Avaa päävalikko
Hakusana ”Pingviini” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Pingviinit (Spheniscidae) on pingviinilintujen (Sphenisciformes) lahkon ainoa heimo. Siihen kuuluu luokittelusta riippuen 17–20 lajia, joista kaikki elävät eteläisellä pallonpuoliskolla. Useimmat pingviinilajit ovat eteläisen lauhkean ilmastovyöhykkeen lintuja, mutta jotkin elävät koko ikänsä Etelämantereella ja sen rannikkovesissä. Pohjoisin pingviinilaji elää Galapagossaarilla lähellä päiväntasaajaa.

Pingviinit
Valkokulmapingviini
Valkokulmapingviini
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pingviinilinnut
Sphenisciformes
Sharpe, 1891
Heimo: Pingviinit
Spheniscidae
Bonaparte, 1831
Pingviinien levinneisyys
Pingviinien levinneisyys
Suvut
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pingviinit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pingviinit Commonsissa

Pingviinit eivät osaa lentää. Ne syövät kalaa, mustekaloja ja äyriäisiä, joita ne pyydystävät sukeltamalla.

Sisällysluettelo

EtymologiaMuokkaa

Suomen sana pingviini perustunee joko englannin tai ranskan vastaavaan sanaan. 1500-luvun lopun englannissa penguin on tarkoittanut sekä ruokkien heimoon kuuluvaa pohjoisen lentokyvytöntä siivetöntäruokkia että etelän pingviinejä, ja sen alkuperäksi on arveltu kymrin valkeaa päätä tarkoittavia sanoja pen gwyn.[1][2][3] Toisaalta ranskan samoihin aikoihin käyttöön tulleen sanan pingouin on tulkittu juontuvan latinan sanasta pinguis ’rasvainen, lihava’.[4] Suomeen sana on tullut ruotsin kautta 1800-luvulla, joskin tuolloin on käytetty usein myös omaperäisiä nimityksiä kuten nahkahanhi, lihavauikku ja rasvauikko.[5]

Suvut ja lajitMuokkaa

Pingviinit jaetaan kuuteen sukuun. Pingviinilajeja määritellään usein olevan 17. Joidenkin mielestä pystytöyhtöpingviini ja snaressaartenpingviini olisivat kuitenkin vain vuonopingviinin rotuja tai alalajeja. Jotkut pitävät lisäksi kultatöyhtöpingviiniä ja macquarienpingviiniä samana lajina. Toisaalta jotkut pitävät kalliotöyhtöpingviinin pohjoista rotua erillisenä lajina nimeltä pitkätöyhtöpingviini.[6]

 
Keisaripingviinipariskunta poikasensa kanssa.

KehityshistoriaMuokkaa

Pingviinien läheisimpiä sukulaisia ovat ulappalinnut kuten albatrossit. Pingviinien arvelleen kehittyneen jostain lentokykyisestä edeltäjästään noin 65 miljoonaa vuotta sitten eteläisellä pallonpuoliskolla, kun Australia, Etelä-Amerikka ja Etelämanner olivat vielä kiinni toisissaan ja etelänavan lähiseudun ilmasto paljon nykyistä lämpimämpi. Merimatelijoiden kadottua dinosaurusten tuhossa pingviinit erilaistuivat nopeasti ja täyttivät vapautuneet ekologiset lokerot. Pingviinit olivat jo 55 miljoonaa vuotta sitten täysin sopeutuneita elämään valtamerillä, ja 40–25 miljoonaa vuotta sitten ne olivat kalojen, krillien ja mustekalojen merkittävimpiä lämminverisiä saalistajia. Tuolloin pingviinejä oli jopa 40 lajia, kun nykyisin lajeja on enää 17. Puolet muinaisista pingviinilajeista oli suurempia kuin nykyisin suurin pingviinilaji keisaripingviini. Yksi suurimmista oli Anthropornis nordenskjoeldi, joka oli pystyasennossa 170 senttimetriä pitkä ja painoi mahdollisesti yli 130 kilogrammaa. Suurimmat pingviinit katosivat, kun pienet hammasvalaat ja hylkeet kehittyivät niitä paremmiksi uimareiksi ja saalistajiksi.[7]

Asuinalueet ja kannatMuokkaa

Useimmat pingviinilajit ovat eteläisen lauhkean ilmastovyöhykkeen lintuja. Kaikista 17 pingviinilajista koko elämänsä Etelämantereella tai sitä ympäröivällä ahtojäällä viettävät vain keisaripingviini ja jääpingviini. Kaikkiaan seitsemän lajia viettää siellä osan ajastaan. Muut lajit elävät pohjoisempana 45–58 eteläisen leveysasteen välillä, yhdeksän niistä Uuden-Seelannin eteläpuoleisilla vesillä. Eniten pingviinejä on niillä vesillä, joilla saalistakin on eniten.[8]

Eri pingviinilajien asuinalueiden ilmastot poikkeavat toisistaan huomattavasti. Galapagosinpingviinin elinalueella tropiikissa veden lämpötila voi olla jopa 28 astetta. Etelämantereella elävät keisaripingviinit joutuvat kestämään talvella jopa 60 asteen pakkasia sekä jäätävää vettä ja myrskytuulia. Pingviinit lämmittelevät syömällä enemmän ja ottamalla aurinkoa vedessä kellumalla. Sulkien osuus linnun eristyksestä on 85 prosenttia.[9]

Pingviinejä yritettiin istuttaa pohjoiselle pallonpuoliskolle 1930-luvulla. Jotkin Norjan Lofooteille tuodut eri lajeja edustaneet yksilöt pysyivät elossa yli 11 vuotta, mutta ne eivät lisääntyneet.[10]

Pingviinit ovat suosittuja eläintarhojen lintuja. Vuonna 2008 maailmassa oli vähintään 274 eläintarhaa, joiden kokoelmiin kuului pingviinejä. San Diegon Sea Worldin Penguin Encounter -eläintarhassa on suurin antarktisten pingviinien yhdyskunta Etelämantereen ulkopuolella, lähes 350 lintua.[11]

Useimpien pingviinilajien kanta on vakaa. Lajeista runsaslukuisin on kultatöyhtöpingviini, jonka lisääntyvä kanta on noin 10 miljoonaa paria. Uhanalaisin on galapagosinpingviini, jota on 1200–1500 paria.[12] Pingviinejä uhkaavat rakentaminen niiden pesimäalueille, laivojen ja putkien öljyvuodot sekä turistien aiheuttamat häiriöt. Ilmaston lämpeneminen on joillekin lajeille haitallista mutta kasvattaa toisten lajien kantoja.[13]

RuumiinrakenneMuokkaa

 
Pingviinin evämäisen siiven luut ovat lyhyet, raskaat ja osittain yhteen sulautuneet.

Pingviinit ovat ruumiinrakenteeltaan sopeutuneet hyvin merielämään. Kun pingviinien lentokyky katosi miljoonia vuosia sitten, niiden ruumiista, siivistä, jaloista ja sulista tuli sellaiset, että ne kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa. Pingviinin siipien luut ovat lyhyemmät ja raskaammat kuin linnuilla yleensä, ja osa niistä on sulautunut yhteen. Luiden painavuus heikentää pingviinin kelluvuutta, jotta sen on helpompi sukeltaa. Painavuus tekee siivistä myös jäykemmät, mikä helpottaa niillä melomista. Pingviini pystyy vahvojen rintalihastensa avulla tyottamaan työntövoimaa paitsi alas, myös ylös suuntautuvalla siiveniskullaan. Pingviinin kylkiluiden kaarevan osan puolivälissä oleva muutaman senttimetrin pituinen luinen uloke vahvistaa rintakehää.[14]

 
Pingviinin jalat.

Pingviinin jalat ovat aivan ruumiin takaosassa. Siten niistä ei ole vastusta linnun uidessa, ja lintu voi käyttää niitä peräsimenä. Reisiluut ovat hyvin lyhyet ja muista linnuista poiketen vaakasuorat, mikä tekee pingviinille mahdolliseksi kävellä pystyasennossa.[15]

