Radioisotooppi

Radioisotooppi eli radionuklidi on atomi, jolla on epävakaa atomiydin. Epävakaan ytimen ylimääräinen energia voi purkautua kolmella tavalla: se voi emittoitua ytimestä gammasäteilyksi; elektroni voi irrota atomista, jolloin tapahtuu sisäinen konversio; tai energia käytetään uuden hiukkasen (alfa- tai beetahiukkasen) emittoimiseen ytimestä. Näiden prosessien aikana radionuklidille tapahtuu radioaktiivinen hajoaminen, jolloin syntyy ionisoivaa säteilyä. Radioaktiivinen hajoaminen voi tuottaa stabiilin nuklidin tai se tuottaa uuden epästabiilin radionuklidin, joka voi hajota edelleen. Radioisotoopille voidaan kuitenkin laskea hajoamisnopeus ja puoliintumisaika (t_½).

Kosmisen säteilyn vaikutuksesta ilmakehän yläkerroksissa syntyy jatkuvasti niin sanottuja kosmogeenisia radionuklideja – esimerkiksi ³H, ⁷Be, ¹⁴C ja ²²Na,  jotka ilmakehän sekoittumisen takia siirtyvät ilmakehän alakerroksiin ja tätä kautta edelleen muun muassa ravintoketjuihin. Tunnetuin nuklideista on ¹⁴C, jota käytetään hyväksi radiohiiliajoituksessa. Maaperässä on erittäin pitkäikäisiä niin sanottuja primordiaalisia radioaktiivisia aineita, jotka ovat olleet olemassa jo maapallon syntyessä. ²³⁸U, ²³⁵U ja ²³²Th ovat luonnon hajoamissarjojen lähtönuklidit. Säteilyaltistuksen kannalta tärkein hajoamistuote on uraanin hajoamissarjaan kuuluva radon. Merkittäviä luonnon hajoamissarjoihin kuulumattomia radionuklideja ovat ⁸⁷Rb ja erityisesti ⁴⁰K, joka on huomattava sekä sisäisen että ulkoisen säteilyn lähde.

Katso myös

• isotooppi
• Gammakuvaus
• Säteily
• Nuklidi

Aiheesta muualla

• Suomen virtuaaliyliopisto, Solunetti: Radioisotoopit