Power Cup

Maailman suurin juniorilentopalloturnaus
(Ohjattu sivulta Power cup)

Lentopallon Power Cup on lasten ja nuorten lentopalloturnaus. Tapahtuma järjestetään aina kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna koulujen päättymisen jälkeen. Ensimmäinen Power Cup pidettiin vuonna 1985 Jyväskylässä.

Power Cup 2010.

Vuonna 2005 Seinäjoella järjestetyssä Power Cupissa oli mukana 935 joukkuetta ja 7 743 henkilöä. Otteluja pelattiin yhteensä 5 221. Lahdessa pidetty Power Cup 2007 oli suurin tähän mennessä, sillä ilmoittautuneita joukkueita oli 954. Lahden Powerin järjestivät Salpis Hollolasta ja Kimmo Volley Lahdesta.

Power Cupin avajaisissa on aina esiintyjä. Vuonna 2007 Lahdessa esiintyivät Lovex ja Cheek. Vuonna 2008 Powerissa esiintyi Kristiina Brask. Muita Powerin esiintyjiä ovat olleet muun muassa Ilkka ja Heikki Jääskeläinen, The Rasmus, Antti Tuisku, Gimmel, Haloo Helsinki!, Christian Forss, Pulu, Tiktak, Aikakone (yhtye), Fintelligens, Pete Parkkonen, Aste, Kasmir ja Mikael Gabriel.

Power Cupin kesto on neljä päivää eli torstaista sunnuntaihin, aina viikko koulujen loppumisen jälkeen. Nuoremmat pelaavat koko tapahtuman ajan ja kaksi vanhinta ikäryhmää viikonlopun ajan. Pelaajat ovat 7–22-vuotiaita. Lapset ja nuoret toimivat myös tuomareina oman ikäryhmänsä otteluissa lukuun ottamatta mitalipelejä. Pelejä pelataan kaikkiaan 32 eri sarjassa iän, sukupuolen sekä osaamisen tason mukaan. Power Cupissa Kaikki Pelaa -ideologia toteutuu neljän päivän ajan, sillä Power Cupin sarjajärjestelmä takaa sen, että otteluita tulee kaikille joukkueille saman verran torstaista sunnuntaihin riippumatta sijoituksesta.

Sarjat ovat:

  • F-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • F-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • E-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • E-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • D-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • D-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • C-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • C-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • B-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • B-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • A-tsemppisarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)
  • A-sarja (tytöille, pojille ja sekajoukkueille)

Turnaus kiertää vuosittain 5 alueella, jotka ovat itä, etelä, keskilänsi, lounas ja pohjoinen.

Järjestämispaikkakunnat muokkaa

Lähde (1985–2023)[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Loimaalla pelataan vuonna 2025 järjestyksessä neljäskymmenes Power Cup Powercup.fi. Viitattu 19.6.2023.
  2. Historia Powercup.fi. Viitattu 19.6.2023.

Aiheesta muualla muokkaa