Avaa päävalikko

Piispainkokous on kristillisen kirkon piispojen alueellinen tai kattavaksi tarkoitettu kokous. Sillä voi olla neuvotteleva tai kirkon uskosta ja muista hengellisistä asioista päättävä luonne.

Kirkon historiassa piispainkokouksia on yleensä kutsuttu kirkolliskokoukseksi. Kirkon uskon ilmaisun kannalta erityisen tärkeitä piispainkokouksia ovat olleet ekumeeniset kirkolliskokoukset.

Sisällysluettelo

Suomen ortodoksinen kirkkoMuokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkkoMuokkaa

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntien piispat, kustakin hiippakunnasta yksi tuomiokapitulin lähettämä asessori ja kenttäpiispa.

Piispainkokouksen tehtävänä on

  • käsitellä kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita
  • tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja kirkolliskokoukselle ja kirkkohallitukselle


Lisäksi piispainkokous hyväksyy hengellisten virkojen kelpoisuusehdot ja antaa määräyksiä pastoraalitutkinnosta ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnosta.

Kirkkojärjestyksen 21 luvun 1 § mukaan Piispainkokouksen puheenjohtajana on arkkipiispa tai, jos hän on estynyt, virassa vanhin läsnäolevista piispoista. Piispainkokous kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. 2 § mukaan aloiteoikeus piispainkokouksessa on piispainkokouksen jäsenillä, kirkolliskokouksella, tuomiokapituleilla, kirkkohallituksella ja kirkolliskokouksen sen yhteyteen perustamilla toimielimillä sekä kirkon työmarkkinalaitoksella.[1]

Piispainkokouksen työjärjestysMuokkaa

Kirkkojärjestyksen 21 luvun 2 § mukaan piispainkokous vahvistaa itselleen työjärjestyksen.[1] Tampereella 14.-15.9.2010 kokoontunut piispainkokous hyväksyi oman työjärjestyksensä muutoksen. Uuden työjärjestyksen mukaan piispainkokouksen istunnossa päätökset tehdään piispainkokouksen sihteerin ja apulaissihteerin esittelystä. Sihteereiden lisäksi valmistelua voivat hoitaa piispainkokouksen jäsen, kirkkohallituksen viranhaltija tai piispainkokouksen asettama työryhmä. Aiemmin esittelyistä on vastannut kokouksen jäsenistä koottu valmistusvaliokunta. Piispainkokoukseen osallistuu jatkossa myös kirkkohallituksen nimeämä lakimies. Uusi piispainkokouksen työjärjestys astuu voimaan 1.3.2011.[2]

Piispainkokouksen historiaMuokkaa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai oman keskushallinnon 1869, kun Schaumanin kirkkolaissa perustettiin kirkolliskokous. Kirkossa oli kolme piispaa, jotka pitivät epävirallisia neuvotteluja. Piispainkokous perustettiin vuonna 1908. Se oli käytännössä piispojen ja tuomiokapitulien neuvotteluelin, mutta muun keskushallinnon puuttuessa se sai myös monia valmistelutehtäviä, ennen kaikkea suhteessa kirkolliskokoukseen.

Vuonna 1944 perustettiin laajennettu piispainkokous. Samaan aikaan perustettiin myös kirkkohallitus. Laajennetun piispainkokouksen tehtävänä oli johtaa kirkon toimintaa kirkolliskokousten välillä, joka kokoontui tällöin viiden vuoden välein. Laajennettu piispainkokous lakkautettiin 1974.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa