Pentti Lammio
Pentti Johannes Lammio (alk. Lindell;[1] 24. lokakuuta 1919 Tampere – 25. heinäkuuta 1999 Kulju, Lempäälä) oli suomalainen pikaluistelija ja olympiamitalisti.
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Maa:  Suomi
| |||
| Miesten pikaluistelu | |||
 Olympialaiset
| |||
 Pronssia |
Sankt Moritz 1948 | 10 000 m | |
Urheilu-ura muokkaa
Lammio innostui pikaluistelusta Tampereella, jossa hän asui lapsuutensa Näsijärven rannalla. Vuonna 1936 hän luisteli nuorten sarjassa SM-pronssia ja voitti seuraavana vuonna kultaa. Samana talvena hän luisteli Hämeenlinnassa 5 000 metrillä pitkäikäisen nuorten SE:n 9.04,7. Myös hänen pikkuveljensä Pekka Lammio kilpaili pikaluistelijana, mutta Pekan uran huipuksi jäi juniorien maaotteluedustus.
Lopullisen läpimurron huipulle Lammio teki 19-vuotiaana talvella 1939. Hän luisteli Helsingin Eläintarhan kentällä EM-karsintojen 5 000 metrillä kovan ajan 8.55,1. EM-kisoissa Riiassa hän luisteli loskaisella jäällä 1 500 metrillä toiseksi, kun hänen ensimmäisessä parissa luistelemaansa aikaa 3.07,5 ei pystynyt rikkomaan kuin Norjan Charles Mathiesen. Yhteistuloksissa mestariksi nousi Latvian Alfons Bērziņš ja hopeaa sai Birger Wasenius – Lammio oli 15:s, eikä häntä kelpuutettu 10 000 metrille[2]. Viikkoa myöhemmin Helsingin Pallokentällä käydyissä MM-kisoissa Wasenius oli ykkönen ja Bērziņš kakkonen.
Sota katkaisi Lammion luistelu-uran, ja jatkosodan vuodet hän vietti panssarimiehenä Äänislinnassa. Vuonna 1946 hän aloitti työnjohtajana Aaltosen tehtailla Tampereella ja pysyi saman työnantajan palveluksessa kymmeniä vuosia. Luistelu muuttui harrastushenkisestä ajankulusta totiseksi toiminnaksi, kun Luisteluliiton puheenjohtaja Ossi Blomqvist yllättäen kutsui Lammion olympiavalmennusleirille Sotkamoon lokakuussa 1947. Kolme kuukautta myöhemmin Lammio voitti Tampereen SM-kisoissa yli 25 asteen pakkasessa sekä 5 000 että 10 000 metrin matkat ajoilla 8.54,9 ja 18.24,0 ja sijoittui yhteispisteissä Kalevi Laitisen jälkeen toiseksi.
Sankt Moritzin olympiakisoissa Lammio luisteli 1 500 metrillä ennätyksensä 2.23,9 ja sijoittui 21:nneksi. Sankka lumipyry iski stadionille juuri Lammion ja Lassi Parkkisen 5 000 metrin luistelun ajaksi. Ruotsalaiset kanssakilpailijat lanasivat rataa kolalla lumesta puhtaaksi suomalaisten luistellessa. Lammio jäi kuuden sekunnin päähän pronssista ajallaan 8.40,7 ja sijoittui kahdeksanneksi – Parkkinen oli yhdeksäs. Lammio sai 10 000 metrillä parikseen Ruotsin Åke Seyffarthin, joka luisteli kauas karkuun, mutta Lammio sai ajakseen 17.42,7, joka riitti pronssimitaliin. Suomessa sanomalehdet olivat epäilleet Lammion olevan sydäntautinen, kun hänen lepopulssinsa ei Sankt Moritzissakaan noussut yli 48:n. Vuoden 1948 MM-kisoissa Helsingissä Lammio sijoittui 12:nneksi päästyään ainoan kerran MM-kisaurallaan mukaan päätösmatkalle.
Talven 1949 jälkeen Lammio päätti lopettaa luistelu-uransa. Oslon 1952 olympiakisojen lähestyessä häntä pyydettiin kuitenkin taas palaamaan jäille. Helmikuun 1952 alussa Östersundin EM-kisoissa Lammio sijoittui yhdeksänneksi oltuaan sekä 5 000:lla että 10 000 metrillä viides. Viikkoa myöhemmin Hamarissa Norjan ja muun maailman ottelussa hän ensin luisteli 5 000 metrillä ulkomaan ratojen SE:n 8.17,3 ja seuraavana päivänä ME-vauhtia kiitäneen Hjalmar Andersenin parina SE:n 17.01,1, joka riitti kilpailun kolmanteen ja maailman kaikkien aikojen listan neljänteen sijaan. Olympiakisoissa Lammio luisteli uransa toiseksi parhaan ajan 17.20,5, jolla hän sijoittui neljänneksi 3,9 sekunnin päässä pronssimitalista, ja 5 000 metrillä sijoitus oli seitsemäs (8.31,9). Vuoden 1952 MM-kisoihin Hamariin Lammio ei enää lähtenyt, ja Helsingin MM-kisoissa 1953 hän päätti uransa.
Tampereen Kilpa-Veljiä ja Tampereen Pyrintöä edustanut Lammio voitti Suomen mestaruuden 5 000 metrillä 1948 sekä 10 000 metrillä 1948 ja 1952. Yhteispisteissä hän sai parhaimmillaan hopeaa. Hän oli Hämeen piirin luisteluvalmentajana 1954–1965, ja hänen oppilaistaan Kimmo Koskinen nousi olympiaedustajaksi. Lammio toimi myös kansainvälisenä kilpailutuomarina ja lähettäjänä.
Saavutuksia muokkaa
- Olympiapronssia 10 000 metrillä St. Moritzissa 1948
- Olympiakisoissa kahdeksas 5 000 metrillä ja 21:s 1 500 metrillä St. Moritzissa 1948 sekä neljäs 10 000 metrillä ja seitsemäs 5 000 metrillä Oslossa 1952
- MM-kisoissa 12:s 1948
- EM-kisoissa yhdeksäs 1952, 15:s 1939 (toinen 1 500 metrillä)
- SM-kultaa 5 000 metrillä 1948 sekä 10 000 metrillä 1948 ja 1952
- SM-hopeaa yhteispisteissä 1948
- SM-pronssia 1947 ja 1949[2]
Omia ennätyksiä muokkaa
- 500 metriä 46,2
- 5 000 metriä 8.17,3
- 10 000 metriä 17.01,1
Lähteet muokkaa
- Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 42–47. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
- Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto ;& Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 471–472. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
- Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 161. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
- Hakalax, Jari: Mitä tapahtui alkuvuonna 1952. Urheilutietäjän joulu, 2001.