Pran

intialainen näyttelijä

Pran, koko nimeltään Pran Krishan Sikand (12. helmikuuta 1920 Delhi12. heinäkuuta 2013 Mumbai)[1] oli intialainen näyttelijä. Hän oli yksi merkittävimmistä konnaroolien esittäjistä Bollywoodissa.[1]

Pran
Pran Krishan Sikand
Pran vuonna 2010.
Pran vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Pran Krishan Sikand
Syntynyt12. helmikuuta 1920
Delhi, Brittiläinen Intia
Kuollut12. heinäkuuta 2013 (93 vuotta)
Mumbai, Maharashtra, Intia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Shukla Sikand
(vih. 1945; k. 2013)
Lapset 3
Näyttelijä
Aktiivisena 1940–2007
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
AllMovie

Pranille myönnettiin Filmfare Awards -palkinto parhaasta miessivuosasta vuosina 1967 (elokuvasta Upkar), 1969 (Aansoo Ban Gaye Phool) ja 1972 (Be-Imaan). Viimeksi mainitusta tunnustuksesta hän kuitenkin kieltäytyi, sillä musiikista palkittiin hänen mielestään väärä henkilö, kun palkinto annettiin Shankar Jaikishanille elokuvasta Be-Imaan sen sijaan, että se olisi myönnetty Ghulam Mohammedille elokuvasta Pakeezah.

Vuonna 1997 Pran sai Filmfare Awards -palkinnon elinikäisistä saavutuksista. Vuonna 2001 hän sai Intian hallitukselta Padma Bhushan -palkinnon saavutuksistaan elokuva-alalla.

Pran avioitui 18. huhtikuuta 1945 Shukla Ahluwalian kanssa. Liitosta syntyivät pojat Arvind ja Sunil sekä tytär Pinky.[1]

Valikoitu filmografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Chaturvedi, Amit: Legendary actor Pran dies at 93 NDTV. 12.7.2013. NDTV Convergence Limited. Viitattu 13.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Pran
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.