Predator 2 – Saalistaja

vuoden 1990 elokuva
(Ohjattu sivulta Predator 2)

Predator 2 – Saalistaja on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut jatko-osa elokuvalle Predator – saalistaja. Elokuvan on ohjannut Stephen Hopkins. Koko elokuvan näyttelijä- ja kuvausryhmä olivat vaihtuneet ensimmäisestä elokuvasta, vain näyttelijä Kevin Peter Hall jatkoi osassaan Predatorina. Käsikirjoittajina kuitenkin toimivat edelleen Jim ja John Thomas ja musiikin sävelsi ensimmäisen osan tapaan Alan Silvestri. Elokuva sai huonon vastaanoton faneilta ja kriitikoilta, mutta on sittemmin noussut kulttimaineeseen. Elokuva sai vuonna 2010 jatko-osan nimeltään Predators.

Predator 2 – Saalistaja
Predator 2
Virallinen elokuvateatterijuliste
Virallinen elokuvateatterijuliste
Ohjaaja Stephen Hopkins
Käsikirjoittaja Jim Thomas
John Thomas
Tuottaja John Davis
Lawrence Gordon
Joel Silver
Säveltäjä Alan Silvestri
Kuvaaja Peter Levy
Leikkaaja Mark Goldblatt
Bert Lovitt
Lavastaja Rick Simpson
Pääosat Danny Glover
Gary Busey
Ruben Blades
Maria Conchita Alonso
Bill Paxton
Kevin Peter Hall
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Fox
Levittäjä 20th Century Studios
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 21. marraskuuta 1990
Suomi 15. helmikuuta 1991
Kesto 108 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 35 000 000 dollaria
Tuotto 57 120 318 dollaria
Edeltäjä Predator – saalistaja
Seuraaja Predators
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Los Angelesiin ja vuoteen 1997 eli kymmenen vuotta ensimmäinen Predator-elokuvan tapahtumien jälkeen.

Erikoisen kuuma lämpöaalto on iskenyt Los Angelesiin. Samaan aikaan kaksi kilpailevaa huumekartellia käy sotaa kadulla, ja paikalle on kutsuttu kovan luokan ammattipoliisi Michael Harrigan (Danny Glover). Kiihkeän poliisin ja rikollisten välisen ampumisen jälkeen, rikolliskartelli vetäytyy lähitaloon suojaan, kun sarja räjähdyksiä vavisuttaa taloa ja sitä seuraavat satunnaisesti ammutut laukaukset hämmentävät Harrigania. Harrigan tutkii alueen ja huomaa rikollisten kuolleen, mutta ruumiit on silvottu ampumisen sijaan. Kun Harrigan ja hänen poliisikollegansa ovat lähdössä alueelta, huomaa hän lähes läpinäkyvän, auringon valossa kiiltävän kookkaan hahmon erään talon katolla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijöitä muokkaa

 Kevin Peter Hall  Predator  
 Danny Glover  Mike Harrigan  
 Gary Busey  Peter Keyes  
 Rubén Blades  Danny Archuleta  
 Maria Conchita Alonso  Leona Cantrell  
 Bill Paxton  Jerry Lambert  
 Robert Davi  komisario Heinemann  
 Adam Baldwin  Garber  
 Kent McCord  komisario Pilgrim  
 Morton Downey Jr.  Tony Pope  
 Calvin Lockhart  King Willie  
 Henry Kingi  El Scorpio  
 Steve Kahan  konstaapeli  
 Corey Rand  Ramon Vega  
 Elpidia Carrillo  Anna  

Arvioita muokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano valittaa tämän jatko-osan jäävän hengettömäksi ja huumorittomaksi ja antaa sille kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1] Matti Rämö kirjoitti Tv-maailma-lehdessä vuonna 2024 elokuvan edustavan aikuisille suunnatun toimintaelokuvan hiipunutta perinnettä, jossa kovanaamakytän suuhun on kirjoitettu lajityypin kliseisimmät repliikit. Predator 2 sai häneltä kolme tähteä viidestä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  2. Viikon tv-elokuvia, TV-maailma 4/2024, s. 7.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.