Avaa päävalikko

Pogoreloje Gorodištše (ven. Погоре́лое городи́ще, karjalaksi Pogrow, genetiivi Pogrovan) on Pogorelojen kunnan keskuskylä Tverin alueen Zubtsovin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Djorža-joen varrella 25 kilometriä Zubtsovista itään. Kylän eteläpuolitse kulkee Moskovan ja Riian välinen rautatie (Pogoreloje Gorodištšen asema). Pohjoisessa sen ohittaa Moskovasta Latvian rajalle suuntautuva M9-valtatie. Vuonna 1997 kylässä oli 1 700 asukasta.

Tarinan mukaan keskiajalla paikalla sijaitsi Deržeslavl-niminen linnoitus, jonka puolalaiset ja liettualaiset maahantunkeutujat hävittivät 1500-luvun alussa. 1600-luvun alussa rakennettiin uusi linnake. Vuonna 1708 Pogoreloje Gorodištšen ”kaupunki” liitettiin Smolenskin lääniin ja vuonna 1796 siitä tuli Tverin lääniin kuulunut kauppala. Vuosina 1929–1960 se oli Pogorelojen piirin keskus. Toisen maailmansodan aikana seudulla käytiin ankaria taisteluja.

Pogorelojen kunnan alueella asuu ns. Djoržan karjalaisryhmä. Vuonna 1926 väestönlaskennan mukaan karjalaisia oli 1 795 henkeä (6,6 % kunnan väestöstä).[1] Vuonna 2018 elää alueella yhä ainakin viisi karjalan puhujaa. [2]

Kylän nähtävyyksiä ovat muinaisen linnoituksen vallien ja kaivantojen jäänteet, vuonna 1821 rakennettu Profeetta Eliaan kirkko sekä pieni kotiseutumuseo.

LähteetMuokkaa

  1. Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 333. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
  2. Wall vk.com. Viitattu 6.8.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa