Peledsiika
Peledsiika (Coregonus peled) on siperialainen muikkua muistuttava lohikala, jota 1960-luvulta saakka on istutettu joihinkin Suomen vesistöihin, erityisesti maan pohjoisosassa.
| Peledsiika | |
|---|---|
._%D0%98%D0%BB%D0%BB%D1%8E%D1%81%D1%82%D1%80%D0%B0%D1%86%D0%B8%D1%8F_%D0%BA_%D0%BC%D0%B0%D1%82%D0%B5%D1%80%D0%B8%D0%B0%D0%BB%D1%83_%D0%98%D0%90_REGNUM.jpg) Piirretty peledsiika |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Lohikalat Salmoniformes |
| Heimo: | Lohet Salmonidae |
| Suku: | Coregonus |
| Laji: | peled |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Coregonus peled |
|
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Hopeinen peledsiika muistuttaa nimestään huolimatta enemmän muikkua kuin alkuperäistä suomalaista siikaa. Selvimmin peledsiian erottaa näistä lajeista leukojen perusteella. Peledsiian leuat ovat lähes samanmittaiset, kun taas siialla yläleuka on selvästi alaleukaa pidempi ja muikulla päinvastoin. Suurikokoisten peledsiikojen ruumis on korkea, pienikokoisten matala. Kyljet ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, lähes musta. Vatsa puolestaan on vitivalkoinen. Pituus lajilla on tavanomaisesti 25–45 cm ja paino 300–1 500 g. Peledsiian pää on vartaloon nähden pieni, ja laji on myös suomalaista siikaa pulleampi.
Levinneisyys muokkaa
Peledsiian luontainen levinneisyys Venäjällä kattaa Vienanmereen laskevan Mezenjoen ja Koillis-Siperiassa olevan Kolymajoen välisen alueen. Suurin osa peledsiioista on järvipopulaatioita, mutta myös vaeltavia jokikantoja ja jokisuissa eläviä estuaaripopulaatioita esiintyy.
Nykyisin peledsiikaa on istutettu eri puolille Eurooppaa. Sitä tavataan Länsi-Venäjällä, Baltian maissa, Puolassa, Suomessa ja Tšekin tasavallassa.[2] Nämä tuontipopulaatiot elävät pääasiassa jatkuvien istutusten varassa, luonnossa lisääntyminen on satunnaista.
Istutukset Suomessa muokkaa
Suomeen tuotu peledsiika on lähtöisin siperialaisen Objoen keskijuoksulla olevan Endyrjärven populaatiosta. Vuonna 1965 maahan tuotiin ensi kerran mätimunia Pietarin lähistöllä sijaitsevasta kalanviljelylaitokselta. Tuonnin tarkoituksena oli saada vesistöihin sopiva siikalaji, joka kasvattaisi kalaveden arvoa. Peledsiikaa istutettiin aluksi sekä rannikolle että useisiin järviin. Se menestyi kuitenkin huonosti, paitsi alkuun Lokan ja Porttipahdan tekojärvissä, joissa se joinakin vuosina lisääntyi luontaisestikin. Lisääntyminen loppui kuitenkin ilmeisesti voimakkaan säännöstelyn aiheuttaman kudun tuhoutumisen takia 1990-luvulla.
Elintavat muokkaa
Peledsiian tärkeintä ravintoa on eläinplankton. Sen ohella se syö pohjaeläimiä ja pinnalla olevia hyönteisiä. Mahoista on löydetty joskus myös vesikasveja ja kalanpoikasia. Peledsiiat kerääntyvät syönnökselle sellaisiin paikkoihin, joissa ne pystyvät hyödyntämään tarvitsemaansa ravintoa koko avovesikauden ajan. Peledsiika on vapaan veden parvikala, joka välttää kasvillisuusalueita. Veden laadun suhteen se on vaatimattomampi kuin muut Coregonus-suvun lajit.
Lisääntyminen ja elinikä muokkaa
Laji lisääntyy eri aikoina eri osissa levinneisyysaluetta. Lapin tekojärvissä se lisääntyy yleensä vasta joulukuussa jäiden alla. Siperiassa elää kantoja, jotka lisääntyvät jo syyskuussa. Kutu tapahtuu 2–3 metrin syvyydessä hiekka- tai sorapohjalla. Jos kaikki menee hyvin, poikaset kuoriutuvat jo jäiden lähdön aikaan. Vastakuoriutunut poikanen on 8–9 millimetrin pituinen.
Peledsiika on muikun tavoin lyhytikäinen kala. Suomesta Porttipahdan tekojärvestä saatu yksilö oli 9-vuotias, ja tämän pitempään kala ei tiettävästi Suomessa kasva. Alkuperäisistä vesistöistä on harvoin saatu 13–15-vuotiaitakin yksilöitä.
Merkitys ihmiselle muokkaa
Suomeen tuodusta peledsiiasta ei tullut suosittua ruokakalaa, koska sitä ei pidetty yhtä maukkaana kuin kotimaisia muikkuja tai siikoja. Kun lisääntyminen pääsi alkuun, pohjoisen tekojärvissä pyydettiin verkoilla ja troolilla vuosina 1992–1993 150 tonnin vuosisaaliita. Tuolloin peledsiikaa markkinoitiin iskevämmällä nimellä polarmuikku, joka sittemmin kiellettiin harhaanjohtavana. Luontaisen lisääntymisen päätyttyä saalismäärä on hiipunut. Esimerkiksi vuonna 1999 vuosisaalis jäi vain neljään tonniin.
Kalakannan hoito muokkaa
Peledsiikakannan ylläpitö vaatii jatkuvia istutuksia luontaisen lisääntymisen ollessa sattumanvaraista. Kun lisääntyminen onnistuu, tärkein hoitotoimenpide on kalastuksen oikea säätely. Tutkijat ovat kehottaneet jatkamaan säännöllisiä istutuksia Lapin tekojärviin tiheydellä 15–20 kappaletta hehtaaria kohti vuosittain.
Lähteet muokkaa
- Lehtonen, Hannu: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 96–97. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
- Kokko, Ulla: Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas, s. 108–109. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27406-2.
- Peledsiika, (Coregonus peled). Luonnonvarakeskus – Luke. 5.6.2007. Arkistoitu 30.5.2016. Viitattu 16.10.2020.
Viitteet muokkaa
- ↑ Freyhof, J. & Kottelat, M.: Coregonus peled IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Vanhala, Ville: Muistatko peledsiian? Pietarista tuotu hopeakylki ei sopeutunut Suomeen ja kutistui pieneksi kuin muikku Seura -lehti. 11.4.2016. Viitattu 2.6.2018.
Aiheesta muualla muokkaa
- Peledsiika, Coregonus peled LuontoPortti. Viitattu 16.10.2020.
- Peledsiika (Coregonus peled) Vieraslajit.fi. Viitattu 16.10.2020.
- Peledsiika – Coregonus peled Laji.fi. Viitattu 16.10.2020.
- Coregonus peled (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Coregonus peled (TSN 161969) itis.gov. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)