Postimanifesti

Postimanifesti oli Venäjän keisari Aleksanteri III:n 12. kesäkuuta 1890 antama keisarillinen määräys, jolla Suomen postilaitos yhdistettiin Venäjän postilaitokseen ja alistettiin Venäjän sisäministerille. Postimanifesti on nähty Suomessa yhtenä sortovuosia ennakoineista yhtenäistämistoimenpiteistä.

Tausta

Suomalainen 25 pennin postimerkki vuodelta 1889.

Suomen suuriruhtinaskunnalla oli oma itsenäinen postilaitos, joka yhdessä eräiden muiden itsenäisen valtion tunnusmerkkien – kuten oman valuutan ja tullilaitoksen – kanssa ärsytti monia Venäjällä. Varsinkin omista postimerkeistä oli 1800-luvun kuluessa kehittynyt kaikissa maissa kansallisia symboleja, mikä teki suuriruhtinaskunnan itsenäisestä postijärjestelmästä suomalaisille tärkeän ja venäläisille sitäkin häiritsevämmän. Muun muassa yhdistyneessä Saksassa oli toteutettu valtakunnan postilaitoksen ja postimaksujen yhtenäistäminen, ja Venäjällä haluttiin kulkea vastaavaan suuntaan.

Keisari Aleksanteri III:n ja Suomen senaatin välille oli vuonna 1888 syntynyt erimielisyys tuontitullien asettamisesta eräille venäläisille tuotteille Suomessa, ja ilmeisesti tämän seurauksena keisarin huomio kiinnittyi eräisiin Suomen hallinnon häiritseviin ”poikkeamiin”. Vuonna 1889 Aleksanteri III ehdotti Suomen tulli-, raha- ja postilaitosten yhdistämistä vastaaviin venäläisiin laitoksiin, ja keisarin pyynnöstä Suomen kenraalikuvernööri Fjodor Heiden määräsi Suomen senaatin antamaan lausunnon postilaitoksen yhdistämisestä. Senaatti antoi oma-aloitteisesti kaikkia kolmea laitosta koskeneen lausunnon, jossa vastustettiin jyrkästi niiden yhdistämistä valtio-oikeudellisilla perusteilla. Senaattori Leo Mecheliniin henkilöityneen näkemyksen mukaan nämä laitokset olivat osa Suomen laki- ja privilegiojärjestelmää, joka oli välttämätöntä säilyttää koskemattomana.

Keisari ei hyväksynyt suomalaisten kehittämää oppia Suomen suuriruhtinaskunnasta valtiona ja raivostui senaatin lausunnoista. Hänen mukaansa oli ”anteeksiantamatonta”, ettei Suomen posti- ja rahalaitoksia ollut vielä yhdistetty vastaaviin valtakunnallisiin laitoksiin. Suomen ministerivaltiosihteeri Casimir Ehrnrooth ryhtyi tämän jälkeen pikaisesti valmistelemaan postilaitoksen sulauttamista. Postin yhtenäistäminen oli suomalaisille pienin menetys ja siten helpointa toteuttaa, mutta suunnitelmat raha- ja tullilaitoksen vastaavasta yhtenäistämisestä kariutuivat teknisiin hankaluuksiin ja suomalaisten jarrutukseen.

Postilaitoksen yhdistäminen valmisteltiin kenraalikuvernööri Heidenin asettamassa komiteassa, johon kuului muun muassa ministerivaltiosihteerin apulainen Woldemar von Daehn. Hanke vietiin läpi kiireellisessä aikataulussa ja keisari Aleksanteri III päätti sen lopullisesta muodosta epävirallisessa esittelyssä, jossa olivat läsnä kenraalikuvernööri Heiden, ministerivaltiosihteeri Ehrnrooth ja hänen apulaisensa von Daehn, senaattori Sten Carl Tudeer, Venäjän sisäministeri Ivan Durnovo sekä Venäjän posti- ja lennätinhallituksen päällikkö. Venäläisten ehdotuksesta Suomen postilaitos päätettiin alistaa ensisijaisesti valtakunnan sisäministerille, kun taas suomalaiset olivat kannattaneet sen asettamista ensisijaisesti valtakunnan postilaitoksen ja Suomen kenraalikuvernöörin alaisuuteen.

Manifestin antaminen ja seuraukset

Vuonna 1891 käyttöön otettu ns. rengasmerkki eli venäläinen postimerkki, jonka nurkkiin on lisätty pienet ympyrät.

Aleksanteri III antoi manifestin Suomen postilaitoksen alistamisesta Venäjän sisäministeriölle sekä Venäjän posti- ja lennätinhallituksen päällikölle 12. kesäkuuta 1890. Keisarin esittelyssä manifestin joutui varmentamaan ministerivaltiosihteeri Ehrnroothin sairausloman vuoksi hänen apulaisensa von Daehn, jota tämän seurauksena arvosteltiin voimakkaasti suomalaisessa julkisuudessa. Manifesti astui voimaan 11. heinäkuuta 1890.

Kysymystä ei annettu Suomen säätyvaltiopäivien käsiteltäväksi, vaikka Suomen senaatin mukaan asiasta päättäminen vaati säätyjen hyväksyntää, sillä ”postilaitos on Suomen perustuslakien mukaan yksi maan tärkeistä instituutioista”. Tosiasiassa postilaitosta koskevista asioista ei oltu aiemminkaan päätetty valtiopäivillä, vaan niitä oli pidetty hallinnollisina kysymyksinä. Postilaitoksen kuulumista säätyjen toimivaltaan yritettiin perustella sillä, että se kytkeytyi kyyditys- ja kestikievarijärjestelmään, joista annetut asetukset olivat säätyjen hyväksymiä, sekä postisäästöpankkijärjestelmään, jonka toiminta perustui säätyjen hyväksyntään. Senaattori Leo Mechelin ja prokuraattori Alexander von Weissenberg erosivat viroistaan protestina postimanifestille, jota he pitivät Suomen itsehallinnon ja perustuslakien loukkauksena.

Manifesti ei välittömästi aiheuttanut Suomen postitoiminnassa merkittäviä muutoksia, sillä postilaitoksen henkilökunta säilyi suomalaisena ja Suomen omat postimerkit olivat edelleen käypiä. Niiden rinnalle tuotiin vuonna 1891 venäläiset niin sanotut rengasmerkit, joihin oli lisätty Suomen postilaitokseen viittaava ympyräkuvio erotukseksi tavallisista venäläisistä postimerkeistä. Rengasmerkkien käyttö tuli vuoden 1892 alusta pakolliseksi Suomen ja Venäjän välisessä postiliikenteessä, mutta Suomen sisäisessä sekä ulkomaille suuntautuvassa postiliikenteessä niiden käyttö oli vapaaehtoista ja jäi hyvin vähäiseksi siitä huolimatta, että ne olivat tavallisia suomalaisia postimerkkejä halvempia. Suomen omat postimerkit kiellettiin lopulta Nikolai Bobrikovin kenraalikuvernöörikautena ensin ulkomaanpostiliikenteessä elokuussa 1900 ja lopulta Suomen sisäisessäkin postissa tammikuussa 1901.

Postimanifesti kumottiin vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen 20. maaliskuuta 1917 annetulla maaliskuun manifestilla.

Katso myös

• Suomen postilaitoksen historia
• Ensimmäinen sortokausi
• Helmikuun manifesti