Pekka Kähkönen (5. tammikuuta 1956 Savonlinna12. toukokuuta 2015 Helsinki[1]) oli suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan baritoni.

Kähkönen kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnassa. Hän suoritti kanttori-urkurin tutkinnon Kuopion konservatoriossa sekä yksinlaulun opettajan tutkinnon ja oopperastudion Sibelius-Akatemiassa. Hän suoritti laulun diplomitutkinnon vuonna 1987 ja piti ensikonserttinsa vuonna 1991.

Pekka Kähkönen esiintyi muun muassa Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Tallinnan Estonia-teatterissa sekä useissa maakuntaoopperoissa. Hän lauloi yli 50 oopperaroolia, joita olivat esimerkiksi Mozartin Figaron häiden Figaro, Taikahuilun Papageno, Don Giovannin Leporello, Gounod’n Faustin Valentin, Donizettin Lemmenjuoman Belcore, Puccinin Gianni Schicchin nimiosa, Leoncavallon Pajazzon Tonio sekä Offenbachin Hoffmannin kertomusten neljä paholaishahmoa.

Pekka Kähkönen konsertoi säännöllisesti urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa ja esiintyi usein oratorio- ja passiotehtävissä. Kähkönen toimi Sibelius-Akatemian yksinlaulun opettajana vuodesta 1987 ja lehtorina vuodesta 2003 lähtien. Kähkönen oli entisen Vantaan Oopperan, nykyisen kiertävän Ooppera Verson taiteellinen johtaja. Hän toimi äänilevytuottajana, ja hän oli myös Helsingin Olympiastadionilla vuonna 2000 esitetyn Tuomas Kantelisen Paavo Nurmi -oopperan Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni. tuottaja. Kähkönen toimi 25 vuotta opettajana Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa.[2] Hän sai taiteilijaeläkkeen vuonna 2010.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Kuolinilmoitus Helsingin Sanomat 23.5.2015, s. C21
  2. Pekka Kähkönen Tonus Art. Viitattu 23.5.2015. [vanhentunut linkki]
  3. Taiteilijaeläke kahdeksalle muusikolle 28.6.2010. Amfion.fi. Viitattu 23.5.2015.

Aiheesta muualla muokkaa