UGM-27 Polaris
Polaris oli sukellusveneestä laukaistava ballistinen ydinohjus (SLBM). Ohjuksessa oli kaksivaiheinen kiinteää polttoainetta käyttävä moottori. Lockheed rakensi kylmän sodan aikana Polariksia Yhdysvaltain laivastolle. Se suunniteltiin täydentämään Yhdysvaltain ydinasearsenaalia laivaston osalta ja korvaamaan Yhdysvaltain laivaston vuosina 1955–1964 käyttämän ydinkärjellä varustetun SSM-N-8 Regulus -risteilyohjuksen.[1] Fleet Ballistic Missile (FBM) -nimellä tunnetun ohjuksen ensilaukaisu tapahtui Cape Canaveralissa 7. tammikuuta 1960.
Polaris-ohjuksia käytettiin myös Royal Navyn Resolution-luokan sukellusveneissä vuodesta 1968 1990-luvun puoliväliin.[2] Italian laivastolla on myös joitakin toimintakykykyisiä Polaris-ohjuksia varastoituna La Speziaan.lähde?
Poseidon-ohjus korvasi Polariksen Yhdysvaltain laivaston käytössä vuodesta 1972. 1980-luvulla Trident I -ohjus korvasi kummankin ohjuksen.[3]
Polaris-ohjelma muokkaa
Polaris-ohjelma käynnistyi vuonna 1956. Yhdysvaltain ensimmäinen ohjussukellusvene USS George Washington (SSBN-598) laukaisi ensimmäisen Polaris-ohjuksen sukelluksissa olevasta sukellusveneestä onnistuneesti 20. heinäkuuta 1960. Polaris A-2 oli käytännössä päivitetty A-1 ja tuli palveluskäyttöön vuoden 1961 lopulla; sitä käytettiin 13 sukellusveneessä kesäkuuhun 1974. W-47-ydinkärjen kanssa koetut jatkuvat ongelmat saivat laivaston etsimään vähintään yhtä tuhovoimaista W-47:n korvaajaa. Ratkaisuna oli W-58-ydinkärjen käyttö kolmen ydinkärjen ”ryväksenä” Polaris A-3:ssa, lopullisessa mallissa. A-3 korvasi A-1:n ja A-2:n Yhdysvaltain laivastossa ja otettiin käyttöön brittien Polaris-joukoissa. A-3:n kantamaa oli pidennetty 2 500 merimailiin (4 630 km) W-58 ydinkärjen räjähdysvoiman ollessa 200 kT. A-3 oli monikärkiohjus, jonka kolme ydinkärkeä (MRV) eivät kuitenkaan kyenneet ohjautumaan itsenäisesti kohteisiinsa. Kolmen ydinkärjen sanottiin vastaavan räjähdysvoimaltaan yhtä megatonnin ydinkärkeä. Myöhemmät A-3-ohjukset olivat myös vastustuskykyisiä EMP:tä vastaan laukaisun kiihdytysvaiheen aikeena. Ne tunnettiin nimellä A-3T ("Topsy") ja olivat lopullinen tuotantomalli.
Polaris A-1 muokkaa
Ensimmäisen version Polaris A-1:n kantama oli 1 000 meripeninkulmaa (1 853 km) ja se oli varustettu yhdellä Mk 1 paluukärjellä, kuljettaen yhtä W-47-Y1 600 kT ydinkärkeä inertiasuunnistus-ohjausmenetelmällä todennäköisen osumistarkkuuden ollessa 1 800 m. Kaksivaiheisen kiinteää polttoainetta käyttävän ohjuksen pituus oli 8,69 m, halkaisija 1,37 m ja laukaisumassa 13 090 kg.
20. heinäkuuta 1960 sukellusveneestä suoritettu testilaukaisu oli ensimmäinen veden alta tapahtunut ohjuksen laukaisu (lukuun ottamatta saksalaisia kokeiluja toisessa maailmansodassa). USS George Washington (SSBN-598) oli ensimmäinen strateginen (ydin)ohjusvene (SSBN) ja se oli varustettu 16 ohjuksella. 40 muuta strategista ohjusvenettä laskettiin vesille vuosina 1960–1966.
Polariksen tarkoituksena oli toimia strategisessa roolissa ydinasepelotteena ja täydentää Eurooppaan sijoitettuja keskipitkän kantaman järjestelmiä.
Myöhemmät versiot muokkaa
Polaris A-2, A-3 ja B-3 olivat kooltan suurempia, painoivat enemmän, ja niiden kantama oli suurempi kuin Polaris A-1:n. Kantaman kasvu oli kaikista tärkein: A-2:n kantama oli 1 500 meripeninkulmaa (2 779 km), A-3:n 2 500 meripeninkulmaa (4 631 km) ja B-3:n 2 000 meripeninkulmaa (3 705 km). A-3:ssä oli kolme samaan kohteeseen ohjautuvaa ydinkärkeä (MRV). B-3 kehittyi C-3 Poseidon -ohjukseksi.
Lähteet muokkaa
- Lappi, Ahti: Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003 (Gummerus). ISBN 951-95594-4-2. (s. 34-35)
- http://www.astronautix.com/p/polaris.html (laaja ja kattava tietolähde, mm. lukuisine koelaukaisujen eksaktoiduin tiedoin)
- http://www.designation-systems.net/dusrm/m-27.html
- http://m.lockheedmartin.com/us/products/trident-ii-d5-fleet-ballistic-missile--fbm-.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://americanhistory.si.edu/subs/weapons/ballistic/nuclear_test.html
- http://www.military.com/video/guided-missiles/sea-launched/polaris-missile-test-fire-from-submarine/3524869380001 (videotiedosto)
Viitteet muokkaa
- ↑ Lappi, A., 2003: s. 34-35.
- ↑ http://www.astronautix.com/p/polaris.html Viitattu 17.9.2017.
- ↑ http://m.lockheedmartin.com/us/products/trident-ii-d5-fleet-ballistic-missile--fbm-.html (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 17.9.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta UGM-27 Polaris Wikimedia Commonsissa