Pingviinin sulkapeite on tasainen, tiivis ja tiheä. Sillä on jopa 12 sulkaa neliösenttimetrillä, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin samankokoisilla lentokykyisillä merilinnuilla. Pingviinin sulat ovat pieniä ja keihäsmäisiä, ja niiden kannassa on untuvakaulus. Sulat ovat myös tiukasti limittäin kuten kattotiilet, minkä ansiosta pingviinin ruumis on hyvin suojassa kylmältä tuulelta ja vedeltä. Sulkien ruodin rakenteen ansiosta sulat toimivat kuin painetta vastustavat pienoisjouset, ja pingviinin sukeltaessa niiden alle jää eristävä ilmakerros. Pingviinin sulat toimivat myös pehmusteena tappeluissa ja kallioita vasten paiskautuessa.[16]

Pingviinin jalan etuosassa on kolme isoa varvasta ja takaosassa pieni neljäs varvas. Etuvarpaiden välissä on poimu, ja jokaisen varpaan päässä on tylppä ja voimakas kynsi, jota pingviini käyttää monenlaisissa tilanteissa tarvitessaan pitoa.[17]

KokoMuokkaa

Suurin pingviinilaji on keisaripingviini, jonka keskipituus on 115 senttimetriä (makuuasennossa nokan kärjestä pyrstön kärkeen) ja paino 25–38 kilogrammaa. Seuraavaksi suurimpia lajeja ovat kuningaspingviini ja valkokulmapingviini. Pienin laji on sinipingviini, joka kasvaa 42 senttimetrin pituiseksi ja 0,8–1,3 kilogramman painoiseksi. Kaikkien pingviinilajien urokset ovat 10–15 prosenttia painavampia kuin naaraat.[18] Suurimmat lajit elävät kylmimmillä alueilla, sillä ne kestävät pienikokoisia lajeja paremmin kylmää.[19]

LiikkuminenMuokkaa

 
Pingviini hyppää vedestä jäälle.
 
Pingviini saa jäällä liikkuessaan lisää vauhtia kun se liukuu vatsallaan ja antaa itselleen vauhtia siivillään ja jaloillaan.

Pingviinit eivät osaa lentää, mutta niillä on silti hyvin monta tapaa liikkua. Vedessä ne voivat meloa, hyppiä ja polskia, ja maalla taapertaa, juosta, pomppia, harppoa tai liukua kelkan tavoin. Jotkin pingviinilajit viettävät kolme neljäsosaa elämästään meressä. Pingviini ui 1–2 metrin syvyydessä kuin torpedo. Kuningas- ja keisaripingviini uivat tavallisesti 11 kilometrin tuntinopeudella. Ne pystyvät uimaan nopeimmillaan 14 kilometriä tunnissa, ja pienimmät pingviinilajit 8,5 kilometriä tunnissa. Joskus pingviini tekee uidessaan metrin mittaisia loikkia vedenpinnan yläpuolella. Näin se tekee ehkä huijatakseen vedenalaisia petoja, jotka vaanivat etenkin rannan lähellä.[20]

Maihinnousu aiheuttaa pingviineille joskus vaikeuksia, ja ne huuhtoutuvat joskus rantauduttuaan heti uudelleen mereen. Pingviini pystyy hyppäämään vedestä kahden metrin korkeuteen, mikä auttaa jääseinämän yli selviämisessä.[21]

Pingviini kuluttaa kävellessään enemmän energiaa kuin linnut yleensä. Kun pingviini on lihottanut itsensä, sen voi olla vaikea kävellä lyhyttäkään matkaa. Pingviinit voivat kuitenkin parhaimmillaan kävellä ja liukua jäällä jopa lähes 30 kilometriä lisääntymisrannoilleen. Myös paetessaan pingviini saattaa juoksun jälkeen heittäytyä vatsalleen ja viuhtoa vauhtia jaloillaan ja siivillään. Jotkin lajit myös hyppelevät.[22]

LisääntyminenMuokkaa

Pingviinit munivat yleensä myöhään keväällä, mutta ajoitus vaihtelee paljon lajista toiseen. Keisaripingviinit munivat syksyllä, jotta poikaset kuoriutuisivat juuri silloin, kun Etelämerestä saa eniten ravintoa.[23]

