Power ballad
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Power ballad on rockmusiikin alalaji, jolle on tyypillistä balladeiksi kutsuttujen hitaiden kappaleiden esiintyminen. Mahtipontiset "power balladit" olivat yleisiä 1980-luvun glam metal -yhtyeiden tuotannossa. Sellaisten yhtyeiden kuin Bon Jovin, Def Leppardin, Poisonin, Scorpionsin ja Whitesnaken tuotannossa oli paljon power balladeja. Myös eräiden muiden tyylilajien edustajat ovat tunnettuja power balladeista, kuten esimerkiksi Bryan Adams, Cher, Celine Dion, Foreigner ja Styx.
Power balladin ja perinteisen balladin erona voitaneen pitää bändisovituksia. Power balladille on ominaista viimeistään kappaleen loppuun mentäessä särötettyjen ”voimasointujen” käyttö kitaroissa muuten pehmeän musiikillisen ilmaisun taustalla. Balladin perinteisessä ilmaisussa voimasoinnuille ei nähty tarvetta. Hyvänä esimerkkinä toimii Evanescence-yhtyeen My Immortal-single, josta on kaksi hyvin erilaista sovitusta. Alkuperäinen albumiversio sisältää vain solisti Amy Leen herkän tulkinnan pianon säestämänä, mutta musiikkivideota varten äänitettiin myös versio koko yhtyeen voimin.
Tunnettuja power balladien esittäjiä muokkaa
- Aerosmith
- Bon Jovi
- Bonnie Tyler
- Bruce Springsteen
- Bryan Adams
- Celine Dion
- Cher
- Def Leppard
- Foreigner
- Iron Maiden (Wasting Love)
- Linkin Park (What I've Done, One More Light)
- Lynyrd Skynyrd
- Guns N' Roses
- Metallica (Nothing Else Matters)
- Nightwish
- Pantera
- Poison
- REO Speedwagon
- Skid Row
- Scorpions
- Slipknot (Snuff)
- Soundgarden
- Stryper
- Styx
- Whitesnake