Q.Stone

suomalainen bluesrockia soittava yhtye

Q.Stone on suomalainen bluesrockia soittava yhtye. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvat muun muassa Kummeli-sketseistä tuttu Heikki Silvennoinen, Löytyn veljekset Mikko ja Sakari sekä Mikko Kuustonen.[1] Kuustonen oli aiemmin toiminut Pro Fide -gospelyhtyeessä vokalistina. Yhtyeeseen liittyi myös kosketinsoittaja Harri Taittonen jonka korvasi myöhemmin Markku "Max" Tabell.

Q.Stonen toimintaan tuli tauko Kuustosen ryhdyttyä panostamaan enenevässä määrin omaan soolouraansa ja Silvennoisen Kummeli-sketsisarjaan. Ariel Neulaniemi sai yhtyeen kuitenkin esiintymään järjestämässään Larry Norman -muistoillassa Tavastia-klubilla 27. toukokuuta 2008. Yhtye esiintyi alkuperäiskokoonpanossaan lisättynä kitaristi Marzi Nymanilla. Kristillisen rockin isäksi kutsuttu helmikuussa 2008 kuollut Norman oli tuottanut Q.Stonen ensimmäisen levyn. Q.Stone soittaa myös Larry Normanin vuonna 1990 julkaistulla live-albumilla Live at Flevo.

Kesällä 2013 Q.Stone teki sarjan konsertteja Suomen eri festivaaleilla kokoonpanolla Mikko Kuustonen, Heikki Silvennoinen, Mikko Löytty, Sakari Löytty ja Max Tabell. Lisäksi Q.Stonen tuotannosta julkaistiin kokoelmalevy The Thrill Is Back (2013).[2]

Kokoonpanot

muokkaa

1987–1988

muokkaa

1989–1992

muokkaa
  • Mikko Kuustonen – laulu
  • Markku "Max" Tabell – kosketinsoittimet
  • Heikki Silvennoinen – kitara, laulu, taustalaulu
  • Mikko Löytty – bassokitara, taustalaulu
  • Sakari Löytty – rummut

Vuodesta 1993 eteenpäin

muokkaa
  • Markku "Max" Tabell – kosketinsoittimet
  • Heikki Silvennoinen – kitara, laulu, taustalaulu
  • Mikko Löytty – bassokitara
  • Sakari Löytty – rummut

2013–

muokkaa
  • Heikki Silvennoinen – laulu, kitara
  • Mikko Kuustonen – laulu, kitara, blues-harppu
  • Mikko Löytty – basso, laulu
  • Sakari Löytty – rummut
  • Markku "Max" Tabell – kosketinsoittimet

Diskografia

muokkaa
  • Q.Stone & Pro Fide (4-song EP 1987)[3]
  • Q.Stone (1988)
  • Pink on Blue (1990)
  • Q.Stone III (1992)
  • No Substitute (1993)
  • The Thrill Is Back (2013, kokoelmalevy)

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Valkonen, Tero: Mikko Kuustonen – lauluja siitä, mihin selitys ei yllä. Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry – SELVIS. 1/2004. Arkistoitu 2.3.2008. Viitattu 13.2.2011.
  2. Q.Stone nousee kesällä lavalle Blues-Finland.com. Viitattu 2013-2-15.
  3. a b Viola-tietokannassa Kuustonen mainitaan Q.Stone & Pro Fide (1987) levyn tiedoissa nimimerkillä Mikko Q. Stone (laulu, huuliharppu, dobro). Pro Fiden edeltävällä levyllä Viimeiseen kaupunkiin (1986) Kuustonen mainitaan omalla nimellään. Vuoden 1987 kokoonpano tarkoittanee eri yhtyettä.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.