hän suoritti vuosina 1930 ja 1931.[2][3]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Carl Rainer Rudolf Ahonius liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 25. helmikuuta 1915, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[4] Ahonius otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Carl Rainer Rudolf Ahonius saapui takaisin Suomeen vänrikiksi ylennettynä jääkäreiden etujoukon mukana sisällissodan aikana 18. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin vapaaehtoisten joukkojen kouluttajaksi Jyväskylän seudulle. Suomen sisällissotaan hän osallistui 2. Krenatöörirykmentin 1. Jyväskylän pataljoonan 2. komppanian päällikkönä. Ahonius otti osaa Mannisen, Juupajoen, Kuljun, Sääksjärven, Tampereen ja Vesilahden taisteluihin, sekä pataljoonan etenemiseen Kangasalan, Pälkäneen, Aitoon, Luopioisten ja Lammin kautta Koskelle.[2][3]

Sisällisodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen hän palveli 28. heinäkuuta alkaen komppanianpäällikkönä 2. Krenatöörirykmentin lakkauttamisen jälkeen Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:ssä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Pohjois-Savon rykmentiksi. Carl Rainer Rudolf Ahonius oli mukana syksyllä 1919 Manssilan rajakahakoissa. Vuonna 1924 hänet komennettiin Ilmavoimiin toimien aluksi yleisesikuntaupseerina. 2. erillisen merilentolaivueen päälliköksi hänet nimitettiin 1. helmikuuta 1926. Maalentokoulun päälliköksi hänet nimitettiin 15. kesäkuuta 1929. Syksyllä 1930 hänet siirrettiin Santahaminan merilentoaseman komentajaksi ja vuonna 1933 hänet nimitettiin Lentoasema 2:n komentajaksi, josta hänet siirrettiin vuonna 1937 Lentoasema l:n (sittemmin Lentorykmentti 2) komentajaksi.[2][3]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Ahonius osallistui Ilmasotakoulun johtajana. Välirauhan aikana hän toimi Helsingin varuskunnan komendanttina ja Helsingin Vartiopataljoonan komentajana. Jatkosodan syttyessä hänet siirrettiin Helsingin suojeluskuntapiirin komentajaksi, josta hänet siirrettiin Äänislinnan varuskunnan päällikön apulaiseksi, missä tehtävässä hän olikin aina vuoteen 1944, jolloin hänet komennettiin vanhemmaksi yhteysupseeriksi Yhteysesikunta Roihin (19. vuoristoarmeijakunta). Vielä samana vuonna hänet siirrettiin Helsingin komendantiksi ja eläkkelle hän siirtyi hiukan myöhemmin samana vuonna.[3]

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sotien jälkeen Ahonius oli lakkautetun Helsingin suojeluskuntapiirin selvityselimen päällikkönä. Vuosina 1948–1956 hän oli Oy Strömberg Ab:n palveluksessa.[3]

LuottamustoimetMuokkaa

Ahonius toimi Itä-Karjalan Ilmailuyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosina 1927–1929 ja toimi Suomen Ilmailuklubissa vuosina 1933–1935, Helsingin Ilmailuyhdistyksessä vuosina 1935–1938 ja 1940–1941 sekä Kymenlaakson Ilmailuyhdistyksessä vuosina 1938–1939. Hän toimi myös Vapaussodan Rintamamiesliitossa vuosina 1941–1942 ja Vapaussoturien Huoltosäätiössä vuosina 1954–1962. Hän oli kunniajäsenenä Viitasaaren Rintamamiesyhdistyksessä ja Tanskan Livjaegerskydeselskabetissa. Suomen Filateliaseuran ainaisjäsenyyden hän myös sai.[2][3]

JulkaisutMuokkaa

Ahonius julkaisi teoksen Suomen moottorilennon uranuurtaja vuonna 1961 Tampere-Seuran toimeksiannosta. Lisäksi hän kirjoitti Postimerkkilehdessä julkaistuja kirjoitelmia ja tutkielmia muun muassa kenttäpostista.[2][3]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I - VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
  • Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.

ViitteetMuokkaa

  1. Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 14.2.1975, HS Aikakone. Viitattu 18.4.2018.
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Suomen jääkärit II 1933: 1161.