Piirilääkäri

nimitys, joka viittaa aikanaan valtion palveluksessa olleisiin lääkäreihin

Piirilääkäri oli aiemmin valtion palveluksessa oleva virkalääkäri. Suomen ensimmäinen piirilääkäri palkattiin Pohjanmaalle vuonna 1749. 1800-luvun alussa piirilääkäreitä oli 12 ja sata vuotta myöhemmin 53. Piirilääkärin päätehtävä oli huolehtia oman piirinsä alueella asuvan väestön terveyden- ja sairaanhoidosta. Lisäksi piirilääkärin tehtäviin kuului kotieläinten lääkintähuolto. Piirilääkärit olivat saaneet monipuolisen lääketieteellisen koulutuksen. Piirilääkärijärjestelmä lakkautettiin vuonna 1939.[1][2] Kaupunginlääkärien palkkaaminen 1840-luvulta alkaen paransi lääkäritilannetta.[3] Esimerkiksi Turkuun tuli piirilääkäri vuonna 1754, sairaala 1759 ja porvarien kustantama kaupunginlääkäri 1755. Kaupunginlääkäri muuttui vuonna 1827 kaupungin palkkaamaksi.[4]

Tunnettuja piirilääkäreitä

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 392. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. Pesonen, Niilo: Piirilääkärinä Suomessa 1800-luvulla, s. 5–6. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16283-3.
  3. Hämeenlinnan sairaanhoidon vaiheita 1700- ja 1800-luvuilla. Web Archive (Hämeenlinnan Lydia). Viitattu 28.7.2015.
  4. Terveyden- ja sairaanhoito. Web Archive (Turun kaupunki). Arkistokokoelma. Julkaistu 27.4.2010. Viitattu 28.7.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa