Perttu Leppä

suomalainen elokuvaohjaaja

Perttu Leppä (s. 8. helmikuuta 1964 Joensuu) on suomalainen elokuvaohjaaja.

Perttu Leppä
Henkilötiedot
Syntynyt8. helmikuuta 1964 (ikä 60)
Joensuu
Ammatti elokuvaohjaaja
elokuvakäsikirjoittaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Uran alku

muokkaa

Ennen elokuvauraansa Perttu Leppä opiskeli Tampereen yliopiston draamalinjalla sekä valokuvausta Roomassa. Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalle Leppä pääsi 1985. Vuonna 1990 hän pyrki ja pääsi Yleisradion ammattiopiston käsikirjoituskoulutukseen, josta osa tapahtui Texasin Austinissa. Lepän läpimurtotyö oli tummasävyinen komedia Karavaani (1992), jossa sodassa isänsä menettänyt Santtu-poika yrittää löytää paikkansa miesten maailmassa. Sotavammaisten miehittämällä metsätyömaalla Santtu yrittää opetella hanurilla Duke Ellingtonin Caravan-sävelmää.[1]

Suomen elokuvasäätiön, AVEKin ja televisioyhtiöiden tukeman Sparrausrinki-projektin puitteissa syntyi Perttu Lepän vajaan tunnin mittainen Tyttöjä ja jäätelöä vuonna 1995. Kritiikeissä tätä tyttöjä tiirailevista teinipojista kertovaa elokuvaa pidettiin pienenä pettymyksenä Karavaanin jälkeen. Tässä elokuvassa, kuten monissa Lepän varhaistöissä, esiintyvät vakiohahmot Patu ja Lajunen. Patu sai alkunsa jo nuoren pojan kasvutarinassa Yksi-yksi (1991), ja Patu ja Lajunen seikkailivat myös seuraavassa elokuvassa Angora (1996).[1]

Patu ja Lajunen esiintyvät hahmoina myös Perttu Lepän ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999), joka kertoo Kalle Päätalo -nimisen punk-yhtyeen kommelluksista matkalla maineeseen ja Tavastia-klubille.[1]

Vuonna 2003 sai ensi-iltansa Perttu Lepän pitkä elokuva Helmiä ja sikoja.[2] Hänen seuraava pitkä elokuvaohjauksensa oli 8 päivää ensi-iltaan vuonna 2008.

Filmografia

muokkaa
  • Häät 1986 (valot)
  • Aina ja aina 1986 (ohjaus, käsikirjoitus)
  • Strutsi 1987 (ohjaus, käsikirjoitus)
  • Yksi-yksi 1989 (ohjaus, käsikirjoitus)
  • Kotia päin 1989 (valaisija)
  • Anni tahtoo äidin 1989 (valaisijan apulainen)
  • Karavaani 1992 (ohjaus, käsikirjoitus)
  • Ripa ruostuu 1993 (Jake, pornokuvaaja)
  • Tyttöjä ja jäätelöä 1995 (ohjaus, musiikin valinta, valokuvat, käsikirjoitus)
  • Angora 1996 (ohjaus)
  • Juhannustarinoita 1997 (käsikirjoitus, suunnitteluvaihe)
  • Pitkä kuuma kesä 1999 (ohjaus, käsikirjoitus)
  • Helmiä ja sikoja 2003 (ohjaus, trailereiden toteutus, roolitus, käsikirjoitus)
  • FC Venus 2005 (dramaturgi, juonen alkuperäisidea)
  • 8 päivää ensi-iltaan 2008 (ohjaus, käsikirjoitus, casting)

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Eila Anttila (toim.): Lyhyttä ja pitkää, Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2000. ISBN 951-692-474-3.
  2. Markku Varjola (toim.): Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000-2007 (pdf) Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry.. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 18.11.2012.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.