Raili Pietilä

suomalainen arkkitehti

Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen; 15. elokuuta 1926 Pieksämäki16. toukokuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.[1][2]

Raili Pietilä
Raili-Pietila-1966 (cropped).jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Raili Inkeri Marjatta Pietilä
Syntynyt15. elokuuta 1926
Pieksämäki
Kuollut16. toukokuuta 2021 (94 vuotta)
Helsinki
Puoliso Reima Pietilä
Arkkitehti
Koulutus Teknillinen korkeakoulu
Taidesuuntaus orgaaninen arkkitehtuuri
Merkittävät työt Lieksan kirkko, Kalevan kirkko, Dipoli, Mäntyniemi ja Tampereen kaupungin pääkirjasto

Raili Paatelainen kirjoitti vuonna 1946 ylioppilaaksi ja valmistui 1956 arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta.[3] Hän päätyi arkkitehdiksi opiskeltuaan ensin Helsingin yliopistolla muun muassa matematiikkaa ja työskenneltyään pari vuotta rakennushallituksessa.[4] Paatelainen oli työskennellyt Olli Kivisen toimistossa jo opiskeluaikanaan 1949–1951. Valmistuttuaan hän oli Kivisen toimistossa uudestaan 1959–1960 ja samaan aikaan myös Olaf Küttnerin toimistossa.[3]

Raili ja Reima Pietilä avioituivat vuonna 1963. He olivat alkaneet työskennellä samassa toimistossa kolme vuotta aiemmin. Heidän ensimmäinen yhteinen työ oli vuonna 1961 suunniteltu Teknillisen korkeakoukoulun oppilaskuntatalon Dipoli. Samaan aikaan valmistui myös Tapiolan Suvikummun asuinalue. Muita Pietilöiden keskeisiä töitä olivat Kalevan kirkko Tampereella, Hervannan seurakunta- ja vapaa-aikakeskus ja Hervannan liikekeskus, Kuwaitin Sief-palatsi, Suomen Intian-suurlähetystö, Tampereen pääkirjasto Metso ja presidentin virka-asunto Mäntyniemi. Raili Pietilän omiin töihin kuuluu muun muassa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän lomatalo Klovharun saaressa.[4]

Tyyliltään Pietilät edustivat orgaanista arkkitehtuuria.[5] Sen seurauksena heidän suunnitelmansa olivat yksityiskohtaisia ja suuritöisiä. Mäntyniemen suunnitteluun meni heidän toimistoltansa yli 84 000 tuntia.[4]

Pietilöiden tytär Annukka Pietilä (s. 1963) on myös arkkitehti.

Tunnettuja töitäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Taskinen, Rita: Suomalainen Design From Finland: Kuka kukin on, Who’s Who in Finnish Design. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3.
  2. Kuolleet | Arkkitehti Raili Pietilä on kuollut Helsingin Sanomat. 11.6.2021. Viitattu 11.6.2021.
  3. a b Raili Pietilä Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
  4. a b c Miska Rantanen: Suunnittelija Raili Pietilä on kuollut. Aamulehti, 12.6.2021, 140. vsk, nro 160, s. B16. Tampere: Sanoma Media Finland Oy.
  5. Reima Pietilä, uuden arkkitehtuurin guru Yleisradio. Viitattu 25.8.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.