RadioMedia

organisaatio

RadioMedia ry, aikaisemmalta nimeltään Suomen Radioiden Liitto SRL ry, on Suomen kaupallisten radioiden edunvalvonta- ja markkinointiliitto. Se vastaa kaupallisen radiotoimialan tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta, tiedotuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia edustaa lähes kaikkia Suomen radiotoimiluvan haltijoita. Tähän kuuluvat kaikki valtakunnallisten ja osavaltakunnallisten radiotoimilupien haltijat sekä 49 alueellisen tai paikallisen radiotoimiluvan haltijaa.

RadioMedia on Euroopan yksityisten radioliittojen edunvalvontajärjestö AER:n (Association of European Radios) jäsen. Sen toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla sekä yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla.

HistoriaMuokkaa

Liitto perustettiin vuonna 1983. Silloin se toimi nimellä Suomen Paikallisradioliitto ry. Liiton tavoitteena oli perustaa Suomeen kaupallinen radio Yleisradion monopolin rinnalle. Valtioneuvosto myönsi ensimmäiset toimiluvat 24. tammikuuta 1985. Niiden myötä Suomeen perustettiin vuonna 1985 yhteensä 18 radioasemaa, joista puolet on yhä toiminnassa. Ensimmäisenä aloitti Radio Lakeus 27. huhtikuuta Nivalassa ja heti perään Radio City vapunaattona Helsingissä.

ToimintaMuokkaa

RadioMedia tilaa yhdessä Yleisradion ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton kanssa tutkimusta, jossa seurataan suomalaisten radiokanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa. Tutkimus on nimeltään Kansallinen Radiotutkimus KRT ja sen toteuttaa kerran kuukaudessa Finnpanel.

RadioMedia organisoi vuosittain ammattilaisten Kaiku-radiomainoskilpailun. Se järjestää myös joka syksy RadioGaalan, jossa palkitaan kaupallisen radiotoimialan parhaimmisto.

TunnustusMuokkaa

JohtoMuokkaa

Toimitusjohtaja:[2]

  • Stefan Möller

Hallitus:[3]

Puheenjohtaja:

  • Sampsa Jolma (Mediatakojat)

Jäsenet:

  • Erkka Jaakkola (Bauer Media)
  • Jari Naarmala (Radio Ramona)
  • Jussi Suvanto (Nelonen Media)
  • Kasper Kahila (Sanoma Media Finland)
  • Liina Mustonen (Karjalainen)
  • Riikka Reunanen (Basso Media)
  • Sami Tenkanen (Bauer Media)
  • Sammo Hyttilä (Radio SUN)

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Gramexpalkinto Stefan Möllerille/Radiomedialle Gramex.fi. Viitattu 22.10.2012.
  2. Yhteystiedot RadioMedia. Viitattu 1.1.2020.
  3. RadioMedian hallitus RadioMedia. Viitattu 19.5.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa