Poliittinen laululiike

yleisnimitys 1970-luvun poliittisia lauluja tehneistä liikkeistä

Poliittinen laululiike on yleisnimitys Suomessa 1970-luvun alussa kukoistaneesta vasemmistolaisesta poliittisesta laululiikkeestä. Se tunnetaan myös nimellä edistyksellinen laululiike.

Esittäjiä muokkaa

Liikkeen kantaviin voimiin kuuluivat muiden muassa säveltäjät Kaj Chydenius, ja Eero Ojanen, Toni Edelmann sekä Otto Donner. Suuri osa levyistä julkaistiin Love Records -levymerkillä.[1]

Tunnetuimpia poliittisen laululiikkeen edustajia olivat muun muassa Agit-prop-kvartetti, Koiton laulu, poliittishenkistä teatteria tehneen KOM-teatterin lauluryhmä, laulaja-näyttelijä Kristiina Halkola, ohjaaja-laulaja Kaisa Korhonen, runoilija-laulaja Aulikki Oksanen, laulaja Arja Saijonmaa sekä varsinkin vanhoja työväenlauluja esittänyt Reijo Frank.

Laululiike sai paljon vaikutteita ja materiaalia Chilen sotilasvallankaappauksesta 1973. Laululiikkeen suosio laski 1970-luvun puolivälissä. 1970-luvun työväenlaulut nousivat uuteen suosioon 1990-luvulla, jolloin useista genren levyistä julkaistiin cd-painoksia ja maassa järjestettiin monia nostalgisia poliittisen musiikin konsertteja. Samaan aikaan Suomeen syntyi myös uusia nuorempien sukupolvien perustamia yhtyeitä, joiden tuotanto imi vahvasti vaikutteita 1970-luvun laululiikkeen tuotannosta. Tunnetuimpia näistä yhtyeistä ovat suureen kaupalliseen menestykseen yltänyt Ultra Bra sekä Varaque.

Poliittisesta laululiikkeestä kertovia dokumenttielokuvia ovat Jouko Aaltosen vuonna 2006 ensi-iltansa saanut elokuva Kenen joukoissa seisot sekä Peter von Baghin ja Jouko Aaltosen ohjaama Agit-prop -yhtyeeseen keskittyvä elokuva Lauluja utopiasta (2017).

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Pekka Laine: Salatun surun maa, s. 414–415. Teoksessa Kolbe, Laura (päätoim.) Suomen kulttuurihistoria: 4, Koti, kylä, kaupunki. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1845-2.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa