Pimeys (yhtye)

suomalainen yhtye
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä, muista merkityksistä katso: Pimeys.

Pimeys oli vuosina 2011–2021 toiminut suomalainen rockyhtye, joka nousi pinnalle kriitikoiden ylistämän esikoisalbuminsa Muut on jo menneet myötä. [1][2][3][4] Myös yhtyeen toinen albumi Aika tihentyy sai kriitikoilta varsin hyvän vastaanoton. [5][6]

Pimeys
Tiedot
Toiminnassa 2011–2021
Tyylilaji suomirock
indie rock
pop rock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Joel Mäkinen, laulu, kosketinsoittimet
Pekka Nisu, laulu, kitara
Jukkis Virtanen, basso
Tuomo Laakso, rummut

Levy-yhtiö

M.dulor

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen musiikki on omintakeista pop rockia. Kappaleiden kirjoittamisesta vastasivat myös laulajan roolissa vuorotelleet Joel Mäkinen (kosketinsoittimet) ja Pekka Nisu (kitara).[1] Yhtyeen jäsenet olivat kotoisin Lahdesta, Heinolasta ja Huittisista.[7] Yhtyeen jäsenistä Jukkis Virtanen työskentelee IT-alalla ja Tuomo Laakso kuvataiteilijana. [8]

Kahden vahvan lauluntekijän yhtye lopetti toimintansa vuoden 2020 vaiheilla. Joel Mäkisen uusi yhtye on yhdessä kitaristi Tuomas Wäinölän kanssa perustettu Joel Herttua, jonka levy-yhtiönä toimii turkulainen Gramopop. Pekka Nisu julkaisi ensimmäisen albuminsa Papillon toukokuussa 2021.[9]

Albumit

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Aki Lehti: Pimeys: Aika tihentyy (M.dulor) 19.1.2015. Keskisuomalainen. Arkistoitu 19.10.2015. Viitattu 27. 7.2015.
  2. Eero Tarmo: Levyarvio: Täydellisen epätäydellinen Pimeys 30.5.2013. Rytmi. Arkistoitu 7.2.2017. Viitattu 27.7.2015.
  3. Niko Peltonen: Pimeys – Muut on jo menneet 8.5.2013. Nuorgam. Viitattu 27.7.2015.
  4. Kimmo Vanhatalo: Ennakkokuuntelussa Pimeys: Muut on jo menneet – suomirockin ja indien ihana liitto 15.1.2015. Rumba. Viitattu 27.7.2015.
  5. Mikko Aaltonen: Arvio: Pimeys-yhtye on suomirockin uusi voima - Aika tihentyy käynnistää suomalaisen rock-vuoden komeasti 14.1.2015. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 27.7.2015.
  6. Ville Hartikainen: PIMEYS: Aika tihentyy 25.02.2015. Soundi. Viitattu 27.7.2015.
  7. Ilkka Mattila: Uuden polven suomirockia tekevä Pimeys tavoittaa jopa eläkeikäiset naiset 16.1.2015. Nyt.fi. Viitattu 27.7.2015.
  8. Pimeyden ytimessä on kaksi romanttista trubaduuria – kotimaisen rockin suuren lupauksen läpimurto koputtelee ovella MTV.fi. 13.8.2017. Arkistoitu 4.2.2018. Viitattu 10.9.2017.
  9. Seppänen, Arttu: Pimeydestä piti tulla Suomen suosituin rockbändi, mutta kymmenen vuoden taival päättyi katkeraan riitaan: Nyt muusikko Joel Mäkinen kertoo, mitä tapahtui. Helsingin Sanomat, 20.4.2021. Digilehti (maksullinen). Viitattu 22.4.2021.
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.