Pohjantahti
Pohjantahti oli vuonna 1984 perustettu kansanmusiikkiyhtye. Yhtye esitti suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkia erityisesti Neuvostoliiton alueelta sekä omia sävellyksiä Kalevalan teksteihin. Yhtye perustettiin Kalevalan juhlavuodeksi 1985. Yhtyeen jäsenet olivat Ilpo Saastamoinen (basso, laulu), Pekka Nylund (kitara, laulu) ja Kalle Fält (laulu, lyömäsoittimet). Arto Piispanen (kosketinsoittimet) korvasi Fältin vuonna 1991. Myös Wimme Saari (laulu) esiintyi yhtyeen kanssa sen viimeisinä vuosina. Yhtye soitti viimeisen keikkansa vuonna 1995, mutta sen muusikot olivat mukana Saastamoisen "Velho"-oopperatrilogiassa.
Yhtyeen nimeä kantava LP julkaistiin vuonna 1986. Helsingin Sanomien Pirkko Kotirinta kutsui sen arvostelussa yhtyettä jonkinlaiseksi ”kansanmusiikin Sielun Veljiksi”. Hän sanoi Pohjantahdin löytäneen ikivanhat suomalaisten sukukansojen laulut ja tehneen niistä ennakkoluulottomasti omat juttunsa: ”Sovituksia ei ole tehty perinnekalotti päätä puristaen. Jotkut ideat tuntuvat hautuneen niin pitkään, että metsätseremissipohja jää hämärän peittoon, toisissa taas on jokseenkin alkukantainen lataus.”[1]
Albumit
muokkaa- Pohjantahti Polydor 8294971[2]
Kappaleet
muokkaaA-puoli
- Hyyperö, huuhkana, kuihkamo
- Emmää tiiä
- Tauti kaataa
- Taivas ja maa
- Itku
B-puoli
- Haapanan uni
- Siskolle sulhasia
- Kyynel putoaa
- Poeka poes
Lähteet
muokkaa- ↑ Kotirinta, Pirkko: Levyt. Helsingin Sanomat, 21.9.1986, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Fono.fi