Piemonten ja Lombardian pyhät vuoret

Piemonten ja Lombardian pyhät vuoret on Unescon maailmanperintöluettelon kohde, johon kuuluu yhdeksän uskonnollista rakennusryhmää Italian Piemonten ja Lombardian alueilla.

Piemonten ja Lombardian pyhät vuoret
Näkymä Sacro Monte di Varalloon.
Näkymä Sacro Monte di Varalloon.
Kriteerit II, IV
Valintahistoria
Valintavuosi 2003

Historia

muokkaa

Pyhiä vuoria alettiin perustaa Eurooppaan 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa, jolloin etsittiin vaihtoehtoisia rukouspaikkoja Jerusalemin ja Palestiinan pyhillä kohteille, joihin pääseminen oli vaikeutunut muslimikulttuurin levitessä nopeasti. Pyhän haudan kirkon fransiskaanit valitsivat Milanon herttuakuntaan kuuluneen Varallon, Toscanan Montaionen ja Bragan Portugalin pohjoisosista paikoiksi, joihin rakennettaisiin ”Uusi Jerusalem”.[1]

Trenton kirkolliskokouksen (1545–1563) jälkeen pyhiä vuoria alettiin käyttää uuteen tarkoitukseen. Niiden alettiin käyttämään uskonpuhdistusta vastaan taistelemiseen. Uusia pyhiä vuoria rakennettiin julistusten konkreettisiksi ilmentymiksi. Tämän seurauksena niissä käytetty arkkitehtuuri yhtenäistyi.[1]

Erityisen vahvana taustavaikuttajana toimi Milanon piispa Carlo Borromeo, joka Trenton kirkolliskokouksen jälkeen rakennutti Varallon kohteen valmiiksi ja jatkoi sen jälkeen muiden vastaavien parissa. Pyhiä vuoria rakennettiin tämän jälkeen 1700-luvun puoliväliin mennessä Creaan, Ortaan, Vareseen, Oropaan, Ossuccioon, Ghiffaan, Domodossolaan ja Valpergaan. Pyhiä vuoria rakennettiin vielä koko 1700-luvun, mutta monet sen ajan kohteista edustavat eri tyyliä eikä niille ollut enää vastaavaa uskonnollista tarkoitusta tai taiteellisia elementtejä kuin 1500- ja 1600-luvuilla rakennetuilla.[1]

Pyhien vuorien järjestelmällinen konservointi alkoi vasta 1980. Niihin oli aiemmin tehty satunnaisia korjauksia, joista osa oli saattanut muuttaa alkuperäistä ulkoasua hyvin voimakkaasti, mutta rakennelmat olivat olleet myös pitkiä aikoja hylättyinä, ja ne olivat rapistuneet.[2]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b c Icomos, s. 122–123.
  2. Icomos, s. 125.

Aiheesta muualla

muokkaa