Jiaqing

Keisari Jiaqing, myös Kiaking tai Jen-tsung' (kiin. 嘉慶帝, 13. marraskuuta 1768 – 2. syyskuuta 1820), alku­peräiseltä nimeltään Yongyan (kiin. 永琰), oli mantšulaisen Qing-dynastian seitsemäs keisari ja viides tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija vuosina 1796–1820.

Jiaqing 嘉慶帝
Kiinan keisari
Valtakausi	9. helmikuuta 1796 – 2. syyskuuta 1820
Edeltäjä	Qianlong
Seuraaja	Daoguang
Syntynyt	13. marraskuuta 1768 Vanha kesäpalatsi, Kiina
Kuollut	2. syyskuuta 1820 (51 vuotta) Rehen palatsi, Kiina
Puoliso	Xiaoshurui Xiaoherui
Suku	Aisin-Gioro
Isä	Qianlong
Äiti	Xiaoyichun

Jiaqing oli keisari Qianlongin poika. Valta­kaudellaan hän asetti syytteeseen Heshenin (和珅), Qianlongin korrup­toituneen suosikin, yritti palauttaa valta­kunnan entiseen voimaansa ja pitää kurissa oopiumin sala­kuljetuksen Kiinaan.

Varhaisvuodet

Yongyan syntyi Vanhassa kesä­palatsissa Pekingistä luoteeseen, 8 kilo­metriä kaupungin muurien ulkopuolella. Hänen nimensä kirjoitettiin kiinaksi alun perin 永琰, mutta sen kirjoitus­asu muutettiin muotoon 顒琰, kun hänestä tuli keisari; nimen ensimmäinen merkki 永 vaihdettiin merkiksi 顒, jotka molemmat lausutaan Yong, mutta joista ensimmäinen on yleisemmässä käytössä. Tämän tavan oli ottanut käyttöön hänen isänsä Qianlong, jonka mielestä oli vanhan nimitabun vuoksi sopimatonta, että keisarin yksityisessä nimessä oli näin tavallinen merkki.

Yongyan oli keisari Qianlongin viides­toista poika. Hänen äitinsä oli Qianlongin Han-kiinalainen jalkavaimo Ling 令贵妃/令貴妃), josta tuli keisarin suosikki. Hän sai kuolemansa jälkeen arvo­nimen Keisarinna Xiaoyichun (孝仪纯皇后/孝儀純皇后), kun hänen pojastaan tuli keisari. Hän oli Qingtai (魏清泰) -nimisen virka­miehen poika, jonka Han-kiinalainen suku oli kauan sitten päässyt kuulumaan pää­asiassa mantšuista muodostuneeseen ylä­luokkaan. Vuonna 1818 keisari Jiaqing julisti äitinsä suvun virallisesti mantšuiksi ja muutti heidän kiinalaisen suku­nimensä Wei mantšu­laiseksi klaanin nimeksi Weigiya.

Sen jälkeen kun kaksi Qianlongin itselleen alun perin valitsemaa seuraaja oli varhain kuollut sairauteen, joulukuussa 1773 hän valitsi salaisesti seuraajakseen Yongyanin. Vuonna 1789 hänet nimitettiin ensimmäisen arvo­luokan prinssiksi nimellä Jia (嘉亲王/嘉親王).

Valtakautensa lopulla keisari Qianlong toimi läheisessä yhteis­työssä mantšulaisen Heshen-nimisen ministerin kanssa. Prinssi Jia vihasi Hesheniä, koska tämä oli hyvin korrup­toitunut ja käytti valta-asemaansa väärin, ja hän vannoi rankaise­vansa ministeriä heti tultuaan keisariksi.

Nousu valtaistuimelle

Keisari Jiaqing työhuoneessaan

Lokakuussa 1795, hallitsijakautensa 60. vuotena keisari Qianlong ilmoitti aikovansa luopua kruunusta prinssi Jian hyväksi, sillä hän ei pitänyt sopivana hallita kauemmin kuin iso­isänsä, keisari Kangxi oli hallinnut. Helmikuussa 1796 prinssi Jia nousi valta­istuimelle ja otti hallitsija- ja aika­kausi­nimen Jiaqing (kiin. 嘉慶, mantšuksi ᠰᠠᡳᠴᡠᠩᡤᠠ ᡶᡝᠩᡧᡝᠨ, saicungga fengšen). Muutaman seuraavan vuoden Jiaqing kuitenkin hallitsi keisarina vain nimellisesti. Päätökset teki hänen isänsä Qianlong, jolla oli nyt arvonimi Taishang Huang ("täysinpalvellut keisari").

Sen jälkeen kun hänen isänsä helmi­kuussa 1799 kuoli, keisari Jiaqing otti hallituksen johdon omiin käsiinsä ja asetti Heshenin syytteeseen. Häntä syytettiin korruptiosta ja vallan väärin­käytöstä. Hän menetti kaikki arvo­nimensä ja kaiken omaisuutensa ja hänen käskettiin tehdä itsemurha. Heshenin miniä, prinsessa He Xiao, uuden keisarin sisar, välttyi rangaistukselta ja sai omakseen osan Heshenin varoista.

Jiaqingin hallitsijakaudella valtakunta alkoi rappeutua ja kohtasivat sisäiset levottomuudet, ennen kaikkea laaja-alaiset Valkoisen lootuksen (1796–1804) ja Miao-kapinat (1795–1806). Jiaqing yritti kykyjensä mukaan rauhoittaa valtakunnan ja kukistaa kapinat. Hänen tavoitteenaan oli palauttaa Kiinalle sellainen hyvin­vointi ja mahti­asema kuin sillä oli ollut 1700-luvulla. Muutamat Kiinan aikaisemmin valloittamat alus­maat kuitenkin irrottuivat sen yhteydedestä. Valtion kassakin tyhjeni, ja muutoinkin maan taloudellinen asema heikkeni, osittain siitä syystä, että hopea virtasi maasta ulos, kun kiina­laiset ostivat sillä yhä enemmän Britti­läisestä Intiasta sala­kuljetettua oopiumia.

Murhayritykset

Keisarillisen Qing-suvun jäsenet yrittivät kahdesti murhata keisari Jiaqingin, vuosina 1803 ja 1813. Murha­yrityksiin syyllistyneet prinssit teloitettiin, ja satoja muita keisari­suvun jäseniä karkotettiin maasta.

Kristinuskon vastustus

Qingin suuressa lakikokoelmassa oli säännös, jonka otsikkona oli "Noitia ja velhoja koskevia kieltoja" (禁止師巫邪術). Vuonna 1811 siihen lisättiin lause, jossa mainittiin kristinusko. Sitä muutettiin vuosina 1815, jolloin myös katoliset lähetyssaarnaajat karkotettiin, ja 1817. Daoguangin aikana vuonna 1839 se sai lopullisen muotonsa, jossa se oli voimassa, kunnes se Tongzhin aikana vuonna 1870 kumottiin.

Säädöksen mukaan eurooppalaiset, jotka yrittivät levittää katoli­suutta kiinalaisten ja mantšujen keskuuteen, oli tuomittava kuolemaan. Uskostaan kiinni pitäneet kristityt lähetettiin Xinjiangin islamilaisiin kaupunkeihin, jossa he joutuivat paikallisten muslimi­johtajien ja beiden orjiksi.

Perhe

• Isä: keisari Qianlong
• Äiti: Qianlongin jalkavaimo Ling, myöhemmin keisarinna Xiaoyichun

Puolisot

Keisarinnat

Keisarillisten säännösten mukaan samanaikaisesti saattoi olla vain yksi keisarinna. tämä ei kuitenkaan estänyt muiden korottamista tähän asemaan aikaisemman keisarinnan kuoltua. Jiaqingin aikana ehti olla kaksi keisarinnaa:

• Hitara, tuli keisarinnaksi Jiaqingin noustessa valtaistuimelle vuonna 1796. Syntyisin mantšulaiseta Hitara-klaanista. Keisari Daoguangin äiti. Tunnettiin kuolemansa jälkeen nimellä keisarinna Xiaoshurui (孝淑睿皇后).
• Keisarinna Xiaoherui (1776–1849), nimitettiin keisarinnaksi Xiaoshuruin kuoltua vuonna 1798. Syntyisin Niohuru-klaanista.

Keisarilliset jalosukuiset puolisot

Keisarillisten säännösten mukaan samanaikaisesti sai olla vain kaksi keisarillista jalosukuista puolisoa.

• Keisarillinen jalosukuinen puoliso Gonshun (1787–1860), Niohuru-klaanista
• Keisarillinen jalosukuinen puoliso Heyu (k. 1833), Lugiya-klaanista.

Puolisot

Keisarillisten säännösten mukaan puolisoja sai samanaikaisesti olla enintään neljä. Ellei lueta mukaan niitä, jotka myöhemmin saivat korkeammat arvot, heitä oli Jiaqingin hallitsijakaudella vain kaksi:

• Hua (k. 1808), Hougiya-klaanista.
• Zhuang (k. 1811), Wang-klaanista.

Keisarilliset jalkavaimot

Keisarillisten säännösten mukaan keisarillisia jalkavaimoja sai samanaikaisesti olla enintään kuusi.

• En (k. 1846), Qyua-klaanista
• Xuan, Chengiya-klaanista
• Jian (k. 1780), Guangiya-klaanista
• Rong (k. 1826), Liang-klaanista
• Chun (k. 1819), Dongiya-klaanista
• An (k. 1837), Guargiya-klaanista

Lapset

Pojat

1. Mianmu, keisarillisen jalosukuisen puoiso Heuyn poika
2. Mianning (綿寧) (16. syyskuuta 1782 – 25. helmikuuta 1850), keisarinna Xiaoshuruin poika, isänsä jälkeen vuodesta 1820 lähtien keisari Daoguang
3. Miankai (綿愷), keisarinna Xiaoheruin poika
4. Mianxin (綿忻), keisarinna Xiaoherui poika
5. Mianyu (綿愉) (1814–1865), keisarillisen jalosukuisen puoliso Gonshunin poika

Tyttäret

1. ensimmäinen tytär (1780–1783), keisarin jalkavaimo Xuanin tytär.
2. toinen tytär (1780–1783), keisarinna Xiaoshuruin tytär.
3. Heshuon prinsessa Zhuangjing [莊敬和碩公主] (1781–1811), keisarillisen jalosukuisen puoliso Heyun tytär.
4. Kurunin prinsessa Zhuangjing [莊静固倫公主] (1784–1811) keisarinna Xiaoshuruin tytär.
5. Prinsessa Hui'an (1786–1795).
6. kuudes tytär (1789–1790), Huan tytär.
7. seitsemäs tytär (1793–1795) keisarinna Xiaoheruin tytär.
8. kahdeksas tytär (1805) keisarillisen jalosukuisen puoliso Gonshunin tytär
9. yhdeksäs tytär (1811–1815), kuolemansa jälkeen vuodesta 1820 Kurun-prinsessa Huimin (慧憫固倫公主), keisarillisen jalosukuisen puoliso Gongshunin tytär

Kuolema ja hautaus

Keisari Jiaqing kuoli 2. syyskuuta 1820 Rehen (Jeholin) palatsissa 230 kilo­metriä Pekingistä koilliseen, missä keisarihovilla oli kesäasunto. Qing-dynastian virallinen historia­teos ei kerro kuolin­syytä. Eräiden tietojen mukaan häneen olisi osunut salama, mutta toisen teorian mukaan hän kuoli halvaukseen, sillä hän oli varsin lihava. Häntä seurasi hallitsijana hänen toinen poikansa, keisari Daoguang.

Jiaqing haudattiin läntisiin Qing-hautoihin, 120 kilo­metriä Pekingistä lounaaseen, Changlingin mausoleumi­kompleksiin.

Lähteet

• Ernst Faber: China in the light of history, s. 17. American Presbyterian mission press, 1897.
• The Chinese recorder, vol. 27, s. 242. American Presbyterian Mission Press, 1896.
• Robert Samuel Maclay: Life among the Chinese: with characteristic sketches and incidents of missionary operations and prospects in China. Carlton & Porter, 1861.

Viitteet

Edeltäjä: Qing Qianlong

Kiinan keisari 1796–1820

Seuraaja: Qing Daoguang