Avaa päävalikko

Arnel Pineda (s. 5. syyskuuta 1967, Manila[1]) on filippiiniläinen laulaja. Pineda on yhdysvaltalaisen rockyhtye Journeyn solisti. Pineda on tullut Journeyn lisäksi tunnetuksi karaokelaulajana ja lukuisten eri yhtyeiden rock-kappaleiden cover-esittäjänä. Erityisesti Pineda on esittänyt Bryan Adamsin kappaleita. Journey-yhtyeeseen Pineda löydettiin Youtubeen päätyneiden keikkavideoiden myötä. Pineda esiintyi monilla videopätkillä laulaen muun muassa Journeyn kappaleita. Journeyn Neal Schon vakuuttui Pinedan kyvyistä ja koe-esiintymisen jälkeen Pineda valittiin Journeyn uudeksi laulajaksi vuonna 2007. Elämässään Pineda on ollut koditon ja käyttänyt huumeita noin parikymmentä vuotta. Pineda on ilmaissut kannattavansa Filippiinien huumesotaa[2].

Albumit Journeyn kanssaMuokkaa

  • Revelation (2008)
  • Eclipse (2011)

LähteetMuokkaa