Pikkukultarinta

lintulaji

Pikkukultarinta (Iduna caligata, aikaisemmin Hippolais caligata)[3] on pienikokoinen kerttusten heimoon kuuluva varpuslintu.

Pikkukultarinta
Iduna caligata telor bacsiog (cropped).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Vaarantunut [2]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Kerttuset Acrocephalidae
Suku: Vaaleakultarinnat Iduna
Laji: caligata
Kaksiosainen nimi

Iduna caligata
(Lichtenstein, 1823)

Synonyymit
  • Hippolais caligata
Iduna caligata distribution map.png
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pikkukultarinta Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkukultarinta Commonsissa

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Linnun pituus on 11–12,5 cm ja paino 7–9 g, pajulinnun kokoinen. Väritykseltään harmahtava päältä ja vaalea alta. Vaalea silmäkulmanjuova. Laulu on erittäin kiihkeä, parin-kolmen sekunnin mittainen livertely. Kutsuääni, lyhyt maiskahdus, muistuttaa hieman kerttujen ääniä.

LevinneisyysMuokkaa

Keskiaasialainen laji, jonka esiintymisalue on laajenemassa länteen. Muutamia pareja pesii Suomen itäosissa, Karjalassa jo runsaampi. Katso myös aavikkokultarinta. Laji on muuttolintu, joka talvehtii pääasiassa Intian niemimaalla.

Lajin esiintymisalueen laajuus on noin 10 miljoonaa neliökilometriä, Euroopassa elää 60 000–160 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1]

ElinympäristöMuokkaa

Erityyppiset metsät ja pensaikot sekä puutarhat.

LisääntyminenMuokkaa

 
Pikkukultarinnan munia.

Pesä on matalalla pensaassa tai kasvillisuuden varassa. Munia on 4–6 ja muna painaa noin 1,27 g. Molemmat emot hautovat 12–14 päivää. Poikaset lähtevät pesästä noin 13 päivän ikäisinä ja itsenäistyvät noin 2 viikkoa myöhemmin. Pesii yleensä vain kerran kesässä.[4]

RavintoMuokkaa

Hyönteissyöjä.

LähteetMuokkaa

  1. a b BirdLife International: Hippolais caligata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.12.2013. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 567. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. Normaja, Jyrki: Muutoksia Suomen lintujen lajiluetteloon (Rariteettikomitea tiedottaa) birdlife.fi. 27.12.2011. BirdLife Suomi ry. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 27.12.2011.
  4. Cramp, Stanley (toim.) 1992: The Birds of the Western Palearctic. Vol. VI Warblers. - Oxford University Press. Hong Kong.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Rariteettikomitean tiedote (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Hottola, Petri & Leivo, Mauri 1987: Iiksenniityn välikohtaus - pikkukultarinta Hippolais caligata kolmannen kerran Suomessa*. - Lintumies 4.1987 s. 176-178. LYL.
  • Michelsson, Stig 1982: Pikkukultarinta Hippolais caligata* ensi kertaa Suomessa.- Lintumies 3.1982 s. 139-141. LYL.
  • Pikkukultarinta Lintukuva-verkkopalvelussa