Puunkorjuun nolla-alue
Puunkorjuun nolla-alue on alue, jolta puuta ei kuljetuskustannusten vuoksi kannata korjata metsäteollisuuden käyttöön.[1] Perinteisesti nolla-alueille on pyritty metsien arvon kehittämiseksi hankkimaan mekaanista tai kemiallista puunjalostusteollisuutta.
Esimerkkejä muokkaa
Kemijärvi kuului 1960-luvulla puunkorjuun nolla-alueeseen, eikä siellä kuljetuskustannusten takia kannattanut korjata puuta. Valtio kuitenkin perusti Kemijärvelle työllisyyssyistä sellutehtaan.[2]
Metsätalouden suunnittelukomitea pohti vuonna 1961 mietinnössään metsätalouden kehittämisedellytyksiä. Mietinnössä todettiin, että metsäpolitiikan tehtävän on varmistaa raakapuu puunjalostusteollisuudelle esimerkiksi puunkorjuuta rationalisoimalla ja korjuukustannuksia alentamalla niin että nolla-alueet saataisiin tuotannolliseen käyttöön.[1] Suunnittelukomitean mietinnössä huolestuttiin hevosten määrän vähenemisestä, ja siinä tuettiin yksityisten metsäautoteiden rahoituksen lisäämistä.[1] Nolla-alueiden käyttöä tehostettiinkin sitten rakentamalla valtion tuella metsäautoteitä.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Uotila, Esa: Puoli vuosisataa tientekoa metsänparannusvaroilla (pdf) Metsätieteen aikakauskirja. 2/2003. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 11.1.2015.
- ↑ Tiainen, Johanna: Globaaleja tarinoita metsäteollisuudesta Kanadan Sanomat. 8.7.2014. Finnish-Canadian. Viitattu 11.1.2015.
- ↑ Kekkonen, Kari: ”Hyvää vauhtia metsätöille” (pdf) (väitöskirja) 2011. Tampereen yliopisto. Viitattu 11.1.2015.