Prahan joukkoampuminen 2023
Prahan joukkoampuminen tapahtui 21. joulukuuta 2023 noin kello 15 Kaarlen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa Prahassa, Tšekissä. Iskussa yliopistolla kuoli tekijä mukaan lukien 15 ihmistä ja loukkaantui vähintään 25.[1] Ampuja oli yliopiston 24-vuotias opiskelija, jonka tiedettiin suunnittelevan itsemurhaa. Poliisi suoritti ennen ampumista evakuoinnin tiedekunnan toisessa rakennuksessa ja oli minuuteissa paikalla teon alkamisen jälkeen. Tekijä löydettiin kuolleena rakennuksen katolta noin kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Tarkkaa motiivia ei vielä tiedetä, mutta poliisi epäilee tekijän saaneen innoitusta muualla maailmalla tapahtuneista kouluampumisista. Tekijän uskotaan surmanneen ampumista edeltäneenä viikkona isän ja kahden kuukauden ikäisen lapsen Klanovickyn metsässä lähellä Prahaa.[2]
Prahan joukkoampuminen 2023 | |
---|---|
Päivä ampumisen jälkeen Kaarlen yliopiston viereen on tuotu kynttilöitä uhrien muistoksi. |
|
Paikka | Praha, Tšekki |
Kohde | Kaarlen yliopisto |
Ajankohta |
21. joulukuuta 2023 noin 15.00 |
Iskutyyppi | joukkomurha |
Kuolleita | 15 yliopistolla (tekijä mukaan lukien) |
Haavoittuneita | 25 |
Prahan joukkoampuminen oli Tšekin itsenäisyyden siihen mennessä eniten kuolonuhreja vaatinut ammuskelutapaus.[3] Uhrien joukossa oli muun muuassa suomen kielen lehtori ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden asiantuntija Jan Dlask (cs)[4] ja paikallinen musiikkitieteilijä Lenka Hlávková.[5]
Tapahtumien kulku
muokkaa24-vuotiaan epäillyn opiskelijamiehen uskotaan surmanneen aiemmalla viikolla kävelyllä olleen miehen ja tämän kaksikuukautisen vauvan Prahan laitamilla.[6] Epäillyllä oli luvat kahdeksaan ampuma-aseeseen.[1]
Ampumispäivänä, ennen ampumista yliopistolla, poliisi oli löytänyt epäillyn kotitalosta tämän isän kuolleena. Epäilty oli todennäköisesti ampunut tämän aiemmin. Poliisi sai myös epäillyn lähipiiriltä itsemurha-aikeista varoittavia viestejä, joten epäiltyä alettiin etsiä noin kello 13. Kun selvisi, että mies oli matkalla Kaarlen yliopiston yhdelle kampukselle, alettiin sitä evakuoida noin kello 14.20. Ampuminen alkoi vähän ennen kolmea iltapäivällä toisella kampusalueella, taiteiden tiedekunnan rakennuksessa, jonne poliisi ehti nopeasti.[7][6][1]
Ampumista tapahtui tiettävästi kerroksessa, jossa sijaitsee suomen kielen laitos.[7] Laukauksia kuulleet opiskelijat tukkivat luokkiensa ovet kasaamalla kalusteita niiden eteen. Aseistetut poliisit kävivät rakennuksen luokkahuoneita läpi, yrittivät auttaa loukkaantuneita ja evakuoida ihmisiä ulos. Poliisit saivat rakennuksessa olleilta pian tiedon, että ampuja olisi ampumassa katolle paenneita. Noin 20 minuuttia ampumisen alkamisen jälkeen epäilty surmasi itsensä, kun poliisit lähestyivät häntä rakennuksen katolla.[6][1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d How killer left a trail of victims across Prague bbc.com. 22.12.2023. Viitattu 25.12.2023. (englanti)
- ↑ Ainakin 15 kuollut joukkoampumisessa Prahan yliopistolla – tämän tiedämme nyt Yle Uutiset. 21.12.2023. Viitattu 21.12.2023.
- ↑ Sara Sairanen, Katri Tarkkala, Elli Suutari: Tämä Prahan ampujasta nyt tiedetään Ilta-Sanomat. 21.12.2023. Viitattu 22.12.2023.
- ↑ Elli Suutari: Yksi Prahan ampujan uhreista oli suomalaisen kirjallisuuden lehtori Ilta-Sanomat. 22.12.2023. Viitattu 22.12.2023.
- ↑ Czechia in shock as 14 die in university shooting Radio Prague International. 22.12.2023. Viitattu 22.12.2023.
- ↑ a b c Tshekin poliisi sai pelottavan varoituksen ennen Prahan joukkoampumista – näin kauhunhetket etenivät yliopistolla Ilta-Sanomat. 23.12.2023. Viitattu 23.12.2023.
- ↑ a b Suomalaisen kirjallisuuden asiantuntija kuoli Prahan ammuskelussa iltalehti.fi. Viitattu 23.12.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Prahan joukkoampuminen 2023 Wikimedia Commonsissa