Pekka Lounela

suomalainen kriitikko, pakinoitsija, kirjailija ja runoilija

Pekka Elias Lounela (20. elokuuta 1932 Helsinki2. joulukuuta 2002 Helsinki) oli suomalainen kriitikko, pakinoitsija ja kirjailija.[1]

Pekka Lounela vuonna 1967 ollessaan Yleisradion teatteriosaston päällikkö.
Pekka Lounela (takana kolmas vasemmalta) sekä joukko Intimiteatterin näyttelijöitä vuonna 1966.

Henkilöhistoria

muokkaa

Lounelan vanhemmat olivat insinöörikomentaja Eljas Lounela, aiemmin Lönnrot, ja Aili Beda Johanna Kalliala, aiemmin Bergroth. Pappi, opettaja ja virkamies Paavo Lounela oli hänen veljensä.[2]

Pekka Lounela vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Turussa, ja ylioppilaaksi päästyään minkä jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa, kirjallisuutta, taidehistoriaa ja filosofiaa.lähde?

Lounela toimi Parnasson toimitussihteerinä 1955–1957 ja Yleisradion teatteriosastolla dramaturgina 1957–1963 ja teatteriosaston päällikkönä 1965–1973.[3] Kriitikonuransa hän aloitti Ylioppilaslehden teatterikriitikkona.

Lounelan kirjalliseen tuotantoon kuului pakinoita, pamfletteja, runoja, matkakirjoja, pienoisromaaneita ja näytelmiä. Hänen esikoisteoksensa, runokokoelma Epätieto, ilmestyi 1954. Lehtipakinoita Lounela on julkaissut nimimerkillä Kala. Pakinat ilmestyivät ensin Ylioppilaslehdessä ja myöhemmin Suomen Kuvalehdessä. Kalan pakinoista on koottu kolme kokoelmateosta. Monet niiden tarinat on sijoitettu kuvitteelliseen Luomen valtioon. Tekstit ovat kirjallisesti korkeatasoisia ja niissä on usein allegorinen tai vertauskuvallinen rakenne. Lukija jää usein pohtimaan, että tekstissä on jokin avain, joka on nykylukijalle vaikea löytää, koska ei enää tunneta asiaa, jonka kustannuksella Kala pilailee. Sen sijaan ne tekstit, joissa kuvataan arki- tai perhe-elämää, ovat kestäneet paremmin ajan kulutusta. [4]

Teokset

muokkaa

  • Epätieto, runoja. 1954
  • Kiltit tantit, pakinoita. 1959
  • Ollaan sitten suomalaisia. Pamfletti. 1959
  • Jos kielin voisi kertoa. 1960
  • Iloinen nuori mies : Kalan pakinoita. 1961
  • Idän kääntöpiiri. 1962
  • Rakentajan muotokuva (Helsingin asuntokeskuskunta Haka 25 v.). 1963
  • Anna meidän asua. Pamfletti asuntokysymyksestä. 1964
  • Asiaa. 1964
  • Johtaja ajan kuva. 1965
  • Ole totinen, toveri. Kaskuja kansandemokratioista. 1965
  • Helsinki värikuvina. 1966
  • Helsinki. 1967
  • Kahden vuoden äänet. Suomalaisia kuunnelmia 1966–1967. 1969
  • Huuto ja meteli. 1970

  • Rautainen nuoruus. Välikysyjien kronikka. 1976
  • Ken talonsa jättää : Arvid Järnefelt. 1977
  • Kaikki osaavat aakkoset. Irviajankuvia. 1978
  • Vastarannan mietekirja. Runoja. 1978
  • Hella Wuolijoki : legenda jo eläessään. 1979
  • Ajatuksia vastarannalla. Runoja. 1980
  • Valittuja sanoja. Runoja. 1983
  • Hella Wuolijoki, näyttely Teatterimuseossa 6.6.–14.9.1986.
  • Kahden naisen sota – vuosisadan vakoilutarina. 1987
  • Mauno Manninen ja hänen intiimi teatterinsa. 1988
  • Niin sanottu. 1990
  • Sanoja, rivejä. Runoja 1952–1992. 1992
  • Ollaan sitten eurooppalaisia. 1995
  • Kohti arvoa ja ansiota : Suomen näyttelijäliitto 1913–1975. 2004

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Kuka kukin on 1978, s. 549. Runeberg.org. Viitattu 10.7.2016.
  2. Huttu, Henna, Korpela-Friman, Sarita: Lounela, Paavo (1940–2022) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 16.8.2022. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.4.2024.
  3. Kirjallisuuden moniottelija Pekka Lounela. Yle. Viitattu 10.7.2016.
  4. Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 62–63. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.

Aiheesta muualla

muokkaa