Pitkäkarvainen saksanseisoja
Pitkäkarvainen saksanseisoja (saks. Deutsch Langhaar) on saksalainen kanakoira. Sitä käytetään erilaisissa metsätystehtävissä, mutta erityisesti rotua käytetään seisovana lintukoirana ja jäniksen metsästykseen. FCI-luokituksessa rotu kuuluu kanakoiriin. Pitkäkarvainen saksanseisoja on melko kookas rotu. Sen pää on tunnusomaisesti hieman pitkänomainen, ja sen korvat ovat riippuvat. Rodulle on paljon hyväksyttyjä värejä, joista yleisimmät ovat ruskea ja kimo erivärisin merkein. Rodun ihannekorkeus on sukupuolesta riippuen noin 60-66 cm. Luonteeltaan rotu on hillitty, ystävällinen ja helposti koulutettava. Se soveltuu hyvin perhekoiraksi, mutta sillä on voimakas metsästysvietti.
| Pitkäkarvainen saksanseisoja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 374[1] |
| Rodun syntyaika | keskiaika |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys |
| Elinikä | 9–15 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | Deutsch Langhaar, German Long-haired Pointing Dog, chien d’arrêt allemand à poil long, perro de muestra alemán de pelo largo, saksa pikakarvaline linnukoer, GLP[2] |
| FCI-luokitus |
ryhmä 7 Seisovat lintukoirat alajaos 1.2 Mannermaiset spanielityyppiset #117 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | n. 30 kg[3] |
| Säkäkorkeus | 60–66 cm[3] |
| Väritys | ruskea, valkoinen |
Ulkonäkö muokkaa
Pitkäkarvainen saksanseisoja on voimakas ja lihaksikas. Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset. Pää on hieman pitkänomainen ja kirsu ruskea. Huulet eivät ole kovinkaan riippuvat. Kallo on kaareutuva. Silmät ovat ruskeat ja korvat riippuvat ja poskenmyötäiset. Selkä on vaakasuorassa, ja säkän on oltava korkeammalla kuin lantion. Hännän asento on vaakasuora, joskin se saa kärjestä hieman kaartua ylöspäin. Pitkäkarvaisen saksanseisojan nahka on poimuton. Selässä ja kyljissä karvan pituus on noin 3–5 senttimetriä, muualla se voi olla hieman pidempää. Päässä karvan pitää olla lyhyt. Myös vatsa on hyvin karvoittunut. Rodulle hyväksyttyjä värejä ovat ruskea, ruskea valkoisin tai kimon värisin merkein, tumma tai vaalea päistärikkö, kimo, ruskea-valkoinen tai satunnaisesti kellertäviä merkkejä. Yleisin väri on kokoruskea. Pitkä turkki vaatii huoltoa erityisesti metsästyksen jälkeen.[4][3][5][2]
Urosten säkäkorkeus on 60–70 senttimetriä ja ihannekorkeus 63–66 senttimetriä. Narttujen säkäkorkeus on 58–66 senttimetriä ja ihannekorkeus 60–63 senttimetriä. Pitkäkarvaiset saksanseisojat painavat noin kolmekymmentä kilogrammaa.[4][5]
Ulkonäön virheitä ovat vaaleat ja vinot silmät, muut kuin poskenmyötäiset korvat sekä karvattomat korvien kärjet, köyry- ja notkoselkä, liian kapea rintakehä, liian kiertyvä häntä, pihtikintut, länkisääret, liian avoin kulma lapojen ja olkavarren välissä, hajavarpaat, pitkät partakarvat ja kihara karva. Hylkääviä virheitä ovat epätyypillinen pää, riittämätön luusto tai lihaksisto ja ulos- tai sisäänpäin kiertyneet silmäluomet.[4]
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Pitkäkarvainen saksanseisoja on rauhallinen, hillitty, älykäs, ystävällinen ja helposti koulutettava rotu. Pitkäkarvaiset saksanseisojat ovat avoimia ja tasapainoisia. Rotu soveltuu hyvin perhekoiraksi, sillä se on lapsirakas ja luotettava. Sen metsästysluonteen takia rodulle on kuitenkin tyypillistä peräänantamattomuus. Rodulla on myös voimakas metsästysvietti. Sitä ei sen takia suositellakaan vain seurakoiraksi. Saksassa ja Suomessa aktiivikasvattavat myyvät rotua vain metsästyskäyttöön[6]. Se vaatii liikuntaa vähintään tunnin päivittäin. Hylkääviä virheitä luonteessa on vihaisuus, liiallinen arkuus tai muutoin epänormaali käyttäytyminen[4]. Erityisesti arkuus ihmisten, muiden koirien ja kovien äänien kanssa ovat ei-toivottuja ominaisuuksia ja tällaisia koiria ei käytetä jalostamisessa.[3][5]
