Pirkko Hämäläinen

suomalainen näyttelijä

Pirkko Päivikki Hämäläinen (s. 29. toukokuuta 1959 Helsinki) on suomalainen näyttelijä.[1]

Hämäläinen opiskeli Teatterikorkeakoulussa vuosina 1979–1983. Hän on ollut teatteriurallaan kiinnitettynä Turun kaupunginteatteriin (1983–1985), Lilla Teaterniin (1985–1986), Tampereen Työväen Teatteriin (1986–1989) ja Tampereen Teatteriin (1989–1992). Vuodesta 1993 hän on työskennellyt vapaana näyttelijänä.[1] Hän on myös opettanut Teatterikorkeakoulussa.[2]

Ensimmäinen pitkä elokuva, jossa Hämäläinen näytteli, oli Mika Kaurismäen ohjaama lyhytelokuva Valehtelija vuodelta 1981. Lisäksi hän on näytellyt Mika Kaurismäen ohjaamissa elokuvissa Arvottomat (1982), Paperitähti (1989), josta hänet palkittiin parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla, Amazon (1990) ja Kolme viisasta miestä (2008).[3] Hän on näytellyt myös monissa muissa elokuvissa ja esiintynyt useissa televisiosarjoissa, muun muassa komediasarjoissa Kaverille ei jätetä ja Me Stallarit (2004) sekä draamasarjoissa Uudisraivaaja (2006) ja Vuoroin vieraissa (1997).[2]

Hämäläinen oli pitkään avoliitossa näyttelijä Puntti Valtosen kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, molemmat poikia, joista nuorempi on autistinen.[4] Alkuvuonna 2010 Hämäläinen kertoi seurustelevansa kirjailija Kirsti Simonsuuren kanssa[5] ja he elivät myöhemmin rekisteröidyssä parisuhteessa[6]. Hämäläinen oli puolisonsa kanssa ensimmäinen naispari, joka esiintyi suomalaisen naistenlehden kannessa (Me Naiset 12.5.2011).[7] Simonsuuri kuoli kesäkuussa 2019 syöpään.[8]

Lähteet Muokkaa

  1. a b Rautiainen, Reima: Näyttelijä imitoi elämää. Kaleva, 29.5.2009, s. 32.
  2. a b Pirkko Hämäläinen yle.fi/uudisraivaaja. Viitattu 29.3.2012.
  3. Pirkko Hämäläinen Elonetissä.
  4. Ahvenniemi, Ulla: Puntti Valtonen & Pirkko Hämäläinen ystävyydestä eron jälkeen: ”Jokin armo tässä on käynyt” Kodin Kuvalehti. 28.6.2018. Viitattu 3.8.2019.
  5. Lehti: Näyttelijä Pirkko Hämäläinen rakastui naiseen MTVuutiset.fi. 29.4.2010. Viitattu 3.8.2019.
  6. Itkonen, Leila: Näyttelijä Pirkko Hämäläinen on hyvillään pian voimaan tulevasta tasa-arvoisesta avioliittolaista Apu. 10.6.2016. Viitattu 3.8.2019.
  7. Tanja Hakamo: Näyttelijä Pirkko Hämäläinen menetti kumppaninsa kolme vuotta sitten – kertoo yhden ohjeen, johon on pyrkinyt joka päivä siitä asti Ilta-Sanomat. 20.9.2022. Viitattu 20.9.2022.
  8. Mannermaa, Jaakko: Kirjailija Kirsti Simonsuuri on kuollut Yle Uutiset. 29.6.2019. Viitattu 3.8.2019.

Aiheesta muualla Muokkaa

 

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.