Pentti Koskimies

suomalainen pianisti

Pentti Ylermi Koskimies (16. maaliskuuta 1922 Helsinki3. tammikuuta 1990 Lappeenranta) oli suomalainen pianisti. Hän oli erikoistunut liedmusiikkiin ja työskenteli useiden tunnettujen suomalaisten laulajien kanssa.[1] Koskimies soitti myös muita kosketinsoittimia.

Baritoni Tom Krause ja pianisti Pentti Koskimies (oik.) valmistautumassa konserttiin.

Pentti Koskimies valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja opiskeli samaan aikaan pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Martti Paavolan johdolla. Hän piti ensikonserttinsa vuonna 1952. Koskimies toimi musiikkitoimittajana Yleisradiossa vuosina 1953−1956, musiikkikriitikkona Helsingin Sanomissa vuosina 1953−1957 sekä Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton opettajana vuosina 1957−1964, liedseminaarin johtajana vuodesta 1964 ja liedkoulutuksen lehtorina vuodesta 1974. Tämän ohella hän toimi Sivistysjärjestöjen Kansankonservatorion johtajana vuosina 1957−1960. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1988.

Pentti Koskimies sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1960, säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 1974 ja professorin arvonimen vuonna 1985.

Pentti Koskimiehen ensimmäinen puoliso vuosina 1944−1961 oli laulaja (sopraano) Kerttu Siviä (Tii) Niemelä (1917–2018). Koskimies ja Niemelä tekivät 1950-luvulla esiintymismatkoja useisiin Euroopan maihin. Koskimiehen toinen puoliso vuodesta 1962 oli pianisti ja toimittaja, filosofian maisteri Anna-Liisa Koskimies o.s. Mäki (s. 1929). Pentti Koskimiehen isä oli viulisti Eero Koskimies (alk. Forsman) ja sisarpuoli kirjailija ja kirjallisuustoimittaja Satu Koskimies.

Pentti Koskimiehen muistoksi järjestetään pohjoismainen Kokkolan liedkilpailu.[2]

Lähteet muokkaa

  • Haapanen, Toivo ym. (toim.): Musiikin tietokirja (2. painos). Helsinki: Otava, 1957.
  • Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto, s. 199. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5

Viitteet muokkaa

  1. Heikinheimo, Seppo: Muistot: Pentti Koskimies Helsingin Sanomat. 5.1.1990. Viitattu 29.3.2019.
  2. Nordic V Kokkola Lied Competition.[vanhentunut linkki]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.