Alkuperä muokkaa
Ensimmäiset maininnat pitkäkarvaisesta saksanseisojasta on Saksasta keskiajalta. Tällöin rotua käytettiin esimerkiksi lintujen, kalojen ja saukkojen metsästykseen. Rotua risteytettiin 1800-luvulla tuliaseiden yleistettyä metsästyksessä erityisesti englantilaisten kanakoirien kanssa, koska rotu oli raskastekoinen ja sen haku hidas. Englantilaiset koirat olivat nopeampia, ja niiden hajuaisti oli hyvin kehittynyt. 1870-luvulla perustettiin ensimmäiset kennelyhdistykset, joiden tehtävänä oli säilyttää perinteinen pitkäkarvainen saksanseisoja. Ensimmäinen rotumääritelmä tehtiin 1879 Hannoverissa suuressa koiranäyttelyssä. Samassa näyttelyssä määriteltiin myös lyhytkarvainen saksanseisoja. Jalostustyö pohjautui ensimmäisinä vuosikymmeninä viiteen kantaan. Ensimmäinen rotuyhdistys perustettiin 1893. 1900-luvun alussa rodun jalostuksen ulkopuolelle jätettiin isomünsterinseisoja, jonka mustan värin epäiltiin johtuvan englantilaisista pointtereista. Vuonna 1926 kaikki erilliset yhdistykset järjestäytyivät Deutsch-Langhaar-Verband-kattojärjestön alle.[3][6]
Suomeen rotu tuli 1990-luvun lopulla, kun se rekisteröitiin FCI-luokitukseen. Nykyään Suomessa rekisteröidään noin neljä pentua vuosittain. Vuonna 2009 Suomessa oli 261 pitkäkarvaista saksanseisojaa. Saksassa rekisteröidään 600–700 pentua vuosittain. Rotu on suosittu Saksan lisäksi Itävallassa, Tšekissä, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Suomessa pitkäkarvainen saksanseisoja kuuluu Saksanseisoja ry:n alaisuuteen. Yhdistys on perustettu vuonna 1943. Se on linjannut, että jalostuksen tärkeä tavoite on, että mahdollisimman moni koira suorittaisi KAER-kokeen (kanakoirien erikoiskoe), jotta jalostaminen pysyy kontrolloituna.[3][6]
Käyttötarkoitus muokkaa
Pitkäkarvainen saksanseisoja on monipuolinen metsästyskoira. Tyypillisesti se on lintukoira sekä seisoja. Hyvän turkkinsa ansiosta rotua voidaan käyttää myös kylmissä vesistöissä pitkiä aikoja. Sitä voidaan käyttää myös pieniä petoeläimiä (kettu, supikoira, mäyrä ja jänis) metsästämiseen, ajamiseen, noutamiseen sekä jäljestämiseen. Rotu soveltuu hyvin hankalaan ja peitteelliseen maastoon. Suomessa käyttö on suurimmaksi osaksi lintukoirana sekä jäniksen metsästyksessä. Suomessa koiraa ei käytetä pelkästään näyttelykoirana.[3][6][5][2]
Terveys muokkaa
Rodun yleisin terveysongelma on lonkkanivelten kasvuhäiriö. Tällöin koira kärsii perinnöllisestä lonkkanivelten löysyydestä. Suomessa tilanne on huonompi kuin Saksassa, sillä aikaisemmin jalostuksessa käytettiin koiria, joilla oli lonkkavikaa. Muita merkittäviä sairauksia ovat olkanivelten osteokondroosi, kyynärnivelten kasvuhäiriöt, harmaakaihi, hammaspuutokset, purentavika, kivesviat ja silmäluomien asentovirheet.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ a b c d German Longhaired Pointer Go Pet America. Arkistoitu 11.8.2017. Viitattu 7.10.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Rodunkuvaus Saksanseisojakerho. Arkistoitu 21.9.2015. Viitattu 7.10.2015.
- ↑ a b c d Pitkäkarvainen Saksanseisoja Kennelliitto. Viitattu 7.10.2015.
- ↑ a b c d The German Longhaired Pointer German Longhaired Pointer Club. Viitattu 7.10.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Jalostuksen Tavoiteohjelma 2011-2015 Saksanseisojakerho. Arkistoitu 29.8.2018. Viitattu 7.10.2015.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta pitkäkarvainen saksanseisoja Wikimedia Commonsissa
