Pitkospuut

suolle tai muulle kostealle paikalle, kuten esimerkiksi järvien rantakosteikoille, rakennettu kävelyväylä

Pitkospuut ovat suolle tai muulle kostealle paikalle, kuten järvien rantakosteikoille, rakennettu kävelyväylä. Pitkospuut on rakennettu yhdestä tai useammasta vierekkäin asetetusta lankusta tai halkaistusta puusta. Nimitys viittaakin juuri siihen, että puut ovat kulkusuuntaan nähden pitkittäin eivätkä poikittain, kuten usein puusillassa. Joskus puita on vierekkäin jopa 3–4 kappaletta. Luontokohteissa, joissa on panostettu esteettömyyteen, saattaa olla leveitä pitkospuureittejä, joita pitkin pystyy kulkemaan myös pyörätuolilla.[1]

KiinnittäminenMuokkaa

Pitkospuut kiinnitetään päistään puutapeilla poikittaisiin aluspuihin. Nauloja ei kiinnittämisessä yleensä käytetä.

KäyttökohteetMuokkaa

Suomessa on rakennettu lukemattomia kilometrejä pitkospuita varsinkin retkeily- ja suojelualueille, luontopoluille sekä muun muassa lintujärvien lintutorneille johtaville kosteille reiteille.

Paitsi kulkemisen helpottamiseen pitkospuita voidaan käyttää myös maaston kulumisen estämiseen sekä kosteilla että kuivilla maastotyyppialueilla.[2]

Metsähallituksen luontopalvelutMuokkaa

Suomessa pitkospuupolkujen huollosta ja hallinnoinnista vastaa pääosin Metsähallituksen luontopalvelut. Näitä pitkospuupolkuja on yhteensä noin viisisataa kilometriä.

PuuainesMuokkaa

Yleisimmin pitkospuut ovat yli seitsemäntuumaista (17,5 cm) tuppeensahattua mäntylankkua. Jonkin verran käytetään myös siperianlehtikuusta. Kestopuun käyttäminen on yleistynyt, sillä puun kyllästysaineissa on tapahtunut kehitystä ekologisempaan suuntaan.

Mäntypitkospuiden kestoikä on 10–15 vuotta, kun taas kestopuisten pitkosten ikä voi olla jopa kolminkertainen.[3] Pitkospuita korvataan nykyisin joskus kustannussyistä sorastuksella kangasmaaosuuksilla tai muutoin kun tämä maaston puolesta käy päinsä.[4][5]

KustannuksetMuokkaa

Pitkospuukilometrin rakentamisen hinta on noin 20 000 euroa, kun sorastaminen maksaa noin puolet tästä.[3] Siellä missä sorastaminen ei onnistu, on kokeiltu myös muun muassa teräsrakenteita. Ne sopivat etenkin paikoille, joissa kulkijoita on hyvin paljon. Toisaalta teräsrakenteet ovat kalliita, eikä metalliritilä sovi koirille.[6][7]

LähteetMuokkaa

  1. Pyörätuoli kulkee myös metsässä – kansallispuistot panostavat esteettömyyteen deski.fi. Arkistoitu 13.3.2016.
  2. Koivuniemi, Pilvi: Retkeilijöiden aiheuttama maaperän ja kasvillisuuden kuluminen sekä roskaantuminen Pallas-Ounastunturin kansallispuiston taukopaikoilla, s. 47. Ekologian ja ympäristönhoidon pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Bio- ja ympäristötieteiden laitos, 2006. Verkkoversio (viitattu 21.6.2009).
  3. a b Rajala, Pekka: Nykyaika jäytää pitkospolustojakin 8.6.2011. Ilkka. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 8.6.2011.
  4. Pitkospuihin etsitään kestävämpiä materiaaleja Hämeen Sanomat. 14.10.2013. Viitattu 16.2.2020.
  5. Salamajärven kansallispuiston uuden esteettömän reitin avajaiset 17.6.2019 ePressi. 10.6.2019. Viitattu 16.2.2020.
  6. Passoja, Annu: Metsähallitus korvaa pitkospuita teräksellä ja kivimurskalla - retkeilijä kaipaa puuta jalkojensa alle Yle Uutiset. 25.7.2016. Viitattu 16.2.2020.
  7. Alanne, Joonas: KSML: Koiranulkoiluttajat pettyivät luontoreittien uudistuksiin - Metsähallitus korvannut pitkospuita ja puuportaita metalliritilöillä Iltalehti. 12.8.2018. Viitattu 16.2.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa