Pietarin Sunnuntailehti

Pietarin Sunnuntailehti oli Pietarissa vuosina 1871–1873 ilmestynyt sanomalehti.

Lehden ensimmäisen numeron etusivu.

Pietarin Sunnuntailehti perustettiin kaupungin suomalaisen Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherran Johannes Öhqvistin ja Pietarin Sanomien toimittajan August Hagmanin välisen konfliktin seurauksena. Lehden toimittajana työskenteli [[seurakunnan kirkkokoulun johtaja Tuomas Friman. Avustajina toimivat Öhqvist, Viipurin lyseon lehtori Rietrikki Polén ja Narvan suomalais-ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra J. W. Murman. Seurakunnan tiloissa toimitettu Sunnuntailehti oli luonteeltaan kilpailijaansa kirkollisempi. Kerran viikossa ilmestynyt lehti painettiin Pietarissa Veljekset Krugin kirjapainossa. Se oli nelisivuinen ja kolmipalstainen, sivukooltaan hieman Pietarin Sanomia pienempi. Myös lehden levikki oli ilmeisesti pienempi kuin kilpailijalla, ja sen rahoittajana näyttää toimineen kirkkoherra Öhqvist.[1]

Lehden ensimmäisellä sivulla oli Pietarin Sanomista poiketen pääkirjoitus, joka oli sisällöltään uskonnollinen, kansansivistyksellinen tai historiallinen. Sunnuntailehti sisälsi myös muita hartauskirjoituksia sekä opettaja A. Rahkosen kirjoittamia uskonnollisia runoja. Jatkokertomuksia laativat muun muassa Rietrikki Polén ja Tuomas Friman. Poliittisesti lehti oli äärimmäisen varovainen.[2]

Sunnuntailehden uutisaineisto oli pääosin lainattu Pietarin muista lehdistä. Suurin osa uutisista käsitteli Pietarin, lähialueen ja muun Venäjän tapahtumia. Ulkomaanuutisissa keskeinen aihe oli Saksan–Ranskan sota. Pietarin ja Inkerinmaan suomalaisia koskevia uutisia oli melko vähän. Ne keskittyivät etupäässä alueen luterilaisten seurakuntien tapahtumiin. Huomiota herätti muun muassa Inkeriin levinnyt ”hyppääjien” lahko. Suomen uutisissa pääpaino oli Viipurin ja Itä-Suomen tapahtumilla. Ilmoituksia ja mainoksia lehdessä oli vähän.[3]

Loppuvaiheessa Pietarin Sunnuntailehti ilmestyi kaupungin ainoana suomenkielisenä lehtenä. Se lakkasi vuoden 1873 lopussa, kun toimittaja Tuomas Friman perusti Pietarin Lehden.[4]

Lähteet muokkaa

  • Huttunen, Kalervo: Pietarin suomenkielisen sanomalehdistön alkuvaiheet vuosina 1870–1883. Helsinki: Suomen sanomalehdistön historia -projekti, 1981. ISBN 951-95289-7-0.

Viitteet muokkaa

  1. Huttunen, s. 38–41.
  2. Huttunen, s. 42–44.
  3. Huttunen, s. 45–51.
  4. Huttunen, s. 52–53.

Aiheesta muualla muokkaa