Pepi (sarjakuvahahmo)

fiktiivinen koira

Pepi (engl. Scamp, Suomessa joskus myös Hulivili)[1] on Disneyn sarjakuvamaailmassa esiintyvä koiranpentu. Pepi on Kaunottaren ja Kulkurin poika. Pepi on luonteeltaan melkoisen villi, ja joissakin tarinoissa hän haluaa esiintyä sankarina. Pepi syntyi sisartensa Missi, Sissi ja Ninni kanssa vuoden 1955 elokuvan Kaunotar ja Kulkuri loppupuolella.[1] Pepin sisarukset ovat rodultaan cockerspanieleja, niin kuin Kaunotar, kun taas Pepi on rodultaan snautseri, kuten isänsä Kulkuri. Pepi on uutena päähenkilönä elokuvan jatko-osassa Kaunotar ja Kulkuri II – Pepin seikkailut vuonna 2001.[1] Pepin ystäviin kuuluu raisu tyttökoira Enkeli, joka haaveili perheestä ja löytääkin uuden kodin Pepin perheen luota.

Pepi sisaruksineen elokuvassa Kaunotar ja Kulkuri.

Pepi-sanomalehtistrippi alkoi ilmestyä vain neljä kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen lokakuussa 1955.[1] Kyseistä jatkuvajuonista sarjaa tekivät käsikirjoittajana Ward Greene ja piirtäjänä Dick Moores.[1] Vuoden päästä sarjakuva muuttui vitsisarjaksi, kun tekijätiimi vaihtui: uusina tekijöinä toimivat muun muassa Bill Wright ja Roger Armstrong.[1] Pisimpään tekijänä toimi Manuel Gonzales, joka tussasi sanomalehtisarjaa vuosina 1956-1981.[1] Stripin tekeminen loppui vuonna 1988.[1]

Ensimmäistä Pepin omaa sarjakuvalehteä Scamp julkaisi Dell-kustantamo vuosina 1956-1961 ja suurimman osan sen sarjoista piirsi Al Hubbard.[1] Gold Key -kustantamo jatkoi lehden julkaisua 45 numeron verran vuosina 1967-1979, jonka jälkeen Pepiä on piirrättänyt lähinnä tanskalainen Egmont.[1] Suomessa Pepi-sarjakuvia on ilmestynyt Aku Ankka- ja Nalle Puh -lehdissä.

Pepin englanninkielisenä äänenä on näyttelijä Scott Wolf ja suomenkielisenä Antti L. J. Pääkkönen.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j Jukka Heiskanen: Pirteä pentu Pepi. Aku Ankka 27/2005.
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.