Pysyvän tulotason hypoteesi
Pysyvän tulotason hypoteesi (engl. permanent income hypothesis) on Milton Friedmanin vuonna 1957 esittämä kulutusteoria, jota hän itse piti parhaana tieteellisenä työnään. Sen mukaan kuluttajat eivät muuta kulutustottumuksiaan, vaikka käteen jäävä ostovoima muuttuisi tilapäisesti, vaan olettavat ostokykynsä pysyvän vakiona.
Paul Diesing on esittänyt, että Friedman testasi pysyvän tulotason hypoteesia tilastollisin menetelmin, jotka eivät jättäneet mahdollisuutta hypoteesin kumoutumiselle.[1]
Friedmanin pysyvän tulotason hypoteesiä on pyritty kumoamaan. Kumoaminen olisi keynesiläisille tärkeää, koska Friedman on kyennyt sen avulla argumentoimaan keynesiläistä finanssipoliittista elvytystä vastaan. Friedmanin hypoteesin mukaan valtion tekemällä elvytyksellä ei ole toivottuja vaikutuksia. Niinpä valtion kansalaiselleen antamilla tukiaisilla ei Friedmanin mukaan olisi vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen eikä tukiaisilla siten olisi taloutta elvyttävää vaikutusta. Hypoteesin kumoamiseen tähdänneen tutkimuksen julkaisivat vuonna 2016 Harvardin yliopiston tutkijat Peter Ganong ja Pascal Noel.[2][3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Diesing, Paul. 'Hypothesis and Data Interpretation: The Case of Milton Friedman', Research in the History of Economic thought and Methodology, Vol. 3: 61-9.
- ↑ How Does Unemployment Affect Consumer Spending? Scholar.harvard.edu. PDF. Viitattu 1.1.2020.
- ↑ Friedman proven wrong regarding accepted permanent income hypothesis. Business Day 16.1.2017. Viitattu 1.1.2020.