Pavel Miljukov
Pavel Nikolajevitš Miljukov (ven. Па́вел Никола́евич Милюко́в, 27. tammikuuta (J: 15. tammikuuta) 1859 Moskova, Venäjä – 31. maaliskuuta 1943 Ranska) oli tunnustettu historioitsija ja venäläinen valtiomies. Hän oli keväällä 1917 Venäjän väliaikaisen hallituksen ulkoministeri.
| Pavel Miljukov | |
|---|---|
| Павел Милюков | |
 |
|
| Venäjän ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Nikolai Pokrovski |
| Seuraaja | Mihail Tereštšenko |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. tammikuuta 1859 Moskova, Venäjä |
| Kuollut | 31. maaliskuuta 1943 (84 vuotta) Aix-les-Bains, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | Perustuslaillisdemokraattinen puolue |
 Nimikirjoitus |
|
Elämä muokkaa
Miljukov aloitti opinnot Moskovan yliopistossa 1877 ja julkaisi kolmiosaisen teoksen Venäjän kulttuurista. Hänet tunnettiin myös liberaaleista mielipiteistään, joiden vuoksi hänet erotettiin opetusvirastaan 1895. Hän lähti ulkomaille ja matkusteli laajasti. Hän kirjoitti maanalaiseen lehteen Osvoboždenijaan. Vuonna 1903 hän osallistui Sveitsissä Venäjän salaisen Vapautusliiton perustamiseen, jota johti Ivan Iljitš Petrunkevitš[1]. Vallankumousvuonna 1905 hän oli perustamassa ammattiliittojen keskusjärjestöä ja Perustuslaillisdemokraattista puoluetta, niin sanottua kadettipuoluetta. Hän toimi puolueen keskuskomitean jäsenenä ja oli toimittajana sen päivälehdessä[1].
Kun ensimmäinen valtakunnanduuma hajotettiin heinäkuussa 1906, Miljukov oli mukana laatimassa Viipurin manifestia, jossa yllytettiin hallituksen vastaiseen passiiviseen vastarintaan.[2] Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Miljukovin kanta oli isänmaallis-puolustuksellinen, ja hän syytti tsaari Nikolai II:n hallitusta tehottomuudesta valjastaa valtion voimavaroja sotaponnistukseen. Miljukovista tuli duuman enemmistöä hallinneen opposition eli niin sanotun edistyksellisen blokin johtava hahmo. Marraskuussa 1916 Miljukov otti entistä jyrkemmän kannan ja syytti hallitusta maanpetturuudesta. Kun Nikolai II syrjäytettiin helmikuun vallankumouksessa maaliskuussa 1917, Miljukov halusi säilyttää monarkian, mutta ei juuri saanut tukea. Miljukov oli muodostamassa ruhtinas Lvovin hallitusta, jossa hänestä itsestään tuli ulkoministeri. Miljukov pakotettiin eroamaan toukokuussa hallituksen epäsuositun sotapolitiikan johdettua mellakoihin Pietarissa. Hän pyrki kokoamaan oppositiota Aleksandr Kerenskin vasemmistolaisempaa hallitusta vastaan, muttei saanut tukea.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Miljukov pakeni Etelä-Venäjälle, missä hän toimi valkoisten joukkojen poliittisena neuvonantajana Venäjän sisällissodan aikana. Hän siirtyi sieltä Ranskaan. Maanpaossa Miljukov joutui monien attentaattien kohteeksi. Miljukov kuoli Aix-les-Bains'ssa vuonna 1943.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Hedenström, Alfred von: Venäjän historia 1878-1918, s. 120. Suomentanut V. Malinen. Otava, 1922.
- ↑ Kadettipuolueen edustajakokous Helsingissä. Wiipuri, 13.10.1906, nro 236, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.07.2016.
Aiheesta muualla muokkaa
- Laajempi biografia (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)