Noin kolmasosa pingviinilajeista on paikkalintuja, jotka pysyvät yhdyskuntansa alueella koko vuoden. Kaksi kolmasosaa lajeista on muuttolintuja, jotka viettävät lisääntymiskausien väliset ajat merellä yhdyskuntiensa ulkopuolella. Pingviini käyttää usein samaa pesintäpaikkaa joka vuosi. Jääpingviini rakentaa oman pesänsä yleensä alle 200 metrin etäisyydelle kohdasta, jossa se itse kuoriutui. Pingviinit pesivät yleensä paljaalla maalla, matalassa maakuopassa, kolossa tai kallionhalkeamassa. Pesän etsintä on uroksen tehtävä. Kuningaspingviini ja keisaripingviini eivät rakenna pesää vaan kannattelevat munaa jalkojensa päällä.[24]

Löydettyään pesäpaikan uros pitää mahdollisimman kovaa meteliä houkutellakseen itselleen puolison. Naaraat suosivat kookkaita uroksia. Usein naaras valitsee saman uroksen kuin edelliselläkin lisääntymiskaudella. Puolisot voivat jättää toisensa esimerkiksi silloin kun pesintä ei onnistunut.[25]

Useimpien lajien naaras pesii ensimmäisen kerran 3- tai 4-vuotiaana, uros vuotta vanhempana. Pingviinit pesivät suurina yhdyskuntina. Esimerkiksi jääpingviinejä voi olla samassa yhdyskunnassa yli 200 000. Joillakin lajeilla yhdyskunnat ovat vain muutaman kymmenen yksilön suuruisia.[26]

Kuningas- ja keisaripingviini munii yhden munan, kaikki muut lajit kaksi. Vain toinen poikanen yleensä selviytyy täysikasvuiseksi. Pingviinin muna on naaraan painoon nähden pienempi kuin minkään muun linnun muna. Hautomisaika vaihtelee pienimmän lajin 33 päivästä suurimman lajin 64 päivään. Keisaripingviiniä lukuun ottamatta haudontaan osallistuvat sekä naaras että uros. Munia uhkaavat muun muassa myrskyt ja monenlaiset munarosvot.[27] Pingviininpoikasia saalistavat muun muassa kihut ja lokit. Poikasia uhkaavat myös koleat säät ja poikasettomiksi jääneet pingviinit.[28] Pingviiniyhdyskunnat menettävät huonoina vuosina jopa yli 90 prosenttia munista ja poikasista.[29]

Kun poikanen on kuoriutunut, vanhemmat vartioivat sitä ensin joitain viikkoja ja hoitavat sitä sitten vielä 1–3 kuukautta.[30] Sen jälkeen poikanen saa selviytyä omillaan. Nuoret pingviinit menettävät viimeisetkin untuvansa ja alkavat kokoontua pieniin ryhmiin yhdyskunnan laitamilla. Ne huitovat paljon siivillään harjoittaakseen niitä ja tutkivat uteliaana ympäristöään, myös ihmisiä ja esineitä. Ennen pitkää ne uskaltautuvat veteenkin. Aluksi ne eivät osaa varoa saalistajia ja ovat siksi helppoa saalista pedoille.[31]

Muut elämänvaiheet ja elinikäMuokkaa

Lisääntymiskauden jälkeen aikuiset pingviinit lähtevät merelle syömään ja lihottamaan itseään. Palattuaan lihavina takaisin ne viettävät aikaa puolisonsa kanssa. Niille tulee myös sulkasato, jonka aikana lintujen väritys on haalistunut. Pingviinit paastoavat sulkasadon aikana, sillä eristeen puuttumisen vuoksi ne eivät voi mennä veteen kylmettymään. Linnut voivatkin menettää painostaan tänä aikana jopa puolet. Uuden sulkapeitteen kasvettua lintu lähtee jälleen merelle.[32]

Pingviinit ovat melko pitkäikäisiä, ja niiden hedelmällisyyskausikin on pitempi kuin muilla linnuilla. Useimmat pingviinilajit elävät enimmillään noin 20-vuotiaaksi. Keisaripingviinin on arveltu voivan elää jopa 50-vuotiaaksi.[33]

RavintoMuokkaa

 
Sukeltava pingviini.

Pingviinit syövät monenlaisia kaloja, mustekaloja ja äyriäisiä. Lauhkeiden seutujen meristä ne pyydystävät paljon etenkin anjovista ja sardiinia. Keisaripingviini voi pyydystää jopa 60-senttisiä mustekaloja, mutta yleensä saalistetut mustekalat ovat pieniä. Äyriäisistä pingviinit suosivat katkaravun kaltaisia krillejä, etenkin etelänkrilliä, joka muodostaa tiheitä parvia.[34]

Pingviinit saalistavat yleensä parvissa, sillä niin ne ovat parhaiten turvassa pedoilta, kuten miekkavalailta, merileopardeilta, merikarhuilta ja merileijonilta. Parvet ovat rannalta lähdettäessä yleensä 10–20 yksilön suuruisia, joskus jopa sadan. Muutaman kilometrin etäisyydellä rannasta on turvallisempaa kuin rannassa, ja pingviinit hajaantuvat alle kymmenen suuruisiin saalistusryhmiin. Pingviini sukeltaa normaalisti syvissä vesissä sataan metriin, keisaripingviini jopa yli 600 metriin. Sukelluksissa pingviini pysyy normaalisti yhdestä minuutista kuuteen minuuttiin. Keisaripingviinin on havaittu sukeltaneen jopa 22 minuuttia. Pingviinin sukellus muistuttaa profiililtaan V-kirjainta tai U-kirjainta. Useimmin se sukeltaa keskipäivällä, jolloin on valoisinta. Saalistusretken pituus riippuu siitä, mikä pesimäkauden vaihe on menossa. Joskus saalistusretki kestää jopa kuukauden yhteen menoon. Keisaripingviini voi vaeltaa saalistaessaan jopa 1500 kilometrin päähän. Poikasten kuoriuduttua vanhempien saalistusretket saattavat kestää alle 12 tuntia. Ne tuovat mereltä mahassaan saalista myös poikasilleen.[35]

Pingviinin kielen, kitalaen ja kurkun pinnassa on jäykkiä keratiinipiikkejä, joilla lintu saa hyvän otteen sätkivästä saaliistaan. Pingviini nielee saaliinsa veden alla. Nielemästään suolasta se pääsee eroon kahden suolarauhasensa avulla. Pingviinit nielevät myös pikkukiviä, ehkä ravinnon hienontamiseksi mahassa.[36]

LähteetMuokkaa

  • Lynch, Wayne: Maailman pingviinit. Readme.fi, 2008.

ViitteetMuokkaa

  1. penguin | Origin and meaning of penguin by Online Etymology Dictionary www.etymonline.com. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
  2. Wordnik: Penguin etymology wordnik.com. 16.10.2014. Arkistoitu . Viitattu 19.8.2018.
  3. Definition of PENGUIN www.merriam-webster.com. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
  4. De Roy, Tui; Jones, Mark; Cornthwaite, Julie: Penguins : the ultimate guide, s. 151. Princeton University Press, 2013. 877364518. ISBN 9780691162997, 0691162999. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.8.2018).
  5. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 925. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  6. Lynch 2008, s. 32–33.
  7. Lynch 2008, s. 20–21.
  8. Lynch 2008, s. 37–39.
  9. Lynch 2008, s. 39–44.
  10. Lynch 2008, s. 46–47.
  11. Lynch 2008, s. 12.
  12. Lynch 2008, s. 154–159.
  13. Lynch 2008, s. 164–165.
  14. Lynch 2008, s. 22–23.
  15. Lynch 2008, s. 23–24.
  16. Lynch 2008, s. 24–25.
  17. Lynch 2008, s. 25.
  18. Lynch 2008, s. 34–35.
  19. Lynch 2008, s. 43.
  20. Lynch 2008, s. 26–28.
  21. Lynch 2008, s. 28.
  22. Lynch 2008, s. 29–31.
  23. Lynch 2008, s. 49–51.
  24. Lynch 2008, s. 52–53.
  25. Lynch 2008, s. 53–58.
  26. Lynch 2008, s. 62–68.
  27. Lynch 2008, s. 73–82.
  28. Lynch 2008, s. 97–98.
  29. Lynch 2008, s. 145–146.
  30. Lynch 2008, s. 111.
  31. Lynch 2008, s. 141–145.
  32. Lynch 2008, s. 147–153.
  33. Lynch 2008, s. 146.
  34. Lynch 2008, s. 115–118, 129.
  35. Lynch 2008, s. 121–126, 133.
  36. Lynch 2008, s. 129–131.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Love, John: Pingviinit. WSOY, 2002.
  • Koko perheen eläinkirja. Gummerus, 1991.