Pienikorvakettu
Pienikorvakettu (Atelocynus microtis), joka tunnetaan myös nimellä pienikorvakoira, zorro negro tai kärppäkettu[2] eli amazoniankoira[3] on Etelä-Amerikassa tavattava koiraeläin. Amazonin sademetsässä esiintyvää lajia havaitaan luonnossa vain harvoin ja sen elintavoista tiedetään vain vähän. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen silmälläpidettäväksi lajiksi.
| Pienikorvakettu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Atelocynus |
| Laji: | microtis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Atelocynus microtis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Taksonomia muokkaa
Pienkorvaketun kuvaili tieteelle Philip Lutley Sclater vuonna 1883. Pienkorvakettu on monotyyppinen laji, eli sillä ei yleensä katsota olevan alalajeja.[1] Aikaisemmin sille on luokiteltu alalajit A. m. microtis ja A. m. sclateri. Alalajeja ei kuitenkaan enää hyväksytä laajalti.[4] Laji on aiemmin myös luokiteltu vaihtelevasti sukuihin Lycalopex, Cerdocyon ja Dusicyon. Nykyisin se luokitellaan kokonaan omaan sukuunsa Atelocynus ja sen lähin sukulainen on pensaskoira (Speothos).[1]
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Pienkorvakettu on keskikokoinen koiraeläin. Sen paino on 6,5-10 kg, ruumiin pituus 61-100 cm ja korkeus 25-36 cm. Naaraat voivat olla uroksia suurempia. Raajat ovat lyhyet ja sirot, ruumis puolestaan tanakka. Lyhyen turkin väritys vaihtelee mustasta ruskeaan ja harmaaseen. Jotkin yksilöt saattavat olla punertavia. Ei ole täysin selvää, millä perusteella väritys vaihtelee. Se saattaa riippua esimerkiksi yksilön iästä tai elinympäristöstä. Päässä kuono on pitkä ja solakka. Korvat ovat pyöreät ja lyhyet. Tassuissa varpaiden välissä on osittaiset ihopoimut. Häntä on tuuhea.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Pienkorvakettua tavataan osissa Brasiliaa, Boliviaa, Ecuadoria, Kolumbiaa ja Perua. Sitä saattaa esiintyä myös Venezuelassa. Pohjoisimmillaan sitä tavataan Kolumbian Mitússa ja eteläisimmillään Boliviassa. Itäisimmillään sitä on tavattu Brasilian Viseussa ja läntisimmillään Rio Santiagossa Perussa. Mahdollisesti lajia on historiallisesti esiintynyt myös Andien länsipuolella, jossa sen ei tiedetä esiintyvän nykyisin.[1]
Pienkorvaketun elinympäristö käsittää koskematonta sademetsää Amazonin alueella. Sitä havaitaan usein jokien tai purojen läheisyydessä ja korkeimmillaan aina 2 000 metrin korkeudella merenpinnasta.[1]
Elintavat muokkaa
Pienkorvaketun elintavoista luonnossa tiedetään vain hyvin vähän. Sen käyttäytymisestä tiedetään lähinnä tarhattuna eläneiden yksilöiden perusteella. Pienkorvakettu elää yleensä yksin. Se on hyvä uimari ja saattaa myös metsästää uiden. Maalla se liikkuu lähes kissamaisen sulavasti. Lyhyet jalat auttavat sitä liikkumaan tiheässä metsässä. Urokset voivat erittää myskiä häntärauhasistaan. Suuttuneina ne nostavat pystyyn selkäkarvansa.[4] Naaraat liikkuvat tutkimusten perusteella 8 km² kokoisella alueella ja urokset 30 km².[1]
Pienkorvaketut käyttävät ravinnokseen eläimiä ja kasveja. ne syövät esimerkiksi hedelmiä, kaloja, hyönteisiä, sammakkoja, lintuja ja pieniä nisäkkäitä, kuten aguteja, pussieläimiä ja jyrsijöitä. Ne metsästävät yksin tai pareina.
Pienkorvaketut lisääntyvät ilmeisesti huhtikuun ja joulukuun välisenä aikana. Pennut syntyvät toukokuun ja kesäkuun välillä. Pennuista tulee luultavasti sukukypsiä suurin piirtein yksivuotiaina. Tarhattuna pienkorvaketut ovat eläneet 9–11-vuotiaiksi.[4]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt pienkorvaketun silmälläpidettäväksi lajiksi. Sitä esiintyy laajalla alueella, mutyta toisaalta sitä pidetään myös hyvin harvinaisena. Lajista tehdään havaintoja vain harvoin. Uhkia lajille ovat elinympäristön tuhoutuminen, saaliseläinten harvinaistuminen ja taudit. Elinympäristöjä uhkaavat esimerkiksi maatalouden leviäminen ja metsänhakkuut. Koirat saattavat levittää tauteja, kuten parvovirusta ja penikkatautia.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Leite-Pitman, M.R.P. & Williams, R.S.R.: Atelocynus microtis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Atelocynus microtis Luomus nimistötoimikunta[vanhentunut linkki]
- ↑ Amazoniankoira (kärppäkettu, pienkorvakettu) – Atelocynus microtis Laji.fi. Viitattu 1.2.2021.
- ↑ a b c d José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 34-35. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- ITIS: Atelocynus microtis (englanniksi)