Punainen Pilvi
Punainen Pilvi (engl. Red Cloud, sioux: Makhpyia-luta), (1822 – 10. joulukuuta 1909) oli Oglala sioux-intiaanipäällikkö. Hän oli yksi Yhdysvaltain armeijan tunnetuimmista oman aikakautensa vastustajista ja johti menestyksekästä sotaa vuosina 1866–1868 (tunnettu Punaisen Pilven sotana) Yhdysvaltoja vastaan Powder River Countryn hallinnasta luoteisessa Wyomingissä ja eteläisessä Montanassa.[1]
Nuoruusvuodet
muokkaaPunainen Pilvi syntyi lähellä Platte-joen haaraumia nykyisen North Platten kaupungin liepeillä. Hänen äitinsä oli Oglala ja hänen isänsä (joka kuoli nuorena) oli Brulé. Punaisen Pilven kasvattajana ja oppi-isänä toimi osaltaan hänen enonsa Chief Smoke.[2] Ollessaan nuori soturi Punainen Pilvi taisteli pawnee- ja crow-intiaaneja vastaan ja keräsi paljon sotilaallista kokemusta.[3]
Sotaretki
muokkaaVuonna 1866 Yhdysvaltain hallitus kutsui pohjoisten tasankojen lakotat, cheyennet ja arapahot rauhanneuvotteluihin Fort Laramieen. Neuvottelujen aikana kävi kuitenkin ilmi, että Yhdysvallat oli siirtänyt joukkojaan lakotojen maille pystyttääkseen sinne useita linnoituksia.[4] Kokoukseen osallistunut Punainen Pilvi, joka oli noussut korkeaan asemaan lakotojen yhteiskunnassa, näki amerikkalaisten lupaukset juonitteluna. Hän sai näkemykselleen paljon tukijoita monien muiden intiaanijohtajien keskuudesta ja 17. heinäkuuta 1866 Punainen Pilvi aloitti sodan, joka tunnetaan "Punaisen Pilven sotana".[5]
Sodan alusta lähtien amerikkalaisten linnakkeet "Bozemanin reitin" varrella Montanan kulta-alueilta South Platte-joelle Coloradoon joutuivat Punaisen Pilven sotureiden hyökkäysten kohteiksi. Hän ei hyväksynyt linnakkeiden rakentamista ja hänen sotaansa yhtyivät cheyennet, jotka tekivät tehokkaita iskuja Yhdysvaltain leviämistä vastaan.[6].
Keväällä 1867 Punaisen Pilven yhdistetyt sotajoukot tehostivat iskujaan, ja intiaanit saavuttivat huomattavia voittoja. Hallituksen joukot oli pakotettu tekemään Fort Laramien rauhansopimuksen. Ehtoihin kuului, että Yhdysvaltain oli hylättävä kaikki linnoitukset Bozemanin reitin varrella ja annettava Lakotojen haltuun alueet: läntinen puolisko Etelä-Dakotaa, joka sisälsi Black Hillsin ja suuren osan Montanaa ja Wyomingiä.[7].
Kun amerikkalaiset evakuoivat joukkonsa lakotojen mailta, Punainen Pilvi määräsi soturinsa polttamaan kaikki linnakkeet Bozemanin reitin varrella.[8] Yli kaksi vuotta kestänyt sota (erillisiä taisteluja ei lasketa) jäi ainoaksi, jonka intiaanit voittivat Yhdysvaltain armeijaa vastaan.[6].
Lyhytaikainen rauha
muokkaaRauha lakotojen ja Yhdysvaltain välillä säilyi vain sen aikaa kuin Yhdysvaltain sotavoimat uudelleenorganisoituivat. Vuonna 1874 "kenraali" George Armstrong Custer hyökkäsi lakotoja ja cheyennejä vastaan. Punainen Pilvi ei ottanut osaa Lakota-sotaan vuosina 1876–1877 Hullun Hevosen (Tasunka witko), Istuvan Härän (Tatanka Iyotake) ja muiden intiaanien sotapäälliköiden kanssa.[9]
Viimeiset päivät
muokkaaPunainen Pilvi jatkoi taistelua kansansa vapauden puolesta vielä lyötynäkin. Myöhemmin Pine Ridge -intiaanireservaatissa hän taisteli intiaaniagentteja, mukaan lukien Valentine McGillycuddy ja joitain Pine Ridgen asukkaita, vastaan. Hän vastusti Dawes-lakia (Dawes Act).
Vuonna 1890 Punainen Pilvi antoi siunauksensa uudelle nopeasti levinneelle henkitanssi-liikkeelle, mutta ei ottanut itse siihen osaa.[10]. Hän eli pitkän elämän ja kuoli vuonna 1909.[3]
Lähteet
muokkaa- Rani-Henrik Andersson & Markku Henriksson: Intiaanit – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3. Intiaanit (viitattu 9.7.205).
- Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
- Monnett, John H.: Where a Hundred Soldiers Were Killed: The Struggle for the Powder River Country in 1866 and the Making of the Fetterman Myth. University of New Mexico Press, 2010. ISBN 978-0826345042. suomi
- Waldmar, Carl: Atlas of North American Indian. Facts of File publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
- Waldman, Carl.: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Waldman 1985. s. 156.
- ↑ Chief Red Cloud Facts Red-Cloud-Facts.shtml. Viitattu 9.7.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Red Cloud historynet.com. Viitattu 9.7. 2015. (englanniksi)
- ↑ Anderson & Henriksson 2010. s. 220.
- ↑ Monnett 2010. s. 57.
- ↑ a b Henriksson 1986. s. 110.
- ↑ Henriksson 1986. s. 112.
- ↑ Waldman 2006. s. 271.
- ↑ Waldman 1985. s. 157 - 158.
- ↑ Henriksson 1986. s. 151.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Punainen Pilvi Wikimedia Commonsissa