Portobello Road

katu Lontoon Notting Hillissä

Portobello Road on katu Lontoon Notting Hillissä Kensington and Chelsean kaupunkipiirissä.[1] Se ulottuu Notting Hillin halki Pembridge Roadilta kaakossa Wornington Roadille luoteessa kutakuinkin Ladbroke Groven suuntaisena.[2] Portobello Roadilla on toiminut pitkään kuuluisa katutori, Portobello Road Market, jossa kaupataan etenkin antiikkia mutta myös vaatteita ja kasviksia. Vilkkain toripäivä on lauantai.[1]

Portobello Road Market kesäkuussa 2010.

Alkujaan Portobello Road oli mitätön maalaispolku, joka yhdisti Notting Hillin ja Kensal Greenin kylät 1700- ja 1800-luvuilla toisiinsa. Se tunnettiin nimellä Green Lane ennen kuin nimi vaihtui nykyiselleen lähistöllä sijainneen Porto Bellon maatilan mukaan. Maatila oli saanut nimensä panamalaiselta Portobelon kaupungilta, jonka britit valloittivat espanjalaisilta 1739 Jenkinsin korvan sodassa.[1]

Notting Hillin itäpuolella sijaitsevan Paddingtonin asukasmäärän kasvaessa Portobello Roadin varrelle perustettiin kauppoja, joissa Paddingtonin asukkaat saattoivat käydä ostoksilla. Kauppojen lomaan ilmestyi vähitellen myös rivitaloja sekä varakkaille asukkaille että heidän palvelusväelleen ja työläisille. Viimeisenä rakennettiin kadun pohjoispää, jonka tuntumaan avattiin Hammersmith & City Lineen kuuluva Ladbroke Groven metroasema 1864. 1900-luvulla Portobello Roadin aluetta kehitettiin vain vähän. 1980-luvulla tapahtuneen keskiluokkaistumisen myötä kadun ympäristö muuttui työväenluokkaisesta alueesta yhdeksi Lontoon suosituimmista asuinpaikoista.[1]

Monien muiden Lontoon katutorien tapaan Portobello Roadilla kaupattiin aluksi enimmäkseen ruokaa ja taloustavaroita. 1940-luvulla sinne alkoi ilmestyä ensin romukauppiaita ja sitten antiikkikauppiaita. Vaikka antiikki on yhä Portobello Roadin tunnetuin kauppatavara, kadulla kaupataan paljon muutakin. Se jaetaan summittaisesti seuraaviin viiteen vyöhykkeeseen tarjonnan perusteella:[1]

  • käytetyt tavarat (Golborne Road – Westway)
  • vaatteet ja muoti (Westway)
  • taloustavarat (Westway – Talbot Road)
  • hedelmät, vihannekset ja muu ruoka (Talbot Road – Elgin Crescent)
  • antiikki (Elgin Crescent – Chepstow Villas).

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e The History of Portobello Road Portobello Road Market. Viitattu 12.4.2023. (englanniksi)
  2. USRN: 21700299 FindMyStreet. Viitattu 12.4.2023. (englanniksi)