Pehr Charpentier

suomalainen psykologi

Pehr (Pekka) Gustaf Emil Charpentier (2. maaliskuuta 1931 Helsinki5. heinäkuuta 2011 Tampere) oli suomalainen psykologi ja Tampereen yliopiston ryhmätyön lehtori.[1]

Charpentier opiskeli isoisänsä Axel Charpentierin esimerkin mukaan ensin oikeustiedettä mutta siirtyi sitten opiskelemaan psykologiaa ja valmistui 1957. Hän toimi ryhmätyön opetuksen kehittäjänä Tampereen yliopistossa, jonka lehtorin virasta hän jäi eläkkeelle 1994. Hän oli 1970-luvun alussa perustamassa myös Ryhmätyö ry:tä ja toimi siinä kouluttajana. 1980-luvun lopulla hän perusti Ihmissuhdetyö ry:n ja Tampereen ryhmätyö- ja terapiakeskuksen. Hän työskenteli televisiossa ja kirjoitti lehtiin. Koettuaan ilmestyksen hän keskittyi vuodesta 1997 uskonasioihin,[1][2] vaikka oli aiemmin ollut ateisti.[3] Muun muassa tästä hän kertoo teoksessaan Kohtaaminen (2002).

TeoksetMuokkaa

  • Ryhmätyön perusteet. 4. p. Ihmissuhdeopisto, 1979. ISBN 951-99022-4-4 (1. p. 1973 omakustanteena.)
  • Tilanvaihdossa vapaus. Suhdeterapia, 1988.
  • Kohtaaminen. Piskoy, 2002. ISBN 951-98953-0-2

LähteetMuokkaa

  1. a b Kangasniemi, Tapio: Pehr Charpentierin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
  2. Antti Eskolan haastattelu. Cafe olohuone.lähde tarkemmin?
  3. Kirjaseuranta.fi.[vanhentunut linkki] Viitattu 24.7.2011