Wikipedia

Pietro Valpreda

Pietro Valpreda (29. elokuuta 1932 Milano – 6. heinäkuuta 2002 Milano), oli italialainen anarkisti, tanssija ja teatterialan sekatyömies, jonka viranomaiset joulukuussa 1969 julkisesti nimesivät syylliseksi Piazza Fontanan pommi-iskuun, syistä joita ei ole koskaan täysin selvitetty.[1][2] Valpredaa pidettiin todisteiden puutteesta huolimatta vangittuna kolme vuotta, kunnes Italian parlamentti puuttui asiaan säätämällä lain ad personam (ns. ”Legge Valpreda”) joka mahdollisti Valpredan laskemisen vapaalle jalalle odottamaan oikeuden lopullista vapauttavaa tuomiota.[3][4]

Pietro Valpreda

Nuoruusvuodet muokkaa

Valpreda syntyi työläisperheeseen Milanon San Siron kaupunginosassa, jossa joutui jo nuorena vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Hänet tuomittiin 1956 aseellisesta ryöstöstä neljäksi vuodeksi vankeuteen.[5] Vapauduttuaan Valpreda hakeutui teatterialalle, opiskellen modernia tanssia ja samanaikaisesti teoreettisemmalla saralla anarkismin historiaa. Viimeksi mainutut opinnot veivät hänet usean anarkistiyhdistyksen kokouksiin. Yksi näistä oli Circolo ponte della Ghisolfa, jossa vaikutti johtohahmona sittemmin poliisin kuulustelujen yhteydessä kuollut Giuseppe Pinelli. Vuoden 1969 alussa Valpreda muutti Roomaan, perustaen siellä oman anarkistiyhdistyksen, Circolo 22 marzo. [6]

Pidätys ja ”todisteet” muokkaa

Valpreda saapui Milanoon aamulla 12. joulukuuta 1969, samana päivänä kun Piazza Fontanan pommi räjähti. Syy Valpredan Milanon matkaan oli kutsu tutkintatuomari Antonio Amatin kuulusteltavaksi 15. joulukuuta. Amati tutki Milanossa aikaisemmin samana vuonna tapahtuneita pommiräjäytyksiä. Välittömästi tämän kuulustelun jälkeen Valpreda pidätettiin Amatin toimiston ulkopuolella, epäiltynä osallisuudesta Piazza Fontanan pommi-iskuun. Pidätyksen takana oli vain noin puoli vuotta aikaisemmin uusfasistista, oman vakuuttelunsa mukaan, vakaumukselliseksi anarkistiksi kääntynyt Circolo 22 marzon jäsen Mario Merlino, joka kuulusteluissa oli vihjaillut poliisille että Valpredalla saattaisi olla jotain tekemistä pommi-iskun kanssa.[7] Merlino ei todistettavasti, kääntymyksestään huolimatta, ollut katkaissut yhteyksiään Stefano Delle Chiaien johtamaan uusfasistiseen Avanguardia Nazionale-järjestöön. Merlinon oma alibi pommi-iskun ajankohtana oli monen mielestä hätkähdyttävä, nimittäin tapaaminen juuri fasistijohtaja Delle Chiaien kanssa.[8] Merlino ei kuitenkaan ollut ainoa tavanomaisesta poikkeava jäsen Valpredan anarkistiryhmässä. Vakinaisten kokouksissa läsnäolijoiden joukossa oli myös ”toveri Andrea”, oikealta nimeltään Salvatore Ippolito ja ammatiltaan poliisi, jonka tehtävänä oli tarkkailla Circolo 22 marzon toimintaa sisältäpäin.[8]

Merlinon antamat tiedot eivät kuitenkaan olisi vangitsemiseen riittäneet. Asiaa edisti nopeasti samana päivänä kun Valpreda pidätettiin poliisille ilmoittautunut tärkeä todistaja, 47-vuotias taksinkuljettaja Cornelio Rolandi. Rolandi tunnisti Valpredan valokuvasta henkilöksi jonka oli iltapäivällä 12. joulukuuta päästänyt pankkikonttorin edustalla kyydistä, ja joka oli pyytänyt häntä odottamaan. Tällöin tällä henkilöllä oli Rolandin mukaan ollut kädessään salkku. Kun hän palasi taksiin, hänellä ei enää ollut salkkua. Rolandin lausunto kuitenkin kyseenalaistettiin eri syistä, esimerkiksi sen takia että ensimmäinen tunnistaminen 15. joulukuuta ei tapahtunut normaalilla tavalla. Hänelle näytettiin ainoastaan Valpredan valokuva ja kysyttiin oliko edessä oikea henkilö. Vasta seuraavana päivänä järjestettiin virallinen tunnistaminen Roomassa, kuvasta jossa oli Valpredan lisäksi neljä muuta, keskenään aika samannäköistä, mutta Valpredasta ulkonäöltään selvästi poikkeavaa miestä. Tällöin Rolandi oli siis jo nähnyt Valpredan valokuvan.[9][10] Rolandi myönsi itse asiassa jo ennen virallista tunnistamista nähneensä Valpredan valokuvassa. Sen olivat hänelle näyttäneet poliisit Milanossa, sanoen samalla suunnilleen että tämän täytyi olla se mies jonka hänen odotettiin tunnistavan. Hänelle oli näytetty muidenkin kuvia mutta ilman vastaavaa kommenttia.[11] Merkillisenä pidettiin myös sitä lausuntoa jonka Rolandi antoi nähdessään ensimmäisen kerran Valpredan kasvotusten: ”Se on hän. Ja jos se ei ole hän, niin hän ei ole täällä” (”È lui. E se non è lui qui non c'è”).[11] Valpreda ja hänen asianajajansa Guido Calvi vaativat välittömästi tämän lauseen mukaan ottamista kuulustelupöytäkirjaan mitä ei kuitenkaan tapahtunut, ja pöytäkirjaan merkittiin ainoastaan että Rolandi oli tunnistanut Valpredan.[2]

Vankeus ja vapautus erikoislailla muokkaa

Pian osoittautui että Rolandi oli syyttäjäpuolen ainoa todistaja joka edes mahdollisesti saattoi kytkeä Valpredan pommi-iskuun. Kun Rolandi kuoli keuhkokuumeeseen heinäkuussa 1971, tutkimukset olivat kuitenkin jo kääntyneet toiseen suuntaan, ja Valpreda alkoi asteittain muuttua epäillystä päätekijästä isoksi ongelmaksi, koska hän oli istunut pitkään vangittuna vaikka todisteita hänen osallisuudestaan ei löytynyt. Tästä kiusallisesta ongelmasta päästiin lopulta säätämällä joulukuussa 1972 uusi laki ad personam, siis varta vasten Valpredan tapausta ajatellen.[12][3] Tämä laki, joka tunnetaan nimellä "legge Valpreda" (virallisesti Legge n. 773 del 15 dicembre 1972), mahdollisti Valpredan väliaikaisen vapauttamisen odottamaan oikeuden lopullista vapauttavaa päätöstä, jonka kassaatiotuomioistuin vahvisti vasta 27. tammikuuta 1987.[13]

Myöhäisempi toiminta muokkaa

Valpreda oli vankilassa ollessaan jatkanut poliittista toimintaa ja asettunut vuoden 1972 vaaleissa pienen kommunistisen Il Manifesto -puolueen ehdokkaaksi. Hänestä tuli puolueen suurin ääniharava, mutta hänen saamansa 11 605 ääntä eivät kuitenkaan riittäneet parlamenttiin asti, koska Il Manifesto ei saanut yhteensä tarpeeksi ääniä ylittääkseen vaaditun kynnyksen.[14] Valpreda on myös julkaissut useita, enemmän tai vähemmän omaelämäkertaisia, kirjoja, esimerkiksi vankilapäiväkirjansa nimellä È lui. Diario dalla galera 1969-1972 (1974) ja useita poliisiromaaneja yhdessä Piero Colapricon kanssa. Valpreda kuoli syöpään vuonna 2002.lähde?

Lähteet muokkaa

  • Cardini, Stefano (ed.): Piazza Fontana 43 anni dopo. Le verità di cui abbiamo bisogno. Mimesis, 2012. ISBN 9788857512914. (italiaksi)
  • Lanza, Luciano: Bombe e segreti. Piazza Fontana: una strage senza colpevoli. Milano: Elèuthera, 2009. ISBN 9788889490761. (italiaksi)
  • Sofri, Adriano: La notte che Pinelli. Sellerio, 2009. ISBN 9788838923714. (italiaksi)
  • Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. ISBN 9788804401902. (italiaksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Lanza, s. 30-38
  2. ↑ a b Zavoli, s. 54-55
  3. ↑ a b Niin sanottu «Legge Valpreda» ja sen esityöt Italian parlamentti. Viitattu 30.12.2019. (italiaksi)
  4. ↑ Cardini, s. 274, 276
  5. ↑ Lanza, s. 30
  6. ↑ Lanza, s. 31
  7. ↑ Lanza, s. 33-36
  8. ↑ a b Lanza, s. 37
  9. ↑ Sofri s. 38; Zavoli, s. 54
  10. ↑ "E' lui", così fu riconosciuto Pietro Valpreda La Repubblica. 3.9.2000. Viitattu 30.12.2019. (italiaksi)
  11. ↑ a b Lanza, s. 38
  12. ↑ E' morto Pietro Valpreda fu assolto per Piazza Fontana La Repubblica. 7.7.2002. Viitattu 30.12.2019. (italiaksi)
  13. ↑ Cardini, s. 279
  14. ↑ Vuoden 1972 parlamenttivaalien tulokset Italian sisäministeriö. Viitattu 30.12.2019. (italiaksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pietro_Valpreda&oldid=21537693”