Quosego – Tidskrift för en ny generation oli suomenruotsalainen kulttuurijulkaisu, josta ilmestyi 1928–1929 neljä numeroa. Lehden päähuomio kohdistui Suomen modernismiin.

Quosego
Quosego.jpg
Lehtityyppi kulttuurilehti
Kustantaja tekijät, Söderströms
Perustettu 1928
Lakkautettu 1929
Päätoimittaja Cid Erik Tallqvist
Kieli ruotsi

Aiemmin lyhyen aikaa ilmestyneen Ultran monet kirjoittajat siirtyivät 1928 perustettuun Quosegoon, jossa Elmer Diktonius oli jälleen vahva voima. Lehden toinen perustaja ja toimittaja oli Hagar Olsson.[1] Mukaan tulivat merkittävällä panoksella myös Rabbe Enckell ja Gunnar Björling. Lehti poikkesi kuitenkin Ultrasta sikäli, että siltä puuttui kansainvälinen tavoite ja se oli yksinomaan ruotsinkielinen. Päähuomio kohdistui kotimaisiin tapahtumiin. Sisältö oli johtavien kotimaisten kirjoittajien runoa ja proosaa ja niiden rinnalla esseitä, jotka käsittelivät modernismin estetiikkaa.[1]

Lehdestä ilmestyi neljä numeroa, yhteensä 208 sivua. Ulkoasultaan se ei, kuten ei Ultrakaan, edustanut modernismia. Alaotsikko oli ”Tidskrift för en ny generation”,[1] ja päätoimittaja oli ensin kääntäjä ja yliopiston opettaja Cid Erik Tallqvist, sitten Rabbe Enckell ja lopuksi Kurt Reuter[2]. Lehti oli kytköksissä kustannustalo Söderströmsiin, joka tiettävästi rahoitti lehden numerot 2 ja 4. Päätoimittaja ja kirjoittajat vastasivat numeroiden 1 ja 3 kustannuksista. Lehden ensimmäisen numeron painoksen suuruus oli 900. Ahkerimpia kirjoittajia olivat Enckell ja Björling. Lehti muodosti sillan suomenruotsalaisen avantgarden ja Ruotsissa nousemassa olevan modernismin välille.[1]

Quosego oli vähemmän radikaali kuin Ultra. Se tarjosi foorumin individualistisemmalle ja kokeellisemmalle modernismille. Sillä ei myöskään ollut selvää radikaalia ohjelmanjulistusta. Erik Kihlman määritteli Nya Arguksessa sen kiukkuisen uuden sukupolven äänitorveksi, jolla oli käytössään myös Hufvudstadsbladet ja Svenska Pressen. Rolf Lagerborg katsoi, että lehti otti itsensä liian vakavasti. Ruotsalainen kriitikko Göran von Rettig piti lehteä surullisenkuuluisana lehtenä, jota siteerattiin kaikilla ruotsalaisilla pilapalstoilla.[3][4]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Olof Enckell, Vägen till Quosego, teoksessa Quosego, Söderström & Co, 1970.

Aiheesta muuallaMuokkaa