Pekingin rauhansopimus

toisen ooppiumisodan päättänyt rauhansopimus

Pekingin rauhansopimus on yhteisnimitys kolmelle rauhan­sopimukselle, jotka Qing-dynastian Kiina joutui alle­kirjoittamaan toisen oopiumi­sodan päättyessä vuonna 1860. Toisena osapuolena sopimuksissa olivat Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä. Ison-Britannian ja Kiinan välisen rauhan­sopimuksen virallinen nimi oli "Sopimus rauhasta ja ystävyydestä Ison-Britannian ja Kiinan välillä" (engl. Convention of Peace and Friendship between Great Britain and China).[1]

Pekingin rauhansopimuksen kiinankielistä tekstiä

Tausta

muokkaa

Toinen oopiumisota huipentui 18. lokakuuta 1860 siihen, että brittiläiset ja ranskalaiset joukot tunkeutuivat Kiellettyyn kaupunkiin Pekingissä. Kun tämä osoitti Kiinan lopullisesti hävinneen sodan, prinssi Gong pakotettiin allekirjoittamaan Qing-hallituksen edustajana kaksi sopimusta, toinen niistä Britannian edustajana toimineen James Bruce Elginin, toinen Ranskan edustajana toimineen Jean-Baptiste Louis Gros'n kanssa.[2] Vaikka Venäjä ei ollut osallistunut sotaan, prinssi Gong allekirjoitti myös kolmannen sopimuksen Venäjän edustajana toimineen Nikolai Ignatjevin kanssa.

Brittien ja ranskalaisten tavoitteena sodassa oli ollut polttaa Kielletty kaupunki rangaistukseksi siitä, miten Qing-virka­miehet olivat kohdelleet eurooppalaisia vankeja. Koska suunnitelman toteuttaminen olisi vaarantanut rauhan­sopimusten alle­kirjoittamisen, he kuitenkin päättivät sen sijasta polttaa Kiinan keisarille kuuluneen Kesä­palatsin.[2]

Sopimukset Ranskan ja Britannian kanssa alle­kirjoitettiin 24. lokakuuta 1860 seremonia­ministeriön rakennuksessa välittömästi Kielletyn kaupungin eteläpuolella.[3]

Sopimuksen määräykset

muokkaa
 
Prinssi Gong Felice Beaton valokuvaamana 2. marraskuuta 1860, runsas viikko sen jälkeen kun hän oli 24. lokakuuta alle­kirjoittanut rauhan­sopimuksen.[2]

Pekingin rauhan­sopimuksella Kiinan keisari Xianfeng ratifioi samalla vuonna 1858 tehdyn Tientsinin sopimuksen.

Kowloonin niemimaa oli alun perin vuokrattu Britannialle maalis­kuussa 1860. Pekingin rauhan­sopimus lopetti vuokra­suhteen, ja alue luovutettiin virallisesti Britannialle 24. lokakuuta 1860.[4]

Kiinan ja Britannian välisen sopimuksen 6. artiklan mukaan Kiinan oli pysyvästi luovutettava Britannialle Kowloonin niemimaa eli nykyisen Boundary Streetin etelä­puolella oleva alue Hongkongissa, mukaan luettuna Ngong shuen chaun saari (Stonecutters Island).

Kiinan ja Ranskan välisen sopimuksen 6. artiklan mukaan Kiinan oli palautettava Ranskan lähettilään välityksellä omistajilleen "ne uskonnolliset ja hyvän­tekeväisyys­laitokset, jotka oli taka­varikoitu kristityiltä heihin kohdistuneiden vainojen aikana."[5]

Kiinan oli myös luovutettava Venäjälle Mantšurian itä- ja pohjois­osat. Se takasi Venäjälle oikeuden Ussurin aluepiiriin, joka on osa nykyistä Primorjen aluepiiriä ja vastaa Mantšurian entistä Itä-Tartarian maakuntaa. Amurin pohjoispuolella oleva alue, joka vuonna 1689 vahvisteun Nertšinskin rauhan­sopimuksen mukaan oli kuulunut Kiinalle, oli luovutettu Venäjälle jo Aigunin sopimuksessa vuonna 1858.

Kiinassa Pekingin rauhan­sopimusta pidetään yhtenä epätasa-arvoisista rauhan­sopimuksista, jotka maa joutui alle­kirjoittamaan 1800-luvun loppu­puolella.

Myöhemmät vaikutukset ja sopimukset

muokkaa

Pekingin rauhansopimuksessa vahvistettu Kiinan ja Venäjän raja on edelleen voimassa.

Kiinan kansantasavalta ja Iso-Britannia sopivat vuonna 1984, että Hongkongin alue kokonai­suudessaan palautettiin Kiinalle 1. heinäkuuta 1997. Palautettuun alueeseen sisältyivät sekä Hongkongin saari, jonka Britannia oli hankkinut jo Nankingin rauhansopimuksella vuonna 1842, Pekingin rauhan­sopimuksessa Britannialle luovutettu Kowloon että niihin liittyvät, Britannialle myöhemmin vuokratut alueet.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Convention of Peking

Lähteet

muokkaa
  1. Convention of Peace and Friendship Between Great Britain and China, Signed at Peking, 24th October, 1860
  2. a b c Harris, David. Van Slyke, Lyman P. [2000] (2000). Of Battle and Beauty: Felice Beato's Photographs of China. University of California Press. ISBN 0-89951-100-7
  3. Naquin, Susan. [2000] (2000). Peking: Temples and City Life, 1400-1900. University of California Press. ISBN 0-520-21991-0
  4. Endacott, George Beer. Carroll, John M. [2005] (2005). A Biographical Sketch-book of Early Hong Kong. HK University press. ISBN 962-209-742-1
  5. The Church in China Catholic Encyclopedia. Viitattu 25.2.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa