Porvoon museorautatie

museorautatie Suomessa

Porvoon museorautatie eli rataosa Olli–Porvoo (tai vanha Porvoon rata) on Suomen rataverkkoon kuuluva noin 16 kilometriä[1] pitkä osuus Ollin vaihteelta Porvoon rautatieasemalle. Tarkka päätepiste on lähellä Porvoon vanhaa siltaa sijaitseva päätepuskin.[2] Rataosa on Suomen rataverkon ainoa leveäraiteinen museorautatie.[3] Radan kiskot on valmistettu 1890–1920-luvuilla, ja ne ovat Suomen vanhimmat henkilöliikenteen käytössä olevat kiskot.[1]

Porvoon museorautatien kolmesta Dm7-moottorivaunusta ja kahdesta liitevaunusta koostuva museojuna Porvoossa.

Radalla on ollut vakituista kesäaikaista liikennettä vuodesta 1993 alkaen. Liikenne koostuu museojunista ja radan kunnossapidon aiheuttamasta ratatyöliikenteestä. Museojunia ovat kiskobussilla eli lättähatulla ajetut junat sekä höyryjunat. Rataan kuuluvat Hinthaaran rautatieasema ja Porvoon rautatieasema lasketaan mukaan Museoviraston listaamien valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.[3] Radalla on kaksi Väyläviraston museorautatiesiltojen kokoelmaan kuuluvaa ratasiltaa: Kialan ratasilta ja Hinthaaranjoen ratasilta.[4]

Vuonna 1874 valmistuneella Porvoon radalla oli säännöllistä henkilöliikennettä vuoteen 1981 asti. Liikenne kohdistui Keravalle ja Helsinkiin. Vuonna 1990 lopetettiin myös tavarajunaliikenne Ollin vaihteen ja Porvoon välisellä osalla rataa. Sitä vastoin radan alkuosa Keravalta Olliin saakka on yhä tavaraliikenteen käytössä, ja Ollin vaihteelta noin kymmenen kilometrin päähän Kilpilahteen se jatkuu Sköldvikin ratana.

Historia

muokkaa
 
Lättähattu Porvoon rautatieasemalla.

Liikenteen lakkaamisen jälkeen Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry (SRHS ry) käynnisti vuonna 1991 Porvoon museoratahankkeen ja perusti yhdistykseensä Porvoon museoratatoimikunnan selvittämään, onko rata mahdollista säilyttää museojunaliikenteelle. Museojunaliikennettä harjoitettiin koeluontoisesti vuosina 1991–1992. Silloiset matkustajamäärät osoittivat, että yleisölle suunnatulle nostalgialiikenteelle on kysyntää Porvoon radalla. Matkustajamääriin vaikuttavat myönteisesti Porvoon sijainti pääkaupunkiseudun läheisyydessä ja Porvoon kiinnostavuus matkailukohteena. Radalla on matkailullista merkitystä, sillä museojunat tuovat matkailijoita Porvooseen.

Museojunaliikenteen hoitaminen ei kuitenkaan kuulunut yhdistyksen (SRHS ry) luonteeseen, joten museojunaliikenteen jatkajaksi päätettiin perustaa Porvoon Museorautatie ry (PMR ry) vuonna 1993. Yhdistyksen tarkoituksena on säilyttää Porvoo osana valtakunnallista rataverkkoa ja kehittää Porvoon rautatiemiljöötä historiallisena kokonaisuutena. Porvoon Museorautatie ry vuokrasi radan (Olli-Porvoo) ja huolehti sen ylläpidosta 20 vuotta. Rata siirtyi vuonna 2013 Liikenneviraston ylläpitoon.[5] Vuoden 2015 alusta rata on kuulunut yleiseen rataverkkoon museoratana. Maakuntakaavassa rata on merkitty museorautatieksi.

Porvoon Museorautatie ry on liikennöinyt Helsinki–Porvoo–Helsinki välillä säännöllisillä lättähattuvuoroilla ja tilausjunilla vuodesta 1993 alkaen. Muutamia näistä vuoroista on ajettu höyryjunilla. Kesästä 2009 alkaen liikennereitti lyhentyi Kerava–Porvoo-välille, sillä marraskuussa 2008 uudistuneet museojunien kulunvalvontasäännökset vaikuttivat liikenteeseen siten, että matkustajien kuljettaminen oli mahdollista enää vain Keravan ja Porvoon välillä. Kesällä 2014 lättähatut alkoivat kuitenkin liikennöidä jälleen Helsingistä asti uudistuneiden säännösten ansiosta.

Elokuussa 2012 juna joutui henkilöauton kanssa kolariin, mutta vahingot jäivät pieniksi eikä henkilövahinkoja tullut.[6]

Höyryjunaliikenne

muokkaa

Höyryraide Oy on liikennöinyt museojunia vuosina 1999–2014 Tk3-höyryveturilla ja vanhoilla matkustajavaunuilla Porvoo–Hinthaara–Kerava välillä. Rataosuus soveltuu höyryjunaliikenteeseen, sillä radan päätepisteessä on höyryveturin kääntämiseen tarvittava kääntöpöytä. Kääntöpöydällä höyryveturin nokka käännetään menosuuntaan oikeaksi. Höyryveturilla pyritään ajamaan nokka eteenpäin, sillä sen ominaisuudet toimivat parhaiten eteenpäin ajettaessa. Kuljettajalla ja lämmittäjällä on parempi näkyvyys radalle. Lisäksi se mahdollistaa veturille suunnitellun suurimman ajonopeuden ajamisen. Kivihiilen tai halkojen pöly ei tule myöskään kuljettajan silmille tenderin päältä.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Museorautatien esittely porvoonmuseorautatie.fi. Viitattu 18.1.2024.
  2. Itälahti 2023, s. 64
  3. a b Itälahti 2023, s. 20
  4. Rautatiesillat: Kialan ratasilta, Porvoo Aikamatkalla Suomessa: liikenneväylien tarina. 2017. Väylävirasto. Viitattu 17.1.2024.
  5. Itälahti 2023, s. 3
  6. Museojuna ja henkilöauto kolaroivat Porvoossa. MTV3 Uutiset. 4.8.2012. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 28.11.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa