Raija Sollamo

suomalainen eksegetiikan tutkija

Raija Tellervo Sollamo (o.s. Pursula) (s. 9. joulukuuta 1942 Padasjoki[1]) on suomalainen teologian tohtori, eksegetiikan tutkija ja Suomen ensimmäinen teologisen alan naisprofessori.

Koulutus muokkaa

Sollamo valmistui ylioppilaaksi vuonna 1961, teologian maisteriksi vuonna 1967, filosofian lisensiaatiksi vuonna 1974 ja teologian tohtoriksi vuonna 1980.[2]

Ura muokkaa

Sollamo toimi Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokousedustajana 1988–1999 ja kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan varapuheenjohtajana 1996–1999. Hän oli mukana raamatunkäännöstyössä toimien mm. raamatunkäännöskomitean kääntäjänä useita jaksoja 1984–1988, sekä apokryfitoimikunnan käännöskomitean puheenjohtajana 1999–2006.

Sollamo sai pappisvihkimyksen vuonna 1995. Kirkossa hän on vaikuttanut tasa-arvoa edistävästi perustellen raamatullisesti naisten oikeutta pappisvirkaan. Hän on toiminut aktiivisesti myös Yhteys-liikkeessä puolustaen seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutumista ja ajaen parisuhteensa rekisteröineiden homo- ja lesboparien oikeutta halutessaan saada liitolleen kirkollinen siunaus.

Sollamo toimi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa Raamatun alkukielten professorina 1982–2007, teologisen tiedekunnan dekaanina 1992–1998 ja yliopiston eksegetiikan laitoksen johtajana 2004–2007. Hän oli yliopiston 1. vararehtori 1998–2003.[3] Sollamo jäi eläkkeelle 1. elokuuta 2007.

Sollamo on julkaissut laajasti eri teologian alueita käsitteleviä artikkeleita ja oppikirjoja. Hänen päätutkimusalueensa ovat Septuagintan käännöstekniikka, Qumranin tekstit ja Vanhan testamentin eksegetiikka, erityisesti naistutkimus.

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Sollamo on saanut lukuisia tunnustuksia ja huomionosoituksia: Suomen Akatemian väitöskirjapalkinto 1980, Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinto 1992, Maikki Friberg -palkinto 1996, Suomen liike- ja virkanaisten liiton valitsema Vuoden nainen 1993 (yhteiskunnallinen vaikuttaja). Vuonna 2014 hän sai Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston tunnustuspalkinnon tunnustuksena suurista ansioista Raamatun alkukielten tutkimuksessa, akateemisen työyhteisön kehittämisessä sekä kamppailussa avaran, rajoja rikkovan näkemyksen ja käytännön puolesta.[4] Hän on teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen kunniajäsen, Suomen Eksegeettisen Seuran kunniajäsen vuodesta 2002, Suomen Akateemisten Naisten Liiton kunniajäsen vuodesta 2003. Hän on Suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 2006.[5]

Perhe muokkaa

Professori Raija Sollamo on naimisissa seurakuntaneuvos Matti Sollamon kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.[1]

Teoksia muokkaa

  • Harviainen, Tapani & Sollamo, Raija (toim.): Heprean tekstikirja ja sanasto. Helsinki: Gaudeamus, 1973 (3. p. 1978). ISBN 951-662-045-0.
  • Sollamo, Raija: Renderings of Hebrew Semiprepositions in the Septuagint. AASF 19 (väitösk.). Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 1979. ISBN 951-41-0348-3.
  • Aejmelaeus, Anneli & Sollamo, Raija (toim.): Studien zur Septuaginta-Syntax: Ilmari Soisalon-Soininen zu seinem 70. Geburtstag am 4. Juni 1987. AASF B 237. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia, 1987. ISBN 951-41-0551-6.
  • Sollamo, Raija: Raamatun naisia. Helsinki: Kirjaneliö, 1983. ISBN 951-600-621-3.
  • Sollamo, Raija (toim.): Kuolleen meren kirjakääröt: Qumranin tekstit suomeksi. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-072-8.
  • Sollamo, Raija & Dunderberg, Ismo (toim.): Naisia Raamatussa: Viisaus ja rakkaus. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-119-8.
  • Sollamo, Raija (toim.): Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 55. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 1991 (2. painos 1993). ISBN 951-9217-10-X.
  • Sollamo, Raija: Repetition of the Possessive Pronouns in the Septuagint. Septuagint and cognate studies series 40. Atlanta, GA: Scholars Press, 1995. ISBN 0-7885-0149-6.
  • Sollamo, Raija (toim.): Qumranin kirjasto: Valikoima teoksia. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-369-7.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.