Quentin Bigot (s. 1. joulukuuta 1992 Hayange, Moselle) on ranskalainen moukarinheittäjä.[1]

Mitalit
Maa:  Ranska
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Doha 2019 moukarinheitto

Hän saavutti hopeaa Dohan MM-kilpailuissa 2019 tuloksella 78,19. Kaksi vuotta aiemmin Lontoon MM-kilpailuissa hän sijoittui neljänneksi tuloksella 77,67 ja Eugenen MM-kilpailuissa 2022 jälleen neljänneksi tuloksella 80,24[2]. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli viides. Hän voitti alle 20-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden 2011 ja sai pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2013. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän oli seitsemäs.

Bigot heitti ennätyksekseen 79,70 Turussa 8. kesäkuuta 2021 ja ylitti seuraavana vuonna 80 metrin rajan heittämällä ensin 29. toukokuuta Forbachissa tuloksen 80,14 ja parantamalla sitten 5. kesäkuuta Chorzówissa tuloksekseen 80,55.

Bigot jäi 21. kesäkuuta 2014 tehdyssä dopingtestissä kiinni anabolisten steroidien käytöstä ja sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Lähteet muokkaa

  • Quentin Bigot Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  • Quentin Bigot Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Quentin Bigot sports-reference.com. Arkistoitu 15.12.2012. Viitattu 4.10.2019. (englanniksi)
  2. Fajdek makes history in Oregon with fifth world hammer title 17.7.2022. World Athletics. Viitattu 17.7.2022.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.