Pringles

yhdysvaltalainen perunalastumerkki

Pringles on Kellogg Companyn perunalastumerkki. Tavanomaisista perunalastuista poiketen Pringlesit painetaan taikinamassasta ennen paistamista, minkä ansiosta ne ovat säännöllisen muotoisia. Pringles-lastut myydään putkilomaisessa pakkauksessa, ja niiden logona on viiksekäs hahmo.

Pringles
Tunnuslause Once you pop, the fun don't stop
Tuotetyyppi Perunalastu
Omistaja Kellogg Company
Alkuperämaa Yhdysvallat
Perustettu 1967
Markkina-alueet Maailmanlaajuinen
Edelliset omistajat Procter & Gamble
Kotisivu pringles.com

Ensimmäiset Pringlesit tulivat myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 1968. Nimitys ”Pringles” otettiin satunnaisesti Cincinnatin puhelinluettelosta kadunnimestä Pringle Avenue, sillä se kuulosti sen laatijoiden mukaan sopivalta.[1] Alun perin perunalastujen nimenä oli ”Pringle’s Newfangled Potato Chips”, mutta markkinoiden laajennuttua se lyhennettiin. Suomessa Pringlesit tulivat myyntiin vuonna 1999.[2] Siihen aikaan niitä mainostettiin lauseella "Once you pop, you can't stop." Mainoksissa käytettiin Solid Base -yhtyeen saman nimistä kappaletta.

Pringlesit valmistetaan perunajauhoista, maissijauhoista, vehnätärkkelyksestä ja riisijauhoista yhdessä rasvan, emulgointiaineen, mausteiden ja suolan kanssa. Perunajauhopitoisuus on noin 42 prosenttia.[3]

Patentin mukaan Pringles-lastut kehitti Ohion Montgomerystä kotoisin ollut Alexander Liepa. Paistomenetelmän kehitti tieteiskirjailijanakin tunnettu Gene Wolfe ja taikinanvalmistusmenetelmän Len Hooper.[4]

Kellogg osti Pringlesin Procter & Gamblelta alkuvuodesta 2012.[5]

Suomessa saatavat maut muokkaa

 
Pringles-lastuja.

Suosikit[6]

Sizzl'n[6]

  • Kickin Sour Cream (hapankerma)
  • Spicy BBQ
  • Cheese & Chilli (juusto ja chili)
  • Spicy Chorizo (mausteinen chorizo)
  • Hot Sweet Chilli (chili)

Lähteet muokkaa

  1. Pringles 2007. Procter & Gamble Everyday Solutions Canada. Viitattu 24.6.2007.
  2. Hanna Eskola, Kauppalehti 9.12.1999, sivu 17
  3. Pringles 'are not potato crisps' BBC. Viitattu 23.9.2021. (englanniksi)
  4. Suns new, long, and short: an interview with Gene Wolfe home.austin.rr.com. Arkistoitu 11.8.2007. Viitattu 13.2.2008.
  5. David Welch: Kellogg To Buy Procter & Gamble’s Pringles For $2.7 Billion 16.2.2012. Bloomberg. Viitattu 2.9.2012.
  6. a b pringles products pringles.com.

Aiheesta muualla muokkaa

 

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.