Avaa päävalikko

Pietari Väänänen tai Petter Wänänen (1. tammikuuta 1764, Murtolahti, Nilsiä19. huhtikuuta 1846, Taipalsaari) oli suomalainen kansanrunoilija ja valtiopäivämies.

ElämäkertaMuokkaa

Väänäsen vanhemmat olivat talollinen Lauri Pietarinpoika Väänänen ja Kristiina Nissanen. Pietari Väänänen peri kotitalonsa isänsä kuoltua 1791. Hän oli lautamiehenä ja osallistui myös vuonna 1800 Norrköpingin valtiopäiville. Norrköpingissä Väänänen osallistui Ruotsin kuninkaalle Kustaa IV Aadolfille järjestettyyn koskenlaskunäytökseen kahden muun suomalaisen talonpojan kanssa ja hän teki myös runon samaan aikaan tapahtuneen kuninkaan kruunauksen kunniaksi. Väänänen oli mukana myös vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä.[1]

Väänänen muutti 1828 Kuopioon jossa hän toimi jonkin aikaa ruokatavarain kauppiaana ja vietti sitten loput elinvuotensa Taipalsaarella pappina toimineen poikansa luona.

Väänäsen runojaMuokkaa

  • Kustavi IV Aatolfin kruunauksesta. 1800
  • Kustavi IV Aatolfin kotiintulosta Saksan maalta v. 1805. 1805
  • Aleksnteri I:stä. 1809

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa