Avaa päävalikko

Pikku pelimanni on Toivo Särkän ohjaama elokuva vuodelta 1939.

Pikku pelimanni
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Tuomi Elmgren-Heinonen
Boris Sirpo
Toivo Särkkä
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Boris Sirpo
Kuvaaja Marius Raichi
Leikkaaja Yrjö Norta
Lavastaja Ossi Elstelä
Pääosat Heimo Haitto
Aku Korhonen
Regina Linnanheimo
Jalmari Rinne
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 12. marraskuuta 1939
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pääosan esittäjä Heimo Haitto oli Boris Sirpon oppilas ja jo tunnettu lahjakkuus. Hänen kuvitteellisesta elämästään Sirpo teki käsikirjoituksen yhteistyössä Tuomi Elmgren-Heinosen ja Toivo Särkän kanssa. Nopeasti alkusyksystä 1939 kuvattu elokuva sai ensi-iltansa marraskuussa, jolloin Haitto ja Sirpo olivat jo muuttaneet Yhdysvaltoihin. Haitto kävi kotimaassa seuraavan kerran 1948, jolloin elokuvaan tehtiin pieni lisäjakso Haiton vierailusta SF:n studiolla tapaamassa elokuvanteon aikaisia työtovereita. Tätä versiota lyhennettiin runsaasti muilta osin, ja se sai nimen Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi.[1]

Aikalaisarvioissa elokuvaan suhtauduttiin yleisesti ottaen myönteisesti, joskin Greta Brotherus rohkeni todeta, että "onpa poikkeuksellisen huono elokuva - - kun siitä olisi voinut tulla iloinen ja loistava", ja suuntasi syyttävän sormensa Toivo Särkkään, joka hänen mielestään onnistui pilaamaan laatuunkäyvän käsikirjoituksen.[2]

NäyttelijätMuokkaa

 Heimo Haitto  … Olavi, pelimanni  
 Aku Korhonen  … professori  
 Regina Linnanheimo  … Anna, Olavin äiti  
 Jalmari Rinne  … Antti-setä  
 Irja Elstelä  … professorin vaimo  
 Ossi Elstelä  … tivolin johtaja  
 Anni Hämäläinen  … Kaisa-muori  
 Lasse Lagus  … Kalle  
 Varma Lahtinen  … lastenkodin johtajatar  
 Jaakko Vuormaa  … Risto, lastenkodin poika  
 Rosi Rinne  … Kallen äiti  
 Aku Käyhkö  … talonmies  
 Uuno Montonen  … poliisi  
 Helinä Sirkiä  … Helinä, pianoa soittava tyttö  
 Jouko Ilvonen  … laulajapoika/Kauko, "orkesterin johtaja"  
 Martti Similä  … säestäjä  
 Artturi Laakso  … herrasmies professorin kutsuilla  
 Arja Niska  … asukas talon portailla  
 Boris Sirpo  … loppukonsertin kapellimestari  
 Timo Mikkilä  … säestäjä  
 Pirkko Mäkinen  … yleisöä konserttikohtauksessa  
 Raila Mäkinen  … yleisöä konserttikohtauksessa  
 Urho Mäkinen  … yleisöä konserttikohtauksessa  
 Irja Kuusla     
 Markus Rautio     
 Maikki Sälehovi     
 Valter Tuomi     
 Elsa Turakainen     

LähteetMